Macaronit ovat ihanan näköisiä pikkutarjottavia kahvipöydässä, mutta niistä saa myös taiottua pirteännäköisen kakun koristelun hetkessä. Meillä tämä värikäs kakku koristi pöytää, kun juhlimme tyttömme 8-vuotissynttäreitä sukulaisten kesken. Tytön toiveena oli värikäs, macaroneilla ja pienillä marengeilla koristeltu kakku, jossa olisi suklaata ja vadelmaa. Tällainen siitä sitten tuli :)
Kakussa on munaton kakkupohja. Testailin munattoman vaalean kakkupohjan tekemistä 1-vuotiaamme ombre-pursotetussa kakussa vähän aiemmin. Sen kakun pohja oli ihanan kostea, mutta se oli todella mureneva ja makukin oli mielestäni erikoinen. Tosin muille syöjille se tuntui maistuvan siitä huolimatta :) Seuraavat juhlavieraat kuitenkin kutsuttiin parin viikon päästä tuon kakun tuhoamisesta. Sain samantein hyvän syyn testailla munatonta vaaleaa kakkupohjaa uudestaan, hieman muokattuna. Tällä kertaa pohja onnistui yliodotusten! Siitä tuli helpommin käsiteltävä ja makukin oli sopivan mieto. Pohja oli myös niin kostea, ettei se kaivannut lainkaan ylimääräistä kostutusta. Tätä teen vielä uudestaankin!
Värikäs 8-vuotiskakku tytölle
Pohja n. 20 cm vuokaan, täytteineen päivineen n. 22 cm vuokaan.
Pohja:
4 dl vehnäjauhoja
2 dl sokeria
2/3 dl perunajauhoja
2/3 tl suolaa
1.5 tl leivinjauhetta
1 tl ruokasoodaa
1 tl vaniljasokeria
1 rkl (valkoviini)etikkaa
1 dl öljyä
2.75 dl vettä
Täyte punaherukka-vadelmamousse (Täyte on melko plissun makuinen tällaisenaan. Laitan ohjeen kuitenkin itselleni muistiin. )
300 g vadelmia + 0.5 dl vettä
270 g punaherukoita
6 dl vispikermaa
400 g vaniljatuorejuustoa
300 g vadelmia + 0.5 dl vettä
270 g punaherukoita
6 dl vispikermaa
400 g vaniljatuorejuustoa
3 rkl tomusokeria
4.5 tl liivatejauhetta
4.5 tl liivatejauhetta
1 rkl sitruunanmehua
3.5 rkl vettä
3.5 rkl vettä
Kuorrutus, suklaaganache:
100 g tummaa (50%) suklaata
1 dl vispikermaa
vajaa 1 rkl glukoosisiirappia (ei pakollinen)
100 g tummaa (50%) suklaata
1 dl vispikermaa
vajaa 1 rkl glukoosisiirappia (ei pakollinen)
Koristeeksi:
värikkäitä macaroneja
Ohje:
Tee ensin kakkupohja. Sekoita pohjan kuivat aineet keskenään sekaisin. Lisää joukkoon vesi, öljy ja etikka. Sekoita nopeasti sekaisin. Sekoita vain sen verran, että aineet juuri ja juuri sekoittuvat keskenään. Kaada taikina voideltuun n. 20 cm irtopohjavuokaan. Paista 180 asteessa n. 40 minuuttia. Kokeile kypsyy tikulla. Kun tikkuun ei tartu raakaa taikinaa, on pohja kypsä. Jäähdytä pohja kokonaan hyvin peiteltynä. Leikkaa jäähtynyt pohja kolmeen osaan.
Tee täyte. Keitä vadelmia pienessä (0.5dl) vesimäärässä kahden minuutin ajan. Paseeraa vadelmasose eli painele se siivilän läpi. Hurauta punaherukat soseeksi ja paseeraa myös se. Paseerattuja soseita on kumpaistakin n. 200 g. Sekoita soseet keskenään ja lisää joukkoon vaniljatuorejuustot sekä tomusokeria. Sekoita liivatejauheen joukkoon 3.5 rkl vettä ja 1 rkl sitruunanmehua. Anna turvota muutama minuutti. Lämmitä turvonnutta liivatetta mikrossa n. 20 sekuntia, kunnes se on kokonaan sulanut. Sekoita liivate ohuena nauhana punaherukka-vadelma-tuorejuustoseokseen koko ajan vatkaten.
Vatkaa kerma löysähköksi vaahdoksi. Lisää punaherukka-vadelma-tuorejuustoseos kermavaahdon joukkoon. Vatkaa sekaisin. Maista ja lisää makusi mukaan lisää tomusokeria.
Täytä kakku. Laita kakkupohja lautaselle ja sen ympärille hieman isommat (n. 22 cm) irtopohjavuoan reunat tai reunavuoka. Laita reunoille reunakalvot ja voitele ne kevyesti. Levitä pohjan päälle hieman vajaa puolet moussesta. Laita keskelle toinen kakkupohjan pala ja paina kevyesti alaspäin, kunnes täytettä pursuaa kakkupohjan ja reunan välistä. Levitä päälle saman verran täytettä ja paina kolmas kakkupohjan pala päälle samalla tavalla. Levitä päälle vielä loput täytteestä. Laita jääkaappiin hyytymään muutamaksi tunniksi.
Tee kuorrutus. Pilko suklaa mikron kestävään kulhoon. Kaada joukkoon kuohukerma. Kuumenna mikrossa välillä sekoitellen, kunnes kaikki suklaa on sulanut. Sekoita joukkoon glukoosisiirappi. Jäähdyttele seosta hetki ennen kuin laitat kakun päälle. Kuorrute on sopivaa, kun se on hieman paksuuntunut, mutta edelleen juoksevaa. Eikä kuumaa! Levitä suklaa kakun päälle ja anna valua reunoilta alas. Laita kakku jääkaappiin, jotta päällinen jähmettyy koristelua varten.
Koristele värikkäästi.

Niin niin ihana.. eihän tota välttis Raaskis ees syödä :)
VastaaPoistaKiitos Juhlattaren kakkublogi :) Olen itsekin tyytyväinen kakun ulkonäköön, tällä kertaa koristeet menivät paikoilleen kuin itsestään :)
PoistaIhana ❤ On varmaan ollut yksi onnellinen 8-vuotias...
VastaaPoistaKiitos Kakkuviikari :) Tytöltä lonksahti suu auki, kun näki kakun. Ja ilosta tällä kertaa :)
PoistaLöytyykö noita värikkäitä marenkeja ihan normi kaupasta vai ootko itse tehnyt? Ihana kakku!��
VastaaPoistaOlen itse tehnyt nuo marengit värjäämällä marenkitaikinan pastaväreillä. Tein niistä melko pieniä ja niitä tuli paljon. Ne kuitenkin säilyvät pitkään ja niillä saa helposti koristeltua miltei mitä leivonnaista tahansa :) Kiitos :D
Poista