Tein alkukesästä ihanaa vadelmamoussea sisältävän vadelma-valkosuklaakakun munattomalla suklaakakupohjalla. Mainitsin postauksessa käyttäneeni samaista suklaista kakkupohjaa myös punaherukka-mansikkakakkuun ja tässä se kakku vihdoin ja viimein on. Kakku on siis raikas punaherukka-mansikkatäytteinen kakku, jonka sisällä oli piilossa pari mehevää munatonta suklaakakkupohjaa sekä päällä suklaaganachea. Koristelu hoitui helposti tuoreilla marjoilla, marengeilla sekä macaronin kuorilla.
Myös tämä kakku sai kehuja. Suklainen pohja oli kuulemma ollut yhdessä raikkaan moussen kanssa hyvää :) Pohja oli edellistä yritelmää suklaisempi tai pikemminkin kaakaoisempi, sillä pohja ei sisältänyt oikeaa suklaata. Maistelin itsekin pohjaa vadelma-valkosuklaakakun yhteydessä ja hyväähän se oli. Täytteen sen sijaan tein tätä kakkua varten ilman aiempaa ohjetta. Maistelin kuitenkin täytteen jämiä ja hyvää oli, ihanan raikasta, hippasen kirpeää.
Tässä ohje koko kakkuun :)
Punaherukka-mansikkakakku mehevällä suklaakakkupohjalla, munaton
n. 25 cm vuokaan (pohja 22 cm vuokaan)
Pohja (HUOM! Ks. "vinkki"-kohta ohjeen jälkeen):
5.5 dl vehnäjauhoja
3 dl sokeria
1.5 dl hyvää, tummaa kaakaojauhetta
1 tl suolaa
1.5 tl leivinjauhetta
1.5 tl ruokasoodaa
2 tl vaniljasokeria
1.5 rkl (valkoviini)etikkaa
1.25 dl öljyä
4 dl vettä
Täyte punaherukka-mansikkamousse:
5 dl Flora vispiä
400 g vaniljatuorejuustoa
300 g punaherukoita paseerattuna
200 g mansikoita soseutettuna
n. 2 rkl (punaherukoiden happamuuden ja oman maun mukaan) sokeria
ripaus vaniljasokeria
5 tl liivatejauhetta
5 rkl vettä
Kuorrutus:
100 g tummaa suklaata
1 dl vispikermaa
n. 1 rkl glukoosisiirappia
Ohje:
HUOM! Pohjasta tulee kolme osaa, joista kakkuun käytetään vain kaksi! Ks. vinkki-osio!
Tee pohja. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää joukkoon etikka, öljy ja vesi. Sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi. Sekoita vain sen verran, että aineet juuri ja juuri sekoittuvat keskenään. Levitä taikina kevyesti voideltuun n. 22 cm vuokaan. Paista uunin keskitasolla 175 asteessa n. 50-55 minuuttia, kunnes pohja tuntuu sormin varovasti koitettuna kiinteältä eikä keskelle tökättyyn tikkuun tartu raakaa taikinaa. Varo paistamasta liikaa. Annan pohjan jäähtyä hyvin peiteltynä kokonaan. Leikkaa jäähtynyt pohja kolmeen osaa. Huom! Tähän kakkuun tulee vain kaksi osaa. Ylimääräisen voi vaikka pakastaa juustokakun pohjaksi!

Tee täyte. Soseuta punaherukat ja siivilöi soseesta halutessasi siemenet pois. Soseuta myös mansikat. Vatkaa Vispit vaahdoksi. Vatkaa joukkoon notkistetut tuorejuustot sekä soseet. Maista ja lisää halutessasi lisää sokeria. Sekoita liivatejauhe ja vesi keskenään. Anna liivateseoksen turvota n. 3 minuuttia. Kun liivate on turvonnut, lämmitä sitä mikrossa n. 10 sekunnin pätkissä, kunnes se sulaa kokonaan. Kaada liivateseos täytteen joukkoon ohuena nauhana samalla koko ajan voimakkaasti vatkaten.
Täytä kakku tarjoilulautasella n. 25 cm irtoreunavuoan reunoja apuna käyttäen. Laita jääkaappiin hyytymään muutamaksi tunniksi.
Tee vielä suklaakuorrutus. Pilko suklaa mikron kestävään kulhoon. Kaada joukkoon kerma. Kuumenna mikrossa välillä sekoitellen, kunnes kaikki suklaa on sulanut. Sekoita joukkoon glukoosisiirappi. Jäähdyttele seosta hetki ennen kuin laitat kakun päälle. Kuorrute on sopivaa, kun se on hieman paksuuntunut, mutta edelleen juoksevaa. Eikä kuumaa! Levitä suklaa kakun päälle ja anna valua reunoilta alas.
Laita kakku jääkaappiin hetkeksi. Koristele.
Laita kakku jääkaappiin hetkeksi. Koristele.
Nauti :)
Vinkki:
* Kakkupohjasta tähän kakkuun käytetään vain kaksi osaa, yhden voi pakastaa vaikka jonkin juustokakun pohjaksi. Tai sitten tekee taikinan heti ensalkuun kolmanneksen pienempänä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi! :)