perjantai 22. joulukuuta 2023

Ihanat luumumoussetortut

Arkistojen kätköistä ihanat luumumoussetortut. Alkuperäinen julkaisupäivämäärä


Joskus yksinkertainen on aivan parasta! Nämä vain muutamasta aineesta syntyvät, kupin malliset luumumoussetortut saivat mein perheessä todellista ylistystä aikaiseksi. Ne olivat niiiiin hyviä, että! Niiden maku, koostumus ja hieman erilainen, kukan mallinen ulkonäkö tekivät vaikutuksen myös perheemme ronkeleimpaan syöjään. Ja sekös on jo jotain 😉

Kupeissa on voitaikinasta tehty maustettu pohja sekä täytteenä helppo ja erittäin herkullinen kahden aineen luumumousse. Ohje helpottuu asteella, jos voitaikinan käyttää sellaisenaan; tällöin nämä herkulliset, muutaman haukkauksen kokoiset, rapeat ja ihanan jouluiset jälkiruoat valmistuvat vain kolmesta aineesta! Nämä maistuivat meille jopa tavallisia joulutorttuja paremmin.

 

Tämän ohjeen voitaikinassa piilee kuitenkin pieni yllätys ja se on piparkakkumauste. Pongasin nimittäin jokin aika sitten facebookissa Kotilieden ruokatoimittaja Sanna Mansikkamäen keksimän tavan tehdä joulutortut uudella tapaa. Innostuin siitä, että tuossa tavassa voitaikinalevyjen väliin oli ripoteltu piparkakkumausteita ja levyt oli paistettu muffissivuoissa. Päätin kokeilla maustamisvinkkiä jossain vaiheessa itsekin. Nyt se hetki koitti ja hyvä niin! Maustaminen vaatii pienen näpräämistä, mutta se tuo voitaikinaan miedon piparkakkuisen tuoksun ja extramaun.


Yleensä tämäntyyppiset torttuleivonnaiset paistetaan täytteineen, mutta nämä paistetaan ontoiksi. Tällöin niiden sisään muodostuu tila, johon saa pursotettua reilun kerroksen herkullista moussea. Mousse on samanlainen, jota tein jokin aika sitten eräässä herkullisessa suklaamousse-jälkiruoassa ja se sopii tosi ihanasti molempiin näistä tuoden jouluista raikkautta.



Olin jo varma, että kupit epäonnistuivat, kun vilkaisin uuniin paistamisen loppupuolella. Uuniin mennessään muffinssipelti oli täynnä kauniita ”kukkia”, mutta uunissa nuo kaunottaret alkoivat nousta ja kallistuivat ihmeellisen näköisiksi hirviöiksi. Näytti myös siltä, että koloissa olevat paistokuulatkin lentävät kupeistaan pois hetkenä minä hyvänsä. Jotain kuitenkin tapahtui, ja kuppien reunat laskeutuivat uunista poisottamisen jälkeen ja lopputulos olikin siedettävä. Kannattaa kuitenkin muistaa pistellä pohjat kunnolla, jotta pohjat eivät nousisi liikaa.

Lopputulos on se, että jatkossa meillä tehdään näitä useammin kuin tavallisia joulutorttuja. Nam!

Ihanat luumumoussetortut (alias kahden aineen luumumousse voitaikinakupeissa)

10 kpl

Tortut/kupit:

5 kpl (= 500 g) voitaikinalevyä

3 tl öljyä

1.5 tl kanelia

0.5 tl kardemummaa

0.5 tl neilikkaa

0.5 tl inkivääriä

3 rkl sokeria

Luumumousse:

2 dl kuohukermaa

1/2 prk (= 150 g) luumumarmeladia

Ohje:

Nosta voitaikinalevyt pöydälle alustan päälle sulamaan hetkeksi. Käsittele levyjä, kun ne ovat puoliksi sulaneita, vielä hieman kohmeisia.

Pohjalevyjen maustamiseen voi käyttää valmista piparkakkumausteseosta tai sen voi tehdä itse. Käytä valmista piparkakkumausteseosta 3 tl TAI yhdistä kaneli, kardemumma, neilikka ja inkivääri keskenään.

Kaulitse puoliksi sulaneet levyt kaksi kertaa alkuperäistä pidemmiksi. Voitele levyt kevyesti öljyllä. Öljy toimii tartuntapintana mausteille ja sokerille, joten sitä ei tarvitse olla kuin ohuen ohut kerros. Ripottele öljytyille levyjen pinnalle sokeria ja piparkakkumausteita. Leikkaa levyt neljään yhtä suureen osaan neliöiksi.

 

Nosta peltiselle muffinssivuoan koloon kaksi neliötä päällekäin niin, että ne ovat poikittain toisiinsa nähden (ks. kuva alla). Paina ne keskeltä muffinssipellin koloon.

 


Rutista vielä reunoilla olevat kulmia tähden mallisiksi.  Töki kuppien pohjiin reikiä haarukalla. Nosta tyhjät paperiset muffinssivuoat kuoppiin ja täytä vuoat paistokuulilla, kuivilla herneillä tai kuivalla riisillä.


Paista 200 asteessa keskitasolla noin 30 minuuttia tai kunnes pohjat ovat kypsyneet. Poista kuopista paperiset muffinssivuoat Anna kuppien jäähtyä hetki muffinssipellillä ja poista sen jälkeen jäähtymään ritilälle.

Kun kupit ovat kokonaan jäähtyneet, tee täyte: Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää joukkoon luumumarmeladi ja vatkaa sekaan. Nostele seos pursotuspussiin ja pursota tortut täyteen moussea. Nauti!

Vinkki:

* Kokeile luumumarmeladin sijasta jotain muuta marmeladia kuten omena-kanelimarmeladia.

tiistai 19. joulukuuta 2023

Mehevä suklaa-taatelikakku

 

Arkistojen kätköistä suklaa-taatelikakkua. Alkuperäinen julkaisupäivämäärä 16.12.2021

Tästä taateli-suklaakakusta tuli aivan mielettömän suussasulavan mehevä, pehmeä ja herkullinen! Kakussa maistuu miedosti sekä taateli että suklaa. Suklaista lisämakua tämä muutoin melko perinteinen taatelikakku saa sekä taikinaan upotetuista suklaanpalasista ja tummasta kaakaojauheesta että päälle kaadettavasta suklaaganachekerroksesta. Olin suunnittelut säästäväni tätä kakkua jouluviikolle eli reilun viikon ajan, mutta hups, kakusta oli jäljellä jo enää murut lautaselle kolme päivän kuluttua sen leipomisesta. Niin hyvää ja maistui hyvin myös lapsille.

Suklaakuorrutteen makua pystyy säätämään suklaan laaduilla. Kannattaa huomioida, että heti kuorruttamisen jälkeen kuorrute saattaa olla karvaampaa, kuin parin päivän vetäytymisen jälkeen. Naputtelin lisää vinkkejä ohjeen alla olevaan vinkit-osioon.

Ohjeen pohjana toimi viime vuonna tekemäni perinteinen taatelikakku -ohje, jonka avulla voitin pienoisen lapsuudestani asti takaraivossa kökkineen taatelikakkukammoni. Kakku oli aiempaan muistikuvaani poiketen todella mehevä ja maukas. Ehkä tähän saattoi vaikuttaa myös taatelien käsittely, sillä vaikka tein kakun samoilla määrillä kuin äitini aikoinaan, kakussa maistui taateli hieman vähemmän. Ainakin äitini sanojen mukaan. Ehkä makuun vaikutti eniten se, että itse soseutin taatelit kunnolla soseeksi, kun taas lapsuuteni kakussa oli muistikuvani mukaan joukossa myös taatelin paloja.

No mutta nyt hetkeksi vielä takaisin tähän kakkuun. Tässä kakussa taateli maistuu melko miedosti. Jos haluaa taatelin maistuvan voimakkaammin, kannattaa keitellä ohjetta enemmän taateleita ja jättää osa taateleista soseuttamatta.

Suklaan makua kakku saa kuorrutteen lisäksi taikinan joukossa olevist ihanista suklaasattumista. Itse kuitenkin rakastuin kakkuun juuri tällaisenaan ja myös muut maistelijat tuntuivat kehuvan kakkua. Erityisesti viime vuoden perinteiseen taatelikakkuun tykästynyt tytär.

Maistuisiko tämä myös sulle?

Mehevä suklaa-taatelikakku

Aineet isoon, reilun 2.5 litran vuokaan:

1.5 pussillista (a´200 g) = 300 g kivettömiä taateleita

3 dl vettä

1.5 dl sokeria

300 g voita huoneenlämpöisenä

3 munaa

2 dl piimää (TAI kermaviiliä, maustamatonta jogurttia tms.)

2 tl vaniljasokeria

1 tl leivinjauhetta

3 tl soodaa

1 dl tummaa kaakaojauhetta

5 dl vehnäjauhoja

n. 100 g tummaa (n. 50%) suklaata pienemmäksi pilkottuna

Kuorrutus:

50 g tummaa (n.50%) suklaata

50 g maitosuklaata (TAI tummaa suklaata, ks. vinkkiosio alempaa)

1 dl vispikermaa

Ohje:

Keitä taatelit vedessä kypsiksi. Tähän kuluu aikaa noin 10-20 minuuttia. Lisää kattilaan myös pienemmäksi pilkottu voi sekä sokeri. Nostaa kattila pois levyltä, kun voi alkaa sulaa. Anna voin sulaa kokonaan. Soseuta pehmenneet taatelit sauvasekoittimella sileäksi soseeksi. Jäähdytä seos kädenlämpöiseksi. Laita tällä välin uuni lämpeämään 175 asteeseen (ks. vinkkiosio alempaa).

Vatkaa munat yksitellen sähkövatkaimella jäähtyneen taateliseoksen joukkoon. Vatkaa jokaisen munan jälkeen noin 10 sekuntia voimakkaasti vatkaten. Sekoita taikinaan myös piimä (tai maustamaton jogurtti tai kermaviili). Lisää vielä keskenään sekoitetut kuivat aineet ja sekoita vain sen verran, että aineet juuri ja juuri sekoittuvat. Kääntele lopuksi joukkoon rouhittu suklaa.

Voitele n. 2.5 litran vetoinen vuoka ja kaada taikina siihen. Paista 175 asteessa noin 1 tunti. Uuneissa ja vuoissa on eroja, joten tarkkaile kypsymistä 50 minuutin paistoajan jälkeen (ks. vinkkiosio alempaa). Kun kakku tuntuu pinnalta koitettuna kypsältä, kokeile kypsyys vielä tökkäämällä tikku paksuimpaan kohtaa kakkua. Jos tikkuun ei tartu raakaa taikinaa, on kakku kypsä. Anna kakun jäähtyä vuoassa muutama minuutti ja käännä se sen jälkeen lautaselle. Jätä kakkuvuoka kakun päälle jäähtymisen ajaksi, niin kakku pysyy mehevänä. Kun kakku on jäähtynyt, kääri se ilmatiiviisti esimerkiksi kelmuun ja säilytä ilmatiiviisti tarjoiluun/kuorruttamiseen asti.

Kun kakku on jäähtynyt, tee kuorrute. Pilko suklaat mikron kestävään kulhoon. Kuumenna kerma kattilassa (tai vaikka mikrossa) kiehumispisteeseen, älä kuitenkaan keitä. Kaada kuuma kerma samantein suklaiden päälle. Anna seistä noin minuutti ja sekoita sen jälkeen niin kauan, kunnes kaikki suklaa on sulanut. Jos kaikki suklaa ei sula kuuman kerman voimasta, voit lämmittää seosta mikrossa varovasti muutama sekunti kerrallaan, kunnes sulaat sulaa. Jäähdytä suklaaganachea, kunnes siitä tulee tarpeeksi paksua kakun päälle levitettäväksi.

Vinkit:

* Voit käyttää kuorrutukseen joko pelkkää tummaa suklaata tai tumman suklaan lisänä myös maitosuklaata riippuen siitä, kuinka makean kuorrutuksen haluat ja kuinka nopeasti kakku syödään. Huomasin nimittäin, että pelkästä tummasta suklaasta tehty kuorrute voi olla liiankin karvas heti kuorruttamisen jälkeen, mutta kun kakun antoi vetäytyä pari päivää kuorrutuksen alla, niin pelkästä tummasta suklaasta tehty kuorrute oli juuri sopivan suklainen. Jos kuitenkin tykkää vähänkin makeammasta kuorrutuksesta tai/ja jos kakku syödään heti kuorruttamisen jälkeen, kannattaa osa suklaasta korvata maitosuklaalla.

* Uuneissa on eroja ja myös vuoan materiaalilla on vaikutusta siihen, kuinka nopeasti ja tasaisesti kakku kypsyy. Jos kakun pinta repeilee ja nousee laitoja korkeammalle, kannattaa kokeilla seuraavalla kerralla matalampaa, noin 160 asteen lämpötilaa.

https://8d7e776ec17c10ec5c14ada44836eff1.safeframe.googlesyndication.com/safeframe/1-0-40/html/container.html

* Taatelikakku säilyy pitkään hyvänä ilmatiiviisti jääkaapissa suojattuna ja mehevöityy jopa lisää. Kakku kestää myös pakastamisen ja mehevöityy silloinkin enemmän.

* Kakusta tulee iso, noin 2.5 litran vetoiseen vuokaan sopiva. Jos käytössäsi on tätä pienempi, noin 2 litrainen, kannattaa taikina tehdä suosiolla noin kolmanneksen pienempänä eli kertoa kaikki aineet 0.67:llä.

Suklainen taatelikakku

torstai 31. elokuuta 2017

Blogi muuttaa uuteen osoitteeseen!


Heippa hei kaikki! Nyt se on jo virallista ja voin paljastaa mitä olen hykerrellyt mielessäni koko kesän. Eli Suklaapossu siirtyy bloggaamaan uuteen osoitteeseen Kotilieden alle kahden muun ihastuttavan ruoka-aiheisen bloggaajan kanssa!

Suklaapossu-blogi siirtyy kokonaisuudessaan eli myös vanhat lemppariohjeet Mielettömän mehevää suklaakakkupohjaa ja Järisyttävän hyvää sitruunajuustokakkua myöten löytyvät sieltä. Blogiin kerääntyy jatkossa tuttuun tapaan myös uusia herkkuohjeita. Tämä blogi ei enää päivity tänne bloggerin puolelle. Muutosta huolimatta blogin sisältö pysyy samanlaisena, kuin tähänkin mennessä. Luvassa siis enimmäkseen helppoja, nopeita ja ennen kaikkea herkullisia ohjeita. Välillä toki saattaa vilahtaa jotain hieman haastavampaakin. Mutta jatketaan samaa rataa kuin ennenkin.

Toivon myös, että te lukijat siirrytte kanssani ja löydätte herkkureseptejä arkeen ja juhlaan samalla tavalla kuin ennenkin. Mikäli ette löydä haluamaanne ohjetta, laittakaa viestiä, niin katsotaan josko sellainen ilmestyisi blogiinkin :) Tarkallaan ottaen Suklaapossun löytää siis osoitteesta:

https://kotiliesi.fi/suklaapossu

Olen tosi iloinen tästä muutosta, vaikka vähän vielä jännittääkin. Mutta toisaalta.. Eihän tässä muutu muu kuin blogin osoite. Ja ehkä blogin ulkonäkö parempaan suuntaan. Nähdään Kotilieden puolella!

PS. Jos kaipaat tuota yllä olevassa kuvassa näkyvien Kuningatar-tuorejuusto-suklaabrownies-palojen ohjetta, niin löydät sen joko klikkaamalla kuvaa tai tätä tekstiä :)

keskiviikko 30. elokuuta 2017

Älyttömän helppo yhden aineen banaanijäätelö


Ensi viikon alkupuolelle on luvassa vielä hieman lämpimämpää ja jopa miltei kesäistä säätä, joten nyt on hyvä aika tehdä jäätelöä! Ja mitäpäs muutakaan kuin superhelppoa, yhden aineen jäätelöä. Nyt meilläkin kokeiltiin tätä yhden aineen ihmettä, johon tulee vain banaania. Superhelppoa, nopeaa, terveellistä ja herkkua, pakko myöntää. Jäätelöön tarvitaan siis vain banaania, pakastin sekä jokin tehosekoitin tms. millä jäätyneet banaanin palat voi hurauttaa silkkisen pehmeäksi, herkulliseksi banaanijäätelöksi.

Olin jutellut meidän vanhimmalle tytölle (8v) jo varmaan parisen vuotta sitten jäätelöstä, jonka saisi tehtyä vain banaanista. Itse en moista jäätelö ollut koskaan tehnyt, mutta netissä liikkui tuolloin paljon noita älyttömän helppoja jäätelöohjeita ja mainitsin asiat tytölle ohimennen. Hänelle oli jäänyt mieleen tuo helppo ohje ja yhtäkkiä yllättäen nyt elokuussa pienissä jäätelönhimossaan hän päätti tehdä sitä.


Tyttö otti banaanin, pilkkoi sen ja asetti palat leivinpaperinpäälle. Leivinpaperi nostettiin lautaselle ja koko banaanit pääsivät pakkaseen. Sitten kuluikin muutama (viileämpi) päivä, kunnes pannaria tehdessä yhtäkkiä muistettiin ne. Hurautin kunnolla jäätyneet palat jäänmurskaamiseen tarkoitetulla monitoimilaitteella pienemmiksi. Ensin näytti siltä, ettei siitä mitään jäätelöä tullutkaan, sillä seos muistutti pieniä kivenpaloja. Mutta kun muutaman kerran pyöräytti lusikalla soseutettua, jäisiä banaanin paloja, se muotoutui jäätelön näköiseksi, pehmeäksi banaanipehmiksen makuiseksi palloksi. Tytötkin tykkäsivät hirmuisesti tästä terveellisemmästä jäätelöstä ja ehkä tätä tullaankin tekemään nyt jatkossa joka vuosi.

Tuosta yhdestä banaanista tuli kaksi pientä jäätelöpalloa. Tätä sopivan makeaa jäätelöä on helppo muokkailla lisäämällä joukkoon erilaisia "täyteaineita" esim. kaakaojauhetta, nutella tms.. Hmm. Tätä pitääkin tehdä vielä lisää ;)

Älyttömän helppo yhden aineen banaanijäätelö 

2 jäätelöpalloa

Aine:
1 banaani

Ohje:
Kuori banaani. Viipaloi se. Laita leivinpaperin pala vaikka pakastusta kestävän lautasen päälle. Nostele viipaleet leivinpaperin päälle ja laita lautanen pakkaseen vähintään muutamaksi tunniksi tai odottamaan sopivaa jäätelöhetkeä. Hurauta tehosekoittimella sileäksi. Nauti samantein.

Vinkki:
* Voit pilkkoa banaanit hyvissä ajoin pakkaseen valmiiksi

sunnuntai 27. elokuuta 2017

Helppo kahden suklaan suklaafudge


Itsetehdyt fudget ovat aina vain yhtä ihania tehdä, ja ennen kaikkea syödä! Kun pohjana käyttää suklaan ja kondensoidun maidon sekoitusta, saa fudget tehtyä helposti ja nopeasti ilman lämpömittaria tai muita ylimääräisiä härpäkkeitä. Ja mikä vieläkin hienompaa on se, että nämä maistuvat ihan älyttömän hyviltä!



Tällaisiin fudgeihin voi käyttää mitä suklaata tahansa ja niitä voi maustaa oman makunsa mukaan. Tummaa suklaata vain tarvitaan hieman vähemmän, kuin vaaleampaa suklaata. Itse käytin näihin sekä tummaa suklaata että valkosuklaata ja makuaineiksi lemppareitani eli suolapähkinöitä ja lakritsia. Ihania, jälleen!


Fudgen tekonopeudesta kertonee se, että tein nämä muutamassa minuutissa lasten juostessa ympäri asuntoa ja ennen kuin lähdin viemään vanhinta tyttöä harkkoihin.. Tai no oli mulla muitakin katsomassa lapsia, jotta sain keskittyä suklaisen sulattamiseen sen parin minuutin ajan. Sulat suklaat saivat sisuksiinsa vielä nuo pähkinät ja lakut, jonka jälkeen massan pystyi kaatamaan vuokaan hyytymään. Ohje saattaa olla pitkän oloinen, mutta tekemiseen ei mene kuitenkaan kuin hetki. Ohje kannattaa ensin lukaista ajatuksella läpi ja valmistella kaikki kuntoon, niin fudgen teko sujuu kuin leikiten. Aktiivinen tekoaika on siis tosi lyhyt ja helppo. Suklaamassan hyytymistä pitää sitten odotella hieman pidempään, mutta sen jälkeen pääseekin herkuttelemaan.


Näiden tekemiseen ei koskaan näimmä kyllästy, eikä kyllä syömiseenkään. Näitä voi tarjota juhlissa, viedä kaverille, sukulaiselle, töihin tai tarhaan, antaa lahjaksi tai syödä ihan vain itsekseen. Tai kuten itse tein, tarjota kylään tulevilla appivanhemille, jotta jaksavat juosta lasten perässä...

Tässä vihdoinkin the ohje kahden suklaan helppoon fudgeen, olkaa hyvät :)

Helpot kahden suklaan fudget lakritsilla ja suolapähkinöillä

Koosta riippuen n. 90 kpl

Aineet:
1 prk kondensoitua maitoa (ei kinuskiksi keitettyä)

300 g tummaa suklaata (laitoin osaksi 50% ja osaksi 70%) 
ripaus suolaa
250 g valkosuklaata

Lisäksi:
n. 200 g lakritsia
n. 3 dl suolapähkinöitä

Ohje:
Vuoraa n. 20 x 30 vuoka leivinpaperilla. Pilko suklaat pienimmiksi paloiksi ja pienennä tarvittaessa myös lakritsin paloja hieman.

Ota esille kaksi kattilaa. Laita toiseen 2 dl kondensoitua maitoa sekä pilkottu tumma suklaa. Laita toiseen kattilaan loput maidosta (n. 1 dl) sekä pilkottu valkosuklaa. Laita molemmat kattilat levylle ja lämmittele seoksia miedolla lämmöllä koko ajan sekoitellen kunnes suklaat sulaa. Kun suklaat ovat sulaneet, lisää tummaan suklaaseokseen ripaus suolaa, n. 2/3 lakritsin paloista sekä 2 dl suolapähkinöitä. Sekoita.

Kaada tumma suklaaseos samantein vuokaan leivinpaperin päälle ja levitä nopeasti pohjalle suht tasaiseksi kerrokseksi. 

Sekoita heti tumman suklaan levittämisen jälkeen valkosuklaaseoksen joukkoon melkein kaikki loput suolapähkinät ja lakritsin palat, jätä osa "koristeluun". Levitä valkosuklaaseos tumman suklaan päälle suht tasaiseksi kerrokseksi. Tiputtele päälle vielä lakun paloja ja suolapähkinöitä ja paina kevyesti pintaan kiinni. 

Jos pinta jää kovin röpelöiseksi, laita päälle leivinpaperin pala ja tasoita kädellä painamalla. Laita jääkaappiin hyytymään n. 8 tunnin ajaksi tai kunnes levy on kokonaan jähmettynyt leikkaamista varten. Leikkaa sopivan kokoisiksi paloiksi.

 Säilytä fudget jääkaapissa. Fudget kestävät myös pakastamisen.

Vinkki:
* Kondensoitu maito on sokeroitua maitotiivistettä, jota löytyy tölkeissä useimpien markettien hyllyiltä. Usein ne löytyvät samasta paikasta missä on muutkin tölkit (eli mm. tomaattimurskan ja kookosmaidon lähettyvillä), mutta joissakin kaupoissa ne sijaitsevat leivontatarvikkeiden lähellä. Joskus olen löytänyt niitä myös kylmähyllystä (vaikka ne säilyvät huoneenlämmössä).

* Kun sulata valkosuklaata ja jos valkosuklaan joukosta alkaa irrota öljyn näköistä tavaraa, älä pelästy. Jatka vain lämmittämistä miedolla lämmöllä sekoitellen. Massa alkaa pikku hiljaa löystyä ja "öljy" liukenee valkosuklaan joukkoon.

* Toimi nopeasti sen jälkeen kun olet saanut suklaat sulatettua. Seokset jämähtävät melko äkkiä, ja pinnasta tulee helposti röpelöinen. 

* Älä kuitenkaan jätä valkosuklaaseosta kuumalle levylle sillä välin kun levität tumman suklaan vuokaan. Jos valkosuklaa ehtii jämähtää liikaa touhutessasi tumman suklaan kanssa, lämmitä sitä varovasti uudestaan. koko ajan sekoitellen. Ja miedolla lämmöllä.

* Leikkaa vasta, kun levy on kunnolla jähmettynyt, niin leikkauspinnasta tulee tasainen. Toisaalta, onneksi pienet ulkonäköhaitat eivät vaikuta ihanaan makuun :)

torstai 24. elokuuta 2017

Savulohipiirakka perunamuusipohjalla, munaton


Laitetaanpa kaikkien makeiden väliin suolaisen leivonnaisen ohje. Tämä munaton, helppo, nopea ja maukas savulohipiirakka syntyi vähän kuin extemporee, kun muistin poikamme lähestyvän nimipäivän ja kyläään saapuvat appivanhemmat, jotka tulivat vahtimaan lapsia työpäivän ajaksi.

Olin vähän aiemmin kaivanut kaapista esiin vanhaksi meneviä perunamuusijauhepusseja, ja idea piirakasta syntyi samantein, kun näin pakkasen kätköissä lämminsavulohta. Meillä syödään perunamuusit aina aidoista perunoista tehtynä, mutta nuo muusijauheet ovat tosi hyviä suolaisten piirakoiden pohjissa. Niistä syntyy kivan pehmeä ja hieman vähärasvaisempi pohja. Olen käyttänyt tuollaista pottumuusi-pohjaa aiemmin myös esim. blogini suosituimmassa kasvispiirakassa. Tällä kertaa nopeatekoinen pohja päätyi savulohesta tehdyn tahnan alle.


Tein pohjaan samalla pieniä muutoksia. Korvasin osan vehnäjauhoista ruisjauhoilla ja laitoin hippasen vähemmän rasvaa. Taikinan teon jälkeen tajusin, että ruisjauhot imevät nestettä hieman vehnäjauhoja enemmän, joten myös lisäneste olisi ehkä ollut tarpeen.. Ainakin jos piirakkaa maisteli jäähtyneenä...

Tuoreena piirakka oli ihanan mehevä ja aivan sairaan hyvänmakuinen. Ainakin itse tykkäsin ja lapset vetelivät paloja miltei kaksin käsin. Tämä maistui myös meidän pienimmälle, muna-allergiselle pojalle, joka iloisesti pyysi kädet ojossa lisää piirakkaa viimeistä suupalallistaan maistellessa :)

Mutta mutta.. Kun kerran ohjetta pitää aina hioa mahdollisimman hyväksi, niin ensi kerralla laittaisin hieman enemmän nestettä mukaan. Ruisjauhot antoivat piirakkaan oman, miedon, loheen sopivan makunsa, joten sitä en lähtisi vaihtamaan. Mutta hyväähän tämä oli, jäähtyneenäkin. Ja tosi helppo tehdä. Ensin pohjan aineet sekoitetaan sekaisin, ilman vatkainta. Pohja painellaan vuokaan, jonka jälkeen sekoitetaan täytteen aineet keskenään sekaisin ja levitetään pohjan päälle. Tämä myös kypsyy tavallista nopeampaa, joten herkuttelemaan pääsee suht äkkiä.


Lohijuustopiirakka pehmeällä pohjalla, munaton

Uunipellillinen

Pohja:
2 dl perunamuusijauhetta
2 dl vehnäjauhoja
2 dl ruisjauhoja
1 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
1.5 dl juoksevaa rasvaa/öljyä
n. 2.75 dl jääkylmää vettä

Täyte:
300 g lämminsavulohta
300 g maustamatonta tuorejuustoa
100 g kylmäsavulohituorejuustoa
n. 80 g homejuustoa
n. 1.5 tl valkosipulimurskaa (tai 3-4 valkosipulin kynttä murskattuna)
1/2-1 iso punasipuli

Ohje:
Tee pohja sekoittamalla perunamuusijauhe, jauhot ja suola sekaisin. Lisää rasva ja vesi, sekoita nopeasti tasaiseksi. Levitä taikina leivinpaperilla vuorattuun uunipellin päälle. Nosta taikinaa hieman reunoille.

Sekoita täytteen aineet sekaisin. Tarkista maku. Täyte saa tässä vaiheessa maistua melko voimakkaasti, sen maku miedontuu hieman uunissa, Levitä täyte pohjan päällä.


Paista 200 asteessa n. 20 minuuttia. Varo paistamasta liikaa, jotta piirakka ei suotta kuivu. Anna jäähtyä hetki ja eikun nautiskelemaan!

maanantai 21. elokuuta 2017

Helppo, nopea ja maukas mustikkapiirakka murupäällisellä, munaton ja maidoton


Ihanan rapea, ohut, murumainen miedosti rukiille maistuva pohja, päällä reilusti mustikoita ja vielä rapea murupäällinen. Voi jehna, että kun on niin mahdottoman hyvää!!! Meillä piirakka hävisi tyyliin "hups-vaan". Piirakka on muuten vieläpä munaton ja maidoton, joten käy myös niiltä osin allergisille. Tarvittaessa piirakasta saa helposti myös gluteenittoman korvaamalla vehnäjauhot gluteenittomalla vaalealla jauhoseoksella. Tosin tuolloin rukiin maku jää pois, mutta mustikka on pääosassa, joten tuskin tuo haittaa.



Tein ohjeen munattomaksi ajatellen meidän munattomalla ruokavaliolla olevaa pikkujätkää. Lopulta taisi käydä niin, ettei sälli päässyt maistamaan piirakkaa lainkaan. Jostain kumman syystä se hupeni äkkiä meidän aikuisten ja vanhempien lasten kesken. Tai siis ei mistään kumman syystä, vaan ihan vaan siitä syystä, että piirakka oli älyttömän hyvää. Rapeaa, pehmeää samassa paketissa. Ja myös tuo mustikan ja ruisjauhojen liitto, nams!


Vaikka taikinassa on ruisjauhoja, voi piirakan halutessaan tehdä myös pelkkiä vehnäjauhoja käyttämällä. Suosittelen kuitenkin ruisjauhoja, sillä ne antavat piirakkaan oman, vaikkakin melko miedon makunsa. Tämä oli ehkä vähän kuin rapeakuorisen mustikkakukon ja piirakan sekoitus. Ehkäpä tuon pohjan muuten voisi tehdä myös pelkistä ruisjauhoista, jolloin tuloksena oli nurinperin käännetty mustikkakukko.. Hmmm. Josko ensi vuonna testailisin sellaista versiota..



Ja ainiin, tein piirakan n. 26 cm vuokaan. Pohjasta tuli toooodella ohut ja päällä oli melko vähän tuota rapeaa muruseosta, joten ehkä parempi vuoan koko olisi n. 24 cm. Merkkaankin tämän suoraan ohjeeseen. Ja tässä se älyttömän hyvän ja mahdottoman helpon mustikkapiirakan ohje vihdoin tulee.


Helppo ja nopea mustikkapiirakka, munaton ja maidoton

n. 24 cm vuokaan

Pohja + muruseos:
1.75 dl (maidotonta) juoksevaa rasvaa
1.5 dl sokeria
2.5 dl vehnäjauhoja
1 dl ruisjauhoja
2 tl vaniljasokeria
0.5 tl leivinjauhetta
0.5 tl suolaa

Päälle:
n. 6-7 dl mustikoita
n. 1.5 rkl perunajauhoja
n. 2 rkl hillosokeria

Ohje:
Sekoita pohjan kuivat aineet keskenään. Lisää joukkoon rasva ja sekoita sen verran, että kaikki aineet ovat kunnolla sekaisin. Taikina on murumaista. Sen pitäisi kuitenkin pysyä koossa, kun sitä ottaa nyrkin sisään ja puristaa kevyesti. Jos taikina on liian kuivaa eli ei pysy koossa lainkaan, sekoita joukkoon vielä hieman rasvaa.


Ota talteen muruseoksesta eri kippoon n. 1 dl. Tämä muruseos lisätään mustikoiden päälle aivan lopuksi. Levitä loput muruseoksesta kevyesti voideltuun tai leivinpaperilla vuorattuun uunivuokaan. Nostele taikinaa vuoan reunoille ja painele muualtakin tasaisemmaksi.


Lisää mustikoiden joukkoon perunajauhot ja hillosokeri. Kaada pohjan päälle. Ripottele pinnalle vielä erikseen otettu muruseos.



Paista 200 asteessa n. 30-35 minuuttia, kunnes piirakan reunat alkavat saada väriä.

Vinkit:
* Voit käyttää ruisjauhojen tilalla myös pelkkiä vehnäjauhoja. 

* Piirakasta saa helposti gluteenittoman korvaamalla ruis- ja vehnäjauhot gluteenittomalla vaalealla jauhoseoksella. Jos haluat, voit kokeilla piirakkaa myös pelkistä ruisjauhoista, jolloin lopputulos on kuin väärinpäin käännetty mustikkakukko :)

* Taikinaa voi maustaa halutessaan vaniljasokerin sijasta myös esim. kardemummalla.

* Laitoin piirakkaan pakastemustikoita tuoreiden puuttuessa. Piirakan voi hyvin tehdä myös tuoreista mustikoista, mutta tällöin perunajauhot voi jättää pois tai laittaa niitä hieman vähemmän.


Piirakka ennen uunia..



... ja uunituoreena.

perjantai 18. elokuuta 2017

Paavo Pesusieni - kakku (munaton)



Kummipoikamme 7-vuotissynttäreitä vietettiin alkukuusta. Lahjatoiveita kysyessäni sain vinkin, että poika tykkää mm. Paavo Pesusienestä, ja samaan hengenvetoon toivottiin, että tekisin juhliin myös kakun. Kakkujen tekeminen varsinkin lasten juhliin on niin kivaa, että olin iloinen, että sain tehdä kakun. Aihekin oli samantein selvä ja kakusta tuli tällainen Paavo Pesusieni-kakku. Tätä oli ihan huippukiva tehdä, ja syödä :)


Kakun sisältä löytyi ihanaa ja makeaa kinuskimoussea. Taitaa olla mun lempparitäytteitä, sillä se on viime kertoina päätynyt useammankin kakun sisään. Kirpeät marjat sopivat tuon moussen kanssa yhteen kuin nenä päähän ja heittelinkin toiseen täyteväliin reilusti tuoreita punaherukoita ja toiseen väliin tuoreita vadelmia. Nuo marjat olivat kivan kirpeitä piristyspaukkuja muuten makean kakun sisällä, ja kakku saikin paljon kehuja. Laitoin molempia marjoja suunnilleen yhtä paljon, mutta punaherukat olivat selvästi kirpsakampia kuin vadelmat. Punasia olikin melko sopiva määrä, kun taas vadelmia olisi voinut olla enemmänkin. Ainakin meidän aikuisten mielestä. Synttärisankarin eka kommentti mausta oli kuitenkin se, että marjat olivat hippasen liiankin kirpeitä. Makuja on monia, ja kaikki on mahdotonta miellyttää. Varsinkin kun kyse on makeammasta tykkäävistä lapsista ja kirpeämmistä mauista pitävistä aikuisista. Ehkä miedommat vadelmat olisivat kuitenkin olleet parempi valinta molempiin väleihin, niin ehkä sankarillekin olisi maistunut paremmin. Ensi kerralla sitten :)


Tein kakkupohjaksi munattoman, helpon, sekoitettavan taikinan, jota käytin jo aiemmin tyttäremme värikkäässä synttärikakussa. Se oli muistikuvani mukaan tosi hyvänmakuinen ja mehevä pohja, ja ajattelin nyt vielä tarkistaa, pitikö muistikuvani paikkansa. Ja kyllähän se piti! Todella ihana pohja ja todellakin siis munaton! Koostumus on hieman normaalia sokerikakkupohjaa raskaampi, mutta ei kuitenkaan mikään mutakakkumainen. Maku on miellyttävän neutraali, päinvastoin kuin aiemmin netistä löytämäni munaton kakkupohja. Oikein huippupohja, jos saanen kehua. Pohjaa ei nimittäin tarvitse myöskään kostuttaa, niin mehevä se on! Kannattaa ehdottomasti kokeilla, vaikka munattomalle versiolla ei olisikaan tarvetta, mutta haluaa tehdä hieman erilaisen, vaalea, kostean ja helpon kakkupohjan. Tai no ehkä pohja kaipaa vielä hitusen muokkaamista, sillä se nousi keskeltä reunoja enemmän. Eipä tosin tuokaan haitannut, sillä kohonneen osan sai helposti leikattua pois ja nautittua yhdessä täytteen kanssa. Voi nam!

Tässä ohje munattomaan pohjaan ja alempana linkki sekä tekemäni muokkauksen tuohon ihanaan kinuskimoussetäytteeseen.

Paavo Pesusieni -kakku

Pohja:
8 dl vehnäjauhoja
4 dl sokeria 
1.33 dl perunajauhoja
1.5 tl suolaa
1 rkl leivinjauhetta
2 tl ruokasoodaa 
1 rkl vaniljasokeria 
2 rkl (omenaviini)etikkaa
2 dl öljyä 
5.5 dl vettä

Täyte:
Kinuskimousse mitoitettuna 26-28 vuokaan, johon puolukoiden sijasta vadelmia ja punaherukoita
(laitoin mousseen tällä kertaa hieman alkuperäisohjetta enemmän tuorejuustoa (yht. 400g) sekä liivatetta (yht. 3.5 tl), jotta se kesti paremmin tavallista tukevamman kakkupohjan. Täytettä jäi hieman yli, mutta se tuli nautittua yhdessä kakkupohjasta leikatun "hatun" kanssa, nams!)

