Välttääkseni kaaosta ennen ristiäisiä, tein kuoret valmiiksi pakkaseen jo parisen viikkoa ennen juhlia. Muokkasin aiempia ohjeita hieman ja lisäsin joukkoon enemmän vehnäjauhoja siinä toivossa, että kuoret pysyisivät pakasteesta otettuinakin suht rapeina. Paistoin kuoret myös aavistuksen enemmän, jotta ne taatusti "kuivuivat". Tuulihattumassasta tuli hieman vaikeammin pursotettavaa kuin tuolla edellisellä ohjeella. Painelin pursotusvaiheessa töröttämään jääneet taikinan huiput veteen kastetuilla sormilla alas, joten eipä tuosta tiukemmasta massasta sen enempää haittaa ollut. Ja valmiit kuoretkin pysyivät sopivan rapeina. Mutta näin jälkikäteen mietittynä taikinassa olisi voinut olla hieman enemmän vettä, niin pursotettavuus olisi ollut parempi. No mutta ensi kerralla :)
Tein taikinaa kaksi annosta ja väsäsin niihin pari erilaista täytettä. Savuporotäyte piisasi noin 45 tuulihatun sisälle, ja Aurajuustotäytettä laitoin loppuihin 55:n tuulihattuun, mutta siitä jäi silti hieman yli tarpeen. Ylimääräinen Auratäyte tuli nautittua leipien päällä, hyvää niinkin :)
Savuporotäytteen tein ottaen hieman mallia netistä löytyvistä erilaisista ohjeista. Ensimaistelulla täytteestä puuttui syvyys. Heitin joukkoon vielä hieman kurkkusalaattia, kuten aiemmin tekemissäni kinkkutäytteisissä tuulihatuissa, ja tuo tarvittava "syvyys" löytyi. Herkkua :P
Kiehautin Auratäytettä varten juuston yhdessä kerman kanssa. Näin Aurajuuston maku oli voimakkaampi, mitä se olisi ollut, jos juuston olisi pelkästään murustellut joukkoon. Namia tuonkin täytteen kanssa :)
Tässäpä ohjeet molempiin:
Tuulihatut poro- ja aura-kalkkunatäytteillä
Tuulihatut
Aineet (koosta riippuen n. 50 kpl, eli jos teet molemmat täytteet, tee taikina tuplana):
100g voita (tai osaksi leivinmargariinia)
2.5 dl vettä
2.5 dl vehnäjauhoja
100g voita (tai osaksi leivinmargariinia)
2.5 dl vettä
2.5 dl vehnäjauhoja
ripaus suolaa
3 munaa
3 munaa
0.5 tl leivinjauhetta
Porotäyte (riitti n. 45 tuulihattuun):
2 dl vispikermaa
100 g kylmäsavuporoleikkeleitä hienonnettuina
100 g piparjuurituorejuustoa
100g ranskankermaa
n. 1.5 dl ruohosipulia pieneksi silputtuna
n. 1 rkl kurkkusalaattia
Aura-kalkkunatäyte (riitti n.55 tuulihattuun, ja jäi hieman ylikin):
170 g Aurajuustoa
2 dl (kevyt) ruokakermaa
2 dl vispikermaa
n. 175 g kalkkunaleikkeleitä pienemmäksi pilkottuna
Aura-kalkkunatäyte (riitti n.55 tuulihattuun, ja jäi hieman ylikin):
170 g Aurajuustoa
2 dl (kevyt) ruokakermaa
2 dl vispikermaa
n. 175 g kalkkunaleikkeleitä pienemmäksi pilkottuna
Ohje:
Paista 200 asteessa keskitasossa n.25 minuuttia (koosta riippuen 20-30 minuuttia), kunnes ne tuntuvat kevyiltä ja ovat saaneet hieman väriä pintaansa.. Älä auo uuninluukkua paiston aikana. Jos leivonnaiset eivät paistu kypsiksi, ne lässähtävät. Tökkää terävällä veitsellä jokaisen tuulihatun kylkeen, jotta kuuma ilma pääsee sisältä pois ja tuulihatun kuori pysyy paremmin rapeana.
Porotäyte: Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita joukkoon loput aineet. Maista ja mausta halutessasi esim. suolalla, ruohosipulilla tai kurkkusalaattilla. Anna täytteen maustua vielä jääkaapissa noin tunnin verran tai yön yli. Laita täyte pursotuspussiin ja pursottele tuulihattujen sisään hieman ennen tarjoilua.
