tiistai 11. kesäkuuta 2013

Kolmen ja neljän suklaan kakut



Kaapista löytyi vanhaksi menevä jämäpussi mantelirouhetta, pari pientä daim-patukkaa, juhlista jääneitä candy-suklaapatukoita, puolitoista purkkia Suklaa-Philadelphia tuorejuustoa ja vaniljakreemijauhettakin oli purkin pohjalla vain hieman.. Niistä syntyi kaksi pientä kakkua. Ensimmäinen oli tämä hieman ensimmäistä tekemääni daim-kakkua muistuttava neljän suklaan kakku sekä toinen oli tietenkin kolmen suklaan kakku :) Eroina näillä on vain vaniljakreemitäytteen päälle laitettava täyte, joissa toisessa oli suklaapatukoita ja toisen maustoin fariinisokerilla.




Toiseen kakkuun laitoin päällisen, kun se oli vielä sen verran löysää, että se juuri ja juuri valui reunoilta alas ja näin tehden...




...päällinen jäi mukavan kiiltäväksi.


Toista kakku varten annoin päällisen jähmettyä kunnolla, jottei se pahemmin valuisi reunoilta alas ja näin pinta jäi myös matammaksi..



Päälle ripottelin koristeeksi jälleen rouhittua Daimia. 

Tein kakut 16 cm irtopohjavuokiin. Pohjaksi halusin koittaa tehdä ohuen ja rouheisen manteli-pähkinäpohjan. Päälle molempiin kakkuihin tuli tuttuun tapaan valkosuklainen kreemitäyte ja päällimmäiseksi maitosuklaata ja daim-rouhetta. Vaikuttaa varmaan erikoiselta, että lisäsin maitosuklaapäälliseen hieman suolaa, mutta halusin sillä tavoin yrittää taittaa kakun liiallista makeutta. Kreemitäytteen ja päällyksen väliin tuli vielä yksi kerroa, joka kummassakin kakussa omanlaisensa. Näistä tuli varmaan aika makeita (niin kuin oli tarkoituskin), mutta vielä en osaa sanoa mausta enempää, koska ne vasta odottavat maistelua (11.6.2013)..

Päivitystä 12.6.2013. Nyt pääsin maistamaan kakkuja. Ne olivat mukavan makeita ja ihanan suklaisia, jolloin pieni pala riitti hyvin. Tai no taisi siinä maistellessa mennä samantein kaksi-kolme pientä palaa kumpaakin kakkua (koska en osannut päättää kumpi olisi ollut parempaa, seli seli..)  ;) Pohja toimi mielestäni myös erittäin hyvin. Se oli mantelijauheen ansiosta mukavan kostea ilman kostutustakin, ja manteli- ja pähkinärouhe sopi siihen kuin nakutettu. Kokonaisuudessaan kakkujen maku muistutti jonkin verran pakastealtaan Daim-kakkua. Ainoa muutos minkä tekisin on se, että jättäisin päällisestä kerman pois. Näin kuorrutus olisi kiinteämpi ja toisi lisää rakennetta. Sen jälkeen kakku olisikin melko täydellinen makuuni :) Nämä pienet kakut siis riittävät hieman isommallekin porukalle, sillä kovin isoa palaa näitä ei pysty, eikä edes halua syödä. Sen verran hyvin ne taittavat makeannälkää. 

Pohja (riittää molempiin kakkuihin):
1 muna
0.75 dl ruokokidesokeria
0.5 dl vehnäjauhoja
0.5 dl mantelijauhetta
0.5 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1.5 mm suolaa
0.5 dl mantelirouhetta
0.25 dl hasselpähkinärouhetta

Voiteluun: 
Keiju-spray
mantelijauhetta

Täyte I (riittää molempiin kakkuihin):
1.25 dl kylmää vettä/maitoa
0.5 dl vaniljakreemijauhetta
100 g sulatettua valkosuklaata

Täyte II (vain 4 suklaan kakkuun):
1 dl kuohukermaa
6 pientä Lidlin Candy&Choco minisuklaapatukoita
2 rkl fariinisokeria
1/2 prk Philadelphia Marabou-tuorejuustoa
0.5 tl liivatejauhetta
0.5 rkl vettä