Kuorrutus:
Ruskeat housut suklaan makuista kaulittavaa kuorrutetta
Vaahtokarkin makuista kaulintamassaa värjättynä tarpeen mukaan pastaväreillä
Punainen kravatti punaista kaulintamassaa

Ohje:
Tee ensin kakkupohja. Sekoita pohjan kuivat aineet keskenään sekaisin. Lisää joukkoon vesi, öljy ja etikka. Sekoita nopeasti sekaisin. Sekoita vain sen verran, että aineet juuri ja juuri sekoittuvat keskenään. Kaada taikina kevyesti voideltuun n. 22 x 25 cm irtopohjavuokaan. Paista 180 asteessa n. 45 minuuttia. Kokeile kypsyy tikulla. Kun tikkuun ei tartu raakaa taikinaa, on pohja kypsä. Jäähdytä pohja kokonaan hyvin peiteltynä. Leikkaa jäähtynyt pohja kolmeen osaan. 

Nosta yksi kakkupohjan osa tarjoilulautaselle. Tee kinuskimousse erillisen ohjeen mukaan.

Laita kakkupohjan ympärille sen vuoan reunaosa, jossa paistoit kakun (jos vuoka on umpinainen, voit koota kakun myös suoraan vuokaan. Vuoraa vain vuoka ensin kelmulla). Lusikoita päälle täytettä ja ripottele pinnalle reilusti vadelmia. Nosta toinen kakkupohja ja lusikoi pinnalle melkein kaikki täytteet ja ripottele pinnalle punaherukoita. Nosta päälle kolmas kakkupohja ja levitä pintaan loput kinuskimoussesta. Laita kakku jääkaappiin hyytymään muutamaksi tunniksi.

Poista hyytyneen kakun ympäriltä vuoan reunat. Ota lusikalla pieniä paloja pois sieltä täältä (näistä syntyy pesusienen reiät). Kaulitse massat ja koristele Paavo kuntoon.

Vinkki:
* Jos kakkupohja on keskeltä kohonnut, tasoita sitä leikkaamalla päältä pois pieni siivu ennen kuin leikkaat pohjan kolmeen osaan. Ylijääneen osan voit nauttia vaikkapa herkullisena triflenä kinuskimoussen ja marjojen kanssa. Täytettä on siis reilusti eli siitä riittää muutama lusikallinen myös trifleen.


Valkoisen kaulintamassan värjääminen tumman ruskeaksi on sen verran haastavaa (=mahdotonta?), että etsin Paavon housuja varten valmiiksi ruskeaa massaa. Löysin suklaanmakuista kaulittavaa massaa, joka osoittautui yllättävän hyväksi, sekä maun että koostumuksen puolesta. Massa oli sen verran löysää, että ainakaan kovin ohkasia koristeita siitä tuskin sellaisenaan tekisi, mutta näin kakun päälle se tasoittui nätisti. Ja maistui miedolla kaakaolle :)

sunnuntai 13. elokuuta 2017

Punaherukka-mansikkakakku mehevällä suklaakakkupohjalla / munaton


Tein alkukesästä ihanaa vadelmamoussea sisältävän vadelma-valkosuklaakakun munattomalla suklaakakupohjalla. Mainitsin postauksessa käyttäneeni samaista suklaista kakkupohjaa myös punaherukka-mansikkakakkuun ja tässä se kakku vihdoin ja viimein on. Kakku on siis raikas punaherukka-mansikkatäytteinen kakku, jonka sisällä oli piilossa pari mehevää munatonta suklaakakkupohjaa sekä päällä suklaaganachea. Koristelu hoitui helposti tuoreilla marjoilla, marengeilla sekä macaronin kuorilla.


Kakku päätyi veljenvaimon työpaikalle. Sain kakun suhteen tälläkin kertaa vapaat kädet. Kyselin makutoivomuksia ja sain tiedon, että tämän vuoden aikana tekemäni karpalo-juustokakku ja punaherukka-vadelmatäytteinen + suklaapohjalla olevat kakut olivat molemmat olleet hyviä. Tähänkin kakkuun päätyi suklaakakkupohja, tällä kertaa testimielessä munattomana. Täytteeksi kaivoin pakkasen kätköistä punaherukoita ja mansikoita ja niistä syntyi tuo sisuksen lisäksi myös tuo päällä oleva mousse. Moussen sisällä piilossa oli nuo kaksi suklaakakkupohjan palaa.


Myös tämä kakku sai kehuja. Suklainen pohja oli kuulemma ollut yhdessä raikkaan moussen kanssa hyvää :) Pohja oli edellistä yritelmää suklaisempi tai pikemminkin kaakaoisempi, sillä pohja ei sisältänyt oikeaa suklaata. Maistelin itsekin pohjaa vadelma-valkosuklaakakun yhteydessä ja hyväähän se oli. Täytteen sen sijaan tein tätä kakkua varten ilman aiempaa ohjetta. Maistelin kuitenkin täytteen jämiä ja hyvää oli, ihanan raikasta, hippasen kirpeää.


Tässä ohje koko kakkuun :)

Punaherukka-mansikkakakku mehevällä suklaakakkupohjalla, munaton

n. 25 cm vuokaan (pohja 22 cm vuokaan)

Pohja (HUOM! Ks. "vinkki"-kohta ohjeen jälkeen):
5.5 dl vehnäjauhoja
3 dl sokeria 
1.5 dl hyvää, tummaa kaakaojauhetta 
1 tl suolaa
1.5 tl leivinjauhetta
1.5 tl ruokasoodaa 
2 tl vaniljasokeria 
1.5 rkl (valkoviini)etikkaa
1.25 dl öljyä 
4 dl vettä

Täyte punaherukka-mansikkamousse:
5 dl Flora vispiä
400 g vaniljatuorejuustoa
300 g punaherukoita paseerattuna
200 g mansikoita soseutettuna
n. 2 rkl (punaherukoiden happamuuden ja oman maun mukaan) sokeria
ripaus vaniljasokeria
5 tl liivatejauhetta
5 rkl vettä

Kuorrutus:
100 g tummaa suklaata
1 dl vispikermaa
n. 1 rkl glukoosisiirappia

Ohje:
HUOM! Pohjasta tulee kolme osaa, joista kakkuun käytetään vain kaksi! Ks. vinkki-osio!

Tee pohja. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää joukkoon etikka, öljy ja vesi. Sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi. Sekoita vain sen verran, että aineet juuri ja juuri sekoittuvat keskenään. Levitä taikina kevyesti voideltuun n. 22 cm vuokaan. Paista uunin keskitasolla 175 asteessa n. 50-55 minuuttia, kunnes pohja tuntuu sormin varovasti koitettuna kiinteältä eikä keskelle tökättyyn tikkuun tartu raakaa taikinaa. Varo paistamasta liikaa. Annan pohjan jäähtyä hyvin peiteltynä kokonaan. Leikkaa jäähtynyt pohja kolmeen osaa. Huom! Tähän kakkuun tulee vain kaksi osaa. Ylimääräisen voi vaikka pakastaa juustokakun pohjaksi!

Tee täyte. Soseuta punaherukat ja siivilöi soseesta halutessasi siemenet pois. Soseuta myös mansikat. Vatkaa Vispit vaahdoksi. Vatkaa joukkoon notkistetut tuorejuustot sekä soseet. Maista ja lisää halutessasi lisää sokeria. Sekoita liivatejauhe ja vesi keskenään. Anna liivateseoksen turvota n. 3 minuuttia. Kun liivate on turvonnut, lämmitä sitä mikrossa n. 10 sekunnin pätkissä, kunnes se sulaa kokonaan. Kaada liivateseos täytteen joukkoon ohuena nauhana samalla koko ajan voimakkaasti vatkaten. 

Täytä kakku tarjoilulautasella n. 25 cm irtoreunavuoan reunoja apuna käyttäen. Laita jääkaappiin hyytymään muutamaksi tunniksi. 

Tee vielä suklaakuorrutus. Pilko suklaa mikron kestävään kulhoon. Kaada joukkoon kerma. Kuumenna mikrossa välillä sekoitellen, kunnes kaikki suklaa on sulanut. Sekoita joukkoon glukoosisiirappi. Jäähdyttele seosta hetki ennen kuin laitat kakun päälle. Kuorrute on sopivaa, kun se on hieman paksuuntunut, mutta edelleen juoksevaa. Eikä kuumaa! Levitä suklaa kakun päälle ja anna valua reunoilta alas.

Laita kakku jääkaappiin hetkeksi. Koristele.

Nauti :)

Vinkki:
* Kakkupohjasta tähän kakkuun käytetään vain kaksi osaa, yhden voi pakastaa vaikka jonkin juustokakun pohjaksi. Tai sitten tekee taikinan heti ensalkuun kolmanneksen pienempänä.


keskiviikko 9. elokuuta 2017

Jogurtti-punaherukkapiirakka


Heinäkuussa tekemästäni Pikaisesta mansikkakakusta jäi reilusti kreikkalaista jogurttia yli ja sehän piti saada upotettua johonkin. Huomasin, että punaherukat olivat sopivasti kypsiä, joten ei muuta kuin toimeen. Loppujogurtti hukkui siis tähän herkulliseen, makean kirpeään punaherukka-piirakkaan, jossa sekä pohja että täyte sisältää jogurttia. Piirakka on myös helppo ja nopea tehdä, sillä sen tekemiseen ei tarvita vatkaimia, vaan aineet vain sekoitetaan keskenään. Piirakasta tuli niin hyvää, etten keksinyt mitään paranneltavaa, vaikka kuinka yritin!


Pohja on pehmeä, kuohkea ja mehevä. Se muistuttaa sekä pehmoista piimäpohjaa, että tavallisempaa muropohjaa. Tarkemmin ajateltuna pohja on kuten muropohja, mutta ei lainkaan niin rasvainen ja jogurtista johtuen koostumus on mehevän pehmeä. Jogurtti toimii pohjan lisäksi hienosti myös täytteessä, nams!


Tai no ehkä piirakassa oli yksi huono puoli. Sen pikaisen katoamisen lisäksi nimittäin. Ja se oli se, että punaherukoita oli aavistuksen hintsusti. Itse laitoin 2.5 dl, mutta huomasin piirakan syömisvaiheessa, että niitä olisi voinut olla enemmänkin. Heittelinkin valmiin, jäähtyneen piirakan päälle punaherukoita vielä lisää ja se toi kivasti kaivattua lisäkirpeyttä. Punaherukoita kannattaakin laittaa piirakkaan oman maun mukaan.


Piirakantekoon kannattaa myös halkaisijaltaan vähintään 25 cm oleva korkealaitainen vuoka, jotta täyte pysyy vuoassa myös marjojen lisäämisen jälkeen. Tuota isommassa vuoassa piirakasta tulee matalampi, joten silloin laitojenkaan ei tarvitse olla välttämättä niin korkeat. Mutta suosittelen korkealaitaista vuokaa, sillä silloin pohjaa, täytettä ja marjoja saa yhteen suupalaan sopivan paljon :) Niin ja voihan piirakan tehdä varmaan myös irtopohjavuokaan, mikäli sopivaa piirakkavuokaa ei löydy:)


Tähän kuluu jogurtti reilu 3 dl. Jos hankkii piirakkaa varten puolen litran purkin, jää jogurttia hieman yli. Sen voi hukata joko aiemmin mainitsemaani pikaiseen mansikkakakkuun tai sen sijasta vaikkapa ihanaan jogurtti-pannacottaan :)


Jogurtti-punaherukkapiirakka 

n. 25 cm korkealaitaiseen piirakkavuokaan

Taikina:
1.25 dl juoksevaa rasvaa
1.25 dl kreikkalaista jogurttia
1 kananmuna
3 dl vehnäjauhoja
0.5 dl perunajauhoja
1.25 dl sokeria
ripaus suolaa
1.5 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria 

Päälle:
2 dl kreikkalaista jogurttia
1.25 dl sokeria
2 kananmunaa
2 tl vaniljasokeria
n. 2.5-3.5 dl punaherukoita

Ohje:
Mittaa taikinan kaikki aineet kulhoon ohjeen mukaisessa järjestyksessä ja sekoita nopeasti sekaisin, älä vatkaa. Kaada taikina kevyesti voideltuun piirakkavuokaan ja levitä tasaisesti pohjalle ja nosta hieman reunoilla. Jos taikina tarttuu kovin kiinni, koita tasoittaa taikinaa veteen kostutetulla lusikalla. 

Tee täyte sekoittamalla jogurtin joukkoon sokerit ja munat. Kaada taikinan päälle. 


  
Ripottele pinnalle vielä reilusti punaherukoita.


Laita koko komeus uuniin. Paista 180 asteessa, kunnes täyte on hyytynyt (aivan keskeltä täyte saattaa vielä hyllyä) ja reunat kauniin väriset eli n. 40 minuuttia.

Vinkit: 
* Tarjoile piirakan kanssa lisää punaherukoita, niin syöjät voivat itse säätää happamuutta halutessaan vieläkin punaherukkaisemmaksi.

* Kokeile piirakkaan myös muita kirpsakoita marjoja tai hedelmiä 

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...