tiistai 31. maaliskuuta 2015

Raikas mango-sitruunakakku


Tässä vinkkinä raikas mangon ja sitruunan makuisen kakun ohje vaikkapa tulevan Pääsiäisen leivontaan. Kakussa on makea pohja, lempeän makuinen täyte sekä kirpeä sitruunakiille. Maku on ihanan raikas, siinä maistuu mielestäni juuri sopivassa suhteessa sekä mango että sitruuna. Koostumuksestakin tämä on juuri sopivan kiinteä, mutta silti pehmeä. Kakku sopii värinsä ja raikkaan makunsa ansiosta erityisesti Pääsiäiseen sopiva, mutta maistuu toki muulloinkin :)

Tein kakun ensimmäistä kertaa jo viime vuoden puolella kahvipöytään. Kakku syntyi niistä aineksista, mitä sillä hetkellä sattui kaapista löytymään. Ja hyvää tuli! Kakku sai kehut sekä ensimmäisiltä kahvivierailta, että myös äidiltäni, joka pääsi maistelemaan kakun jämiä. Kakku oli hänestä niin hyvää, että hän tilasi hetimiten samanmoisen raikkaan kakun myös omaan kahvitukseensa :)


Ensimmäiseen kakkuversioon laitoin pohjalle kaapista löytyneet vohvelin ja riisimuron jämät. Niistä tehdyn muruseoksen sitomiseen käytin sitruunan makuista valkosuklaata. Pohja toimi muuten aika kivasti, mutta riisimurot alkoivat pikkuhiljaa hieman vettyä. Riisimurojen kostuminen ei kuitenkaan ollut niin voimakasta, kuin olisi ilman suklaata voinut olla. Joka tapauksessa, kun sain pyynnön tehdä kakun uudestaan, korjasin samalla pohjaa. Teinkin pohjan paahdetusta rouhistusta valkosuklaasta, kuten raparperi-juustokakussakin. Tämäkin pohja kärsii pikku hiljaa, ajan myötä, mutta on tuoreena suht rapeaa. Ja maistuu hyvältä, nimittäin hieman kinuskilta :)


Koristelin kakun kaapista löytyneillä sokerimassakukilla ja spritsasin päälle myös valkosuklaasta koukeroita. Vielä vaaditaan hieman harjoitusta noitten spritsausten suhteen, jotka nyt menivät miten sattuu. Lisäksi tein pienen testin valkosuklaan kanssa ja lisäsin joukkoon hieman öljyä. Olin lukenut jonkun toisen blogista (pahoittelut, en muista kenen) vinkin, jonka mukaan öljyn lisääminen tekee suklaasta pehmeämmän ja suklaa olisi jähmettyessäänkin paremmin leikattavissa. Pursottaessa suklaa alkoi kuitenkin käyttäytyä hieman oudosti; aluksi se oli todella löysää, mutta jämähti hetken kuluttua sieltä täältä. Ja tuo näkyy pursotusjäljessäkin. Mutta eipä se onneksi makua haitannut :)


Raikas mango-sitruunakakku

n. 20 cm vuokaan

Pohja (pohjaksi on kaksi hyvää vaihtoehtoa):
Marianne-keksi + valkosuklaa, kuten järisyttävän hyvässä sitruunajuustokakussakin
TAI
paahdettu valkosuklaapohja 100 g:sta valkosuklaata (tehty kuten raparperi-juustokakussa)

Aineet:
1.5 dl vatkautuvaa vaniljakastiketta
2.5 dl vispikermaa
250 g maitorahkaa
1.5 dl mangososetta
1 dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
3 tl liivatejauhetta
3 rkl sitruunan mehua

Kiille:
1 liivatelehti
0.75 dl sitruunanmehua
0.25 dl vettä
 2 rkl sokeria

Koristeluun:
valkosuklaata

Ohje:
Tee pohja murskaamalla vohvelit ja riisimurot hienoksi jauheeksi. Sulata valkosuklaa mikrossa varovasti välillä sekoitellen. Sekoita suklaa muruseokseen. Voitele öljyllä irtopohjavuoan pohja. Levitä suklaa-keksiseos pohjalle tasaiseksi kerrokseksi. Laita jääkaappiin täyteen teon ajaksi. 

Tee täyte vatkaamalla vaniljakastike ja vispikerma vaahdoksi. Sekoita maitorahkan joukkoon mangosose ja sokeri. Lisää mangoseos kermavaahdon joukkoon. Sekoita liivatejauhe sitruunan mehuun. Anna turvota. Kun liivate on turvonnut, lämmitä sitä mikrossa n. 20 sekuntia, kunnes liivate sulaa kokonaan. Kaada liivateseos ohuena nauhana täytteen joukkoon samalla koko ajan voimakkaasti vatkaten. 

