sunnuntai 28. elokuuta 2016

Suklaakakku punaherukka-kinuskitäytteellä


Tämä kakku syntyi ristiäisiin vähän kuin extemporee kakkuna. Halusin pöytään jotain hieman suklaisempaa, sillä monet muut tarjottavat sisälsivät pääosin erilaisia marjoja ja hedelmiä (ja toki hieman ihanan mehevää suklaakakkupohjaa) :) Edellinen kinuskimoussekakku punaherukoilla oli ollut niin ihanaa, että halusin kakusta ehdottomasti samanmakuisen. Tällä kertaa halusin lisää suklaisuutta, ja vuorasin kakun kermamoussen sijasta valuvalla suklaaganachella.


Tartuin innoissani leivontakulhoihin ja kuvittelin jo epäonneni loppuneen. Kaikki olikin siihen asti hyvin, kun lähdin poistamaan reunavuokaa valmiin kakkupohjan ympäriltä. En kuitenkaan ollut voidellut vuoan reunoja tarpeeksi hyvin ennen taikinan kaatamista siihen ja kypsän pohjan reunat repesivät siinä vaiheessa, kun poistin vuoan reunoja. Nakukakussa reunat ovat näkyvissä, joten en halunnut tehdä kakku tuosta pohjasta, vaan tein uuden kakkupohjan. Ja sillä kertaa onnistuin, huh huh! Tuon epäonnistuneen kakkupohjan pakastin mahdollista myöhempää käyttöä varten. Ja sille olikin yllättävän nopeasti käyttöä! Siitä sitten lisää lähiaikoina ...


Yllä olevassa kuvassa tämä nakukakku on tarjoilupöydässä muiden kakkujen ja fudgepalojen välissä. Kakku oli ihanaa, tälläkin kertaa! Slurps!


Suklaakakku punaherukka-kinuskitäytteellä

n. 20 cm vuokaan

Pohja:

Kinuskikastike (kinuskimousseen):
3.75 dl Flora Kuohua
3.5 dl fariinisokeria (kevyesti mittaan pakattuna) 

Kerma-tuorejuustovaahto (kinuskimousseen): 
3.75 dl Flora Kuohua
200 g maustamatonta tuorejuustoa
3 tl liivatejauhetta (TAI 6 liivatelehteä)
3 rkl vettä
n. 5 dl punaherukoita

Kuorrutus:
125 g tummaa (n. 50%) suklaata
1 dl kuohukermaa
1 rkl vaaleaa siirappia

Päälle:
Marjoja (laitoin punaherukoita, mansikoita, vadelmia, mustaherukoita)

Ohje:
 Pari päivää ennen kakun tarjoilua aloita kakkupohjan ja kinuskikastikkeen teolla:
Tee kakkupohjataikina erillisen ohjeen mukaan päivää ennen täyttämistä (eli kaksi päivää ennen syömistä). Paista voidellussa n. 20 cm vuoassa 170 asteessa n. 50 minuuttia, tai kunnes kypsä (=keskelle tökättyyn tikkuun ei tartu raakaa taikinaa). Anna jäähtyä hetki vuoassa ja poista vuoan reunat. Kun kakku on melkein jäähtynyt, vuoraa se kelmulla ja jäähdytä kokonaan. Leikkaa jäähtynyt kakkupohja kolmeen osaan.

Aloita myös täytteen teko mielellään päivää ennen kakun täyttämistä kinuskikastikkeen teolla. Mittaa kerma ja fariinisokeri kattilaan. Kuumenna sekoitellen, kunnes seos kiehuu ja jatka keittämistä parin minuutin ajan. Anna kastikkeen jäähtyä ja siirrä jääkaappiin. Kastikkeen täytyy olla täysin kylmää ennen vaahdotusta.

Päivää ennen tarjoilua täytä kakku:
Täytä kakku: Vaahdota kerma-tuorejuustovaahtoon tarvittava kerma vaahdoksi ja vatkaa joukkoon tuorejuusto. Vatkaa myös kylmä kinuskikastike vaahdoksi sähkövatkaimen täydellä teholla. Sekoita kinuskivaahto kerma-tuorejuustoseokseen.

