sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Raparperikeikauskakku



Tässä vihdoinkin tämän kesän viimeinen, muttei todellakaan vähäisin raparperiherkku. Olin jo pitkään halunnut tehdä keikauskakun, joten päätin kokeilla sitä raparpereistä. Piirakka olikin täydellinen lopetus raparperikaudelle!


Selailin erilaisia löytämiäni keikauskakkuohjeita, mutta mikään niistä ei tuntunut omalta. Liki kaikissa sokeri ensin karamellisoitiin ja taikinaa varten tarvittiin vatkaimet. Halusin päästä helpommalla, joten ajattelin karamellisoitumisen hoituvan myös uunissa samalla kun piirakka kypsyy. Taikinaksi kehittelin ohjeen, jossa aineet vain sekoitetaan keskenään.

Olin yllättynyt todella maukkaasta lopputuloksesta. Tämä oli parhaimpia raparperipiirakoita, joita olen syönyt. Raparperit olivat pehmenneet ja "karamellisoituneet" melko makeiksi. Pidän myös melko kosteista piirakoista ja tämä oli sellainen. Nautimme piirakan jääkaappikylmänä, mutta maistuu varmaan lämpinänäkin. Tämä oli ihanaa pelkiltäänkin, mutta vaniljakastikkeen kanssa herkkua!

n. 20 cm vuokaan

Vuoan pohjalle:
50 g voita
2 dl fariinisokeria
n. 500 g = n. 1 litra raparperinpaloja leikattuna n. 2 cm paksuisiksi paloiksi

Taikina:
1.5 dl ruokosokeria (1 dl vaaleaa + 0.5 dl tummaa)
100 g voita sulatettuna
2 dl piimää
3 dl vehnäjauhoja
1 rkl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
1 rkl sitruunan mehua
0.5 tl suolaa

Ohje:
Laita vuoan pohjalle leivinpaperi. Älä käytä irtopohjavuokaa, sillä "karamelli" saattaa valua raoista pois! Sulata 50g voita ja sekoita joukkoon 2 dl fariinisokeria. Levitä voi-sokeri-seos vuoan pohjalle tasaiseksi kerrokseksi. Lado päälle pilkotut raparperin palat.

Lämmitä uuni  175 asteiseksi. Sekoita sokeri sulan voin joukkoon. Lisää piimä. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää piimäseokseen yhdessä sitruunamehun kanssa. Sekoita vain sen verran, että aineet juuri ja juuri sekoittuvat. Kauho taikina raparperien päälle. Paista 175 asteessa n. 45-50 minuuttia, kunnes kakku on kullanruskea ja keskelle kakkua tökätty tikku pