tiistai 22. syyskuuta 2015

Juustoinen pekoni-paprikapiirakka



Kuopuksen 3-vuotisjuhlissa oli Kolmen juusto lohipiirakan lisäksi tarjolla myös tätä juustoista pekoni-paprikapiirakkaa. Tämäkin piirakka oli tosi tosi hyvänmakuinen. Paprikat maistuivat piirakassa makeina ja pehmeinä, ja juustoista tuli reippaasti lisämakua. Tämän olisi hyvin voinut tehdä vaikka ilman pekoniakin, sillä se ei oikeastaan maistunut lopputuloksessa yhtään. Tai itse en ainakaan huomannut. Pekoni toi ehkä aavistuksen suolaisuutta, mutta muuten sen voisi siis jättää hyvin poiskin, jolloin piirakasta saisi herkullisen kasvipiirakan. Lihaton piirakkaakin nimittäin voi olla tosi hyvää! Tämän huomasin mm. Tosi maukkaan kasvispiirakan kohdalla. Tärkeintä on reipas maustaminen, ja juustojen käyttö ;)

Piirakka tuntui kelpaavan hyvin myös muille, sillä koko pellillisestä ei ollut juhlien jälkeen jäljellä kuin pari pientä palaa. Ja kuulinpa myös suoria kehuja muutamilta vierailta :)


Juustoinen pekoni-paprikapiirakka

n. 30 x 40 cm uunipannulle

Pohja:
Rahkavoitaikinaa (puolet vehnäjauhoista korvattu täysjyvägrahamjauhoilla)

Täyte:
140 g pekonia
1 punainen paprika
1 keltainen paprika
1 sipuli
vajaa 1/2 tl suolaa
muutama rouhaisu mustapippuria myllystä
1/2 pkt voimakasta koskenlaskijaa
100 g fetajuustoa

Lisäksi:
200 g turkkilaista jogurttia
1 dl maitoa
150 g punaleima-Emmentalia raastettuna
2 munaa
1 tl Provenscale-mausteseosta 

Ohje:
Tee rahkavoitaikina. Kaulitse se hieman pelliä suuremmaksi levyksi. Nosta pellille ja painele reunoille. Siisti tarvittaessa hieman reunoja.
Pilko pekoni pieneksi ja paista sitä pannulla hetki. Lisää pieneksi pilkottu sipuli ja pilkotut paprikat. Paista pari minuutti. Lisää koskenlaskija ja fetajuusto sekä mausta mustapippurilla ja suolalla. Sekoita kunnes koskenlaskija on melkein sulanut joukkoon. Maista ja mausta tarvittaessa lisää.

Sekoita muut päällisen aineet joukkoon ja lisää seos pohjan päälle.

Paista alatasolla 225 asteessa n. 30-35 minuuttia, kunnes piirakka on päältä kauniin ruskea. Anna jäähtyä reilusti.

Vinkki:
* Piirakkaa kestää lyhytaikaisen pakastamisen. Paprikat hieman lötkistyvät pakkasessa lisää, mutta eipä tuo makua haittaa. Onpahan ainakin pehmeä piirakka ;)



Ps. Ja tässäkin postauksessa valitan samaa.. Synttäreiden tarjottavien kuvat jäivät vähiin synttäripäivän aamuna venähtäneen selän takia. Toivottavasti kuvista ja ohjeen ainesosista saa silti käsityksen piirakan herkullisuudesta :)

4 kommenttia:

  1. Ihanaa, juuri sellaista mitä etsin pojan synttäreille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että löysit tästä mieleisesi tarjottavan. :D

      Poista
  2. Heti alkoi tekemään mieli suolaista piirakkaa... pekoni on ihan parasta! Nam! Pitäis tehdä joku päivä vaikka iltapalaksi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heheh, oli siis ilmeisesti onnistunut postaus ;) Pekoni tuo mukavasti suolaisuutta piirakoihin. Tässä se ei juurikaan muuten maistunut, mutta lisäpekonipaketilla saisi varmaan jo mukavasti pekonisuutta piirakkaan. Kannattaa ihmeessä kokeilla :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...