Täyte III (vain 3 suklaan kakkuun):
1 dl kuohukermaa
5 rkl fariinisokeria
160g Philadelphia Marabou-tuorejuustoa
0.5 tl liivatejauhetta
0.5 rkl vettä

Päälle (riittää molempiin kakkuihin):
140 g Marabow maitosuklaalevyä
0.5 dl kuohukermaa
1 mm suolaa
2 pientä (á 28 g) Daim-patukkaa rouhittuna

Ohje:
Tee pohja. Vaahdota munat ja sokeri. Lisää jauhot, vaniljasokeri, leivinjauhe, vaniljasokeri ja suola varovasti sekoittaen. Lisää manteli- ja pähkinärouhe sekaan. Voitele ja jauhota vuoka. Paista 200 asteessa 16 cm vuoassa 10-15 min. Anna jäähtyä. Halkaise kahteen osaan ja laita kahden 16 cm vuoan pohjalle.

Vatkaa täytettä varten kylmään veteen tai maitoon vaniljakreemijauhe. Lisää joukkoon sulatettu valkosuklaa. Levitä molempien pohjien päälle.

Tee täyte II. Laita kuohukerma ja pilkotut candy-patukat pieneen kippoon ja kuumenna mikrossa, kunnes suklaa on kokonaan sulanut (sekoittele vähän väliä). Laita jääkaappiin. Vatkaa täysin kylmänä vaahdoksi. Liuota liivatejauhe veteen, lämmitä seosta mikrossa kunnes liivate liukenee ja sekoita kermaseokseen. Levitä toisen kakun päälle (4 suklaan kakku).

Tee täyte III. Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää fariinisokeri ja tuorejuusto, Liuota liivatejauhe veteen, lämmitä seosta mikrossa kunnes liivate liukenee ja sekoita kermaseokseen. Levitä toisen kakun päälle (3 suklaan kakku).

Laita päällisen kerma ja suklaa kippoon ja kuumenna mikrossa varovasti. Sekoita vähän väliä kunnes suklaa sulaa. Lisää suola. Anna jähmettyä jääkaapissa ja kaada kuorrute kakkujen päälle (4 suklaan kakun eli täyte II:sta sisältävän kakun päälle n.1/3 ja loput toisen kakun päälle). Ripottele päälle rouhittua daimia.

8 kommenttia:

  1. Nam! Todellisia suklaanystävän unelmia...

    VastaaPoista
  2. On kyllä oikein suklaaholistin unelmakakkuja ;D Ihanan näköisiä! Mulla on ihan sikana kaikkia pähkinäpussien loppuja kaapeissa... jotain niistä tarttis keksiä! Joko kerrot miltä kakut maistui??? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin, nyt on maisteltu. Naputtelin suoraan tekstiinkin ajatukseni niistä. Eli hyviä olivat!!! Suklaisia, makeita, pehmoisia, pohjaltaan sopivasti rapsakoita.. Nams!

      Aijjai, noista sun jämäpähkinöistä voisi koittaa tehdä vaikka mitä. Pähkinä-suklaafudgea, pähkinäistä suklaamutakakkua, pähkinä-toffeepaloja, pähkinä-suklaakeksejä.. Heh, ja näimmä suklaateema vain jatkuu. Entä tuliskohan siitä namia, jos pähkinöitä paahtaisi pannulla sokerissa..? Slurps! :P

      Poista
  3. Näyttää ihan syntisen hyvältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasin juuri, että olen epähuomiossa jättänyt vastaamatta tähän viestiin.. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan :) Ulkonäkö ei pettänyt näissä kakuissa, sillä ne maistuivatkin syntisen hyviltä :) Daimia, vaniljaa ja suklaata samassa paketissa, nam :)

      Poista
  4. Onko päällisessä merkintä "1mm suolaa" väärin? Eli pitäisikö olla 1 mg tai 1 g? Vai 1 tl?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan oikein on :) Mm tarkoittaa maustemitallista eli 1/5 tl eli 1 ml :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...