keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Suklaamuffinit

 


Juhlatarjoilujen kirjoittaminen jatkuu.. Olin siis miettinyt tekeväni myös jotain minimuffineita juhliin. Löysin Suklaapandan sivuilta aivan ihanan kuulloisen (ja näköisen!) ohjeen vadelmaisiin suklaa-kuppikakkuihin. Koska ne voisi tehdä hyvissä ajoin valmiiksi, oli päätös suklaamuffineiden tekoon valmis. Huomasin, että ko. muffinin ohje olikin miltei sama kuin omassa hyväksi havaitussa suklaamuffiniohjeessani, joten käytin omaani. Testasin Suklaapandan kuorrutetta etukäteen ja totesin sen olevan aivan ihanan suklainen! Koska juhliin oli tulossa paljon lapsia, tein lopulta kuorrutteen Kuppikakut-kirjani erään ohjeen mukaan, joka vaikutti hieman makeammalta. Ja sitähän se olikin; ei niin suklainen, makea ja ehkä inan liian voinen makuuni. Itse muffinit kuitenkin olivat ihanan meheviä!




Taikina riittää n. 2 minimuffinipellilliseen (48 kpl minimuffareita). Kuorrutetta riittää isompaankin määrään.

Aineet:
150g voita, huoneenlämpöistä
2 dl sokeria
2 kananmunaa
2 dl vehnäjauhoja
1 dl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
2 mm suolaa
1 dl kermaviiliä
100g tummaa suklaata (n.50% kaakaota) 

Kuorrutus:
150g tummaa suklaata (n.50 %)
2 dl kuohukermaa
150g pehmeää voita
5 dl tomusokeria

Ohje:
Lämmitä uuni 175C. Voitele muffinssipelti. Rouhi suklaa (100g). Sekoita kuivat aineet keskenään kulhossa. Vaahdota voi ja sokeri. Lisää kananmunat yksitellen voimakkaasti samalla vatkaten. Lisää kuivat ainekset siivilän läpi vuorotellen kermaviilin kanssa taikinaan, älä vatkaa! Lisää lopuksi suklaarouhe ja sekoita nopeasti.

Täytä muffinssipellin kolot (n.3/4) taikinalla. Paista keskitasolla (isoja muffineita n. 17-20 minuuttia ja) minimuffineita n. 10-11 minuuttia. Kokeile tikulla kypsyys, tikun pitäisi tulla melkein puhtaana ulos. Anna jäähtyä hetki ja siirrä sitten ritilälle jäähtymään.

Tee kuorrutus. Sulata suklaa kerman kanssa mikrossa, anna jäähtyä kunnes seos hieman sakenee. Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja tomusokeri keskenään. Lisää suklaaseos. Vatkaa kunnes kuorrutus on tasaista. Laita jääkaappiin jähmettymään 15-20 minuutiksi tai kunnes seos paksuuntunut pursotettavaksi. Laita seos pursotuspussiin ja pursota jäähtyneiden muffinien päälle.



2 kommenttia:

  1. Ihanat juhla-asuissaan! Koristeita ei aina välttämättä syödä, mutta tarjolle asetettaessa ne ovat se piste iin päällä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon nami-hiiri :) Koristeet tekevät juhlan :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...