Sekoita liivatejauhe veteen ja anna turvota pari minuuttia. Lämmitä liivateseosta mikrossa n. 10-20 sekuntia, kunnes liivate on kokonaan sulanut. (Liivatelehtiä käyttäessä laita liivatelehdet ensin turpoamaan kylmään veteen n. 5 minuutiksi, purista vesi pois ja liuota sen jälkeen kuumaan vesitilkkaan). Sekoita liivateseos täytteeseen. Levitä täytteestä noin neljännes pohjan päälle. Ripottele päälle n. 2.5 dl punaherukoita ja lisää täytettä (taas n. ¼). Tee toinen kerros samalla tavalla. Hyydytä jääkaapissa yön yli ennen vuoasta irrottamista.

Tarjoilupäivänä (tai jo edellisenä päivänä) kakun kuorrutus:
Pilko kuorrutuksen suklaa mikron kestävään pieneen kippoon. Mittaa päälle kerma. Lämmitä mikrossa muutamia sekunteja kerrallaan välillä sekoittaen, kunnes kaikki suklaa on sulanut. Sekoita joukkoon siirappi. Älä vatkaa suklaaseosta, jotta sekaan ei tule ilmakuplia. Anna jäähtyä hetki, kunnes seos on hieman jähmettynyt, mutta edelleen hyvin juoksevaa (liian kuuma on liian löysää ja valuu reunoilta alas liian nopsaan. Liian kylmä on liian jäykkää levitettäväksi). Levitä suklaaseos kakun päälle ja anna valua reunoilta alas ohuina noroina. Anna jähmettyä jonkin aikaa.

Koristele kakku vaikkapa marjoilla.

Tuoreilla marjoilla koristelu on tosi helppoa ja näyttävää, joten tälläkin kertaa poimin kakun päälle marjat pihaltamme. Miten ihmeessä sitä koristelee kakut talvella, kun näitä ihania tuoreita marjoja ei ole saataville, huh!


Tämän jälkeen olisi vielä pari ristiäisleivonnaista jäljellä. Josko nyt saisin nopeampaa tahtia loput ohjeet blogiin, kun olen saanut ulkopuuhatkin (sokkelien reunakivetykset, pihalaattojen saumojen putsaukset ym.) hyvään vaiheeseen, toistaiseksi ainakin. :)

24 kommenttia:

  1. Nam, kylläpäs on todella herkullisen näköinen kakku! Kinuski, suklaa ja kirpeät punaherukat toimivat varmasti hyvin yhteen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jack :) Toimivat kyllä tosi hyvin, makeaa ja kirpeää samassa paketissa :P

      Poista
  2. Ihan mielettömän ihana kakku! Ja kuulostaa nuo tarjoilut muutenkin olleen melkomoiset, mitkä herkkuja notkuvat pöydät! :) Eikö olekin ihana laittaa juhlia omaan kotiin?! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena :) Tuli aikas paljon enemmän tarjoiltavaa mitä alunperin suunnittelin. Mutta kiva niitä oli maistellakin :) Pidettiin keskimmäisen lapsen ristiäiset ensimmäistä kertaa kotona, ja nyt oli heti selvää, että näin tehdään myös tällä kertaa. On se vaan niin helppoa. Ja ihanaa muutenkin ♥

      Poista
  3. Ihanalta kuulostaa tämäkin kakku! Nams!

    VastaaPoista
  4. Olet kyllä tehopakkaus, kun ehdit pienten lasten äitinä jatkuvasti leipoa ja tehdä vielä muitakin hommia.
    Lämpimät vauvaonnittelut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen tässä harmitellut, etten ehdi tekemään läheskään kaikkea mitä mieli tekis ;) Leipominenkin vähentynyt huomattavasti parin vuoden takaisesta. Ehtii sitä sitten myöhemminkin, kun lapset kasvaa :) Kiitos onnitteluista :)

      Poista
  5. Heippa! Ajattelin tehdä tämän kakun kihlajaiskakuksi, näyttää niin täydelliseltä! Voiko kakun täytteessä käyttää pakastemarjoja? Entä mikä suklaa on parasta kuorrutukseen, jotta pinta ei "lohkeile" leikattaessa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Enni! :) Täytteessä voi hyvin käyttää pakastemarjoja. Marjat kannattaa tiputella enimmäkseen keskelle täytettä eli varoa, ettei niitä päädy kovin paljon tuonne ihan reunaan, sillä saattavat sulaessaan päästää hieman väriä jos niiden pinta on rikkoutunut. Kuorrutteessa voi käyttää mitä tahansa noin 50% suklaata. Kerman ja siirapin käyttö kuorrutteessa pehmentää sen, eikä lohkeile leikattaessa. Mulla suklaakuorrute oli hieman "tahmaista" ja leikattaessa tuppasi tarttumaan veitseen kiinni. Käytin 1 dl kermaa/125 g suklaata, mutta kermaa voi toki laittaa hieman enemmänkin (yht. n. 1.25dl), jos haluaa vieläkin pehmeämmän lopputuloksen :)

      Poista
  6. Hei! Suussasulavan kuuloinen resepti! Olisi ihana tehdä oman tyttäreni ristiäisiin. En pysty tekemään leivonnaisia juuri ennen ristiäisiä, joten kaikki paitsi salaatti kiertää pakastimen kautta. Voiko tätä siis pakastaa? Jos esim kuorrutteen tekee tarjoilupäivänä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Rede :) Kakun voi hyvin pakastaa, ja kuorruttaa sitten vasta tarjoilupäivänä. Ihania ristiäisiä ja vauvantuoksuisia hetkiä teille :D

      Poista
  7. Heii, näyttää ja kuulostaa superherkulliselta :) kokeillaan tyttären 3vee synttäreille:) toimisikohan myös joku toinen marja täytteessä ettei kuitenkaan kävis liian makeaksi? Näytti punaherukoita olevan vähän harmilloisen vähän pakastimessa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa. Toivottavasti vastaukseni ehtii vielä. Tuo täyte on mielettömän hyvää myös puolukoilla! Mutta uskoisin myös vadelmien toimivan :) Miltäs kuullostaa? :)

      Poista
  8. Hei, kostutatko tätä suklaakakkupohjaa koskaan mitenkään? Vai onko tämä ohje niin mehevä, ettei se kaipaa "täytekakuksi" tehtynä kostutusta laisinkaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Annika :) En kostuta tuota pohjaa ikinä. Se on ihanan mehevä, jopa ilman täytteitä tai kuorrutteitakin, ihan paras pohja! Kannattaa ihmeessä kokeilla :)

      Poista
  9. Hei. Voiko kuorrutteeseen käyttää normaalia siirappia vai pitääkö olla tuota vaaleaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa, ja pahoittelen, että vastaamisessa kesti.. Siirapin tarkoitus on tehdä kuorrutteesta vain hieman kiiltävämpi ja jonkin verran "joustavampi". Tummasta siirapista tulee hieman erilaista makua, mutta eiköhän se toimi yhtä hyvin :)

      Poista
  10. Tosi kivalta kuulostaa tama resepti.
    Tumpelona on pakko kysyä, mitä ihmettä tarkoittaa kakun vuoraaminen kelmulla hetken jäähdyttämisen jälkeen. Tarkoitatko irtopohajvuoan vuoraamista vai tosiaan itse kakun kietomista kelmuunP

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkoitan vuoraamisella tosiaan kakkupohjan vuoraamista. Eli antaa kakkupohjan jäätyä vuoassa sen aikaa, ettei se ole enää kuuma. Tuon jälkeen irroittaa vuoan reunat ja kääräiseen kakkupohjan kelmuun. Se vuoan alaosa voi jäädä sinne kakkupohjan alle, niin tulee pohjaa sen aikaa, kunnes se on aivan täysin jäähtynyt. Tuolla kelmuun vuoraamisella on tarkoitus suojata pohja, ettei se pääse kuivumaan pinnastaan. Jos päätät leipoa tämän, niin herkullisia leivontahetkiä! Ja toki kuulisin mielelläni mitä pidit kakusta :)

      Poista
  11. Eli tätä kakkupohjaa ei tarvitse kostuttaa jos tekee täytekakuksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tarvitse kostutella. Tuo mielettömän mehevä suklaakakkupohja on todella mehevä jo itsessään :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...