Voitele irtopohjavuoan reunat kevyesti öljyllä. Näin valmis kakku irtoaa vuoasta helpommin. Kaada täyte vuokaan muruseoksen päälle. Tasoita. Laita jääkaappiin jähmettymään muutamaksi tunniksi. 

Kun kakku on hyytynyt, tee kiille. Laita liivatelehti kylmään veteen likoamaan n.7 minuutiksi. Lämmitä sillä välin sitruunan mehu, vesi ja sokeri kattilassa, kunnes sokeri sulaa. Lisää joukkoon pehmennyt liivatelehti. Sekoita. Jäähdytä sitruunalientä hetki ennen kakun päälle kaatamista, sillä liian kuuma liemi sulattaa kakun pinnan. Laita kakku jääkaappiin vielä pariksi tunniksi. 

Kun kiille on jähmettynyt, poista irtopohjavuoan reunat ja siirrä kakku tarjoilulautaselle. Koristele sulatetulla valkosuklaalla.



Tällaisen koristelun tein ensimmäiseen kakkuun. Sulatetusta suklaasta saa tosi helposti ja näppärästi kakun päälle "sitä jotain". Tuohon viivojen päälle olisi sopinut vaikka vielä jotkin nonparellitkin, mutta oli se ihan kiva noin yksinkertaisenakin. 



Ja tästä kuvasta ehkä näkee vielä paremmin tuon pohjan. Paahtunut, kinuskin makuista valkosuklaata rouhittuna. Mmmm!


10 kommenttia:

  1. Ihanan raikkaan keväinen kakku, varmasti herkkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sinikka :) Hyvältä maistui molemmilla kerroilla :)

      Poista
  2. Nam! Mangokakku on kyllä aina niin hyvää ja juurikin ihanan raikasta. Sitruuna varmasti passaa hyvin, itse olen käyttänyt passionhedelmää ja sekin on aivan ihana yhdistelmä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maiju :) Mango ja siitä tehdyt leivonnaiset on mustakin tosi ihania, erityisen hyvää se on juuri juustokakuissa :) Mango sopii musta tosi kivasti yhteen juuri tuollaisen kirpeämpien juttujen kanssa, kuten sitruunan ja tosiaan passioninkin, nam!

      Poista
  3. Kauniita kakkuja molemmat! Ihanan värisiä ja paksuisia. :) Makukin olisi minun mieleeni, joten nappaan ison palasen. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena-muori :) Pidän hieman paksummista kakuista, niissä riittää syömistä ;) Ja kiitos kun tulit jälleen jättämään kommenttia :D Itselläni tuntuu olevan nykyään niin hurjan kiire, etten aina ehdi kirjoittelemaan muiden blogeissa, vaikka niissä tuleekin kävästyäkin. Ja sekös harmittaa välillä, sillä pienetkin kommenttit ovat tosi kivoja :) Tässä vielä pieni santsipala kakkua, ole hyvä ;)

      Poista
  4. Ihanan näköisiä hyydykekakkuja täällä! Mielenkiintoinen tuo pohja! Onko valkosuklaa paahdettuna rapeaa? Eikö se tarvitse kaveriksi muuta tuohon pohjaan? Pitäisi ehdottomasti kokeilla valkosuklaan paahtamista, mulla se on ihan jäänyt... olen silti aina myöhässä kaikille uusille jutuille, taidan olla hitaasti lämpiävää tyyppiä, heh! ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taru :) Paahdettu valkosuklaa on kuin rapeaa kinuskia, mutta se hieman pehmeni tuossa täytteen alla. Eli mitään ihan mössöksi, vaan vähän vähemmän-rapeaksi :) Ripottelin rouhitun suklaan tuohon pohjalle ihan vaan tuollaisenaan. Sitä oli riittävän paksu, mutta suht ohut kerros, niin se tarttui täytteeseen ja pysyi hyvin leikatessakin kiinni. Ja kannattaa sunkin Taru kokeilla valkosuklaan paahtamista! Jos pidät kinuskista, niin rakastat varmaan paahdettua valkosuklaatakin ;) Tarkkana vaan paistoajan kanssa, ettei suklaa pääse palamaan. Mutta ehdottomasti kokeilemisen arvoista :D Tuolta voi käydä katsomassa vähän vinkkejä http://suklaapossu.blogspot.fi/2014/06/raikas-raparperijuustokakku-paahdetulla.html Mullakin kestää monien uusien juttujen testaaminen usein vaikka kuinka. Onhan sitä testattavaa ja kokeiltavaa niin mielettömästi, ettei kaikkea voi millään ehtiä. Mutta usein parempi myöhään kuin ei milloinkaan :)

      Poista
  5. Moikka! Kakku näyttää aivan ihanalta ja haluaisin ehdottomasti kokeilla tätä. Minkä kokoista vuokaa käytit? :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...