Tee tuulihatut: Kuumenna rasva ja vesi kattilassa kiehumispisteeseen. Lisää jauhot sekoittaen
taikinaa puuhaarukalla. Keitä seosta koko ajan sekoittaen, kunnes se irtoaa
kattilan reunoista. Taikina on tässä vaiheessa sitkeää ja hieman murumaista. Nosta kattila pois
liedeltä ja anna taikinan jäähtyä kunnolla. Jos munat lisää liian kuumaan seokseen, tuulihatut eivät välttämättä nouse uunissa.
Lisää munat yksitellen sähkövatkaimella voimakkaasti vatkaten. Lisää
seuraava muna vasta, kun edellinen on sekoittunut taikinaan kunnolla!
Lisää
leivinjauhe viimeisen munan kanssa samaan aikaan. Pursota pellille kokkareita. Jätä kokkareiden väliin tilaa, sillä leivonnaiset kohoavat uunissa
kaksinkertaisiksi.
Paista 200 asteessa keskitasossa n.25 minuuttia (koosta riippuen 20-30 minuuttia), kunnes ne tuntuvat kevyiltä ja ovat saaneet hieman väriä pintaansa.. Älä auo uuninluukkua paiston aikana. Jos leivonnaiset eivät paistu kypsiksi, ne lässähtävät. Tökkää terävällä veitsellä jokaisen tuulihatun kylkeen, jotta kuuma ilma pääsee sisältä pois ja tuulihatun kuori pysyy paremmin rapeana.
Porotäyte: Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita joukkoon loput aineet. Maista ja mausta halutessasi esim. suolalla, ruohosipulilla tai kurkkusalaattilla. Anna täytteen maustua vielä jääkaapissa noin tunnin verran tai yön yli. Laita täyte pursotuspussiin ja pursottele tuulihattujen sisään hieman ennen tarjoilua.
Aura-kalkkunatäyte: Pilko aurajuusto kattilaan ja kaada joukkoon ruokakerma. Kuumenna, kunnes seos kiehuu kevyesti. Keittele parisen minuuttia, kunnes Aurajuusto on sulanut kerman joukkoon. Laita kattila jäähtymään esim. kylmää vettä sisältävään altaaseen. Laita lopuksi vielä jääkaappiin muutamaksi tunniksi ja jäähdytä jääkaappikylmäksi. Kun auraseos on jäähtynyt (ja paksuuntunut) vatkaa vispikerma vaahdoksi. Sekoita auraseos kermavaahdon joukkoon. Sekoita joukkoon myös kalkkunat. Laita täyte pursotuspussiin ja pursottele tuulihattujen sisään hieman ennen tarjoilua.
Kumpikin täyte kuulostaa herkulta, nam! Mulla on vain yksi epäonninen kokeilukokemus tuulihatuista, siksi varmaan jäänyt siihen ainoaan kokeiluun.. :D
VastaaPoistaOlivat tosi herkkua :P Kannattaa ihmeessä kokeilla tuulihattuja uudestaankin! Itselläni on myös yksi epäonnistunut kerta takana, mutta syyksi selvisi liian kuumaan rasva-jauhoseokseen lisätyt munat. Lopputuloksena pieniä, kovia kikkareita ;) Siitäkin selvisi kun on antanut jatkossa seoksen jäähtyä tarpeeksi :)
PoistaOnpas ihanan näköinen setti! Noiden äärellä oisin viihtynyt ;D
VastaaPoistaMä oon tehnyt tuulihattuja viimeksi aikana ennen blogia, eli ainakin neljä vuotta sitten. Uskaltaisinkohan vielä tehdä...? ;)
Kiitos Taru :) Näitä oli kyllä kiva napostella ;) Mä sit taas taisin tehdä ensimmäiset tuulihatut melko pian blogin aloittamisen jälkeen, kun olin siihen asti ensin kerännyt rohkeutta. Eivätpä olleetkaan niin hankalia kuin oli peloteltu ;) Teeppäs ihmeessä sinäkin taas, saat sitten tuulihattuohjeen jollain herkkutäytteellä blogiisikin :D
VastaaPoistaSamaa mieltä Tarun kanssa, ihanan näköisiä ja noiden äärellä olisin minäkin viihtynyt :P
VastaaPoistaKiitos paljon Maiju! :D :D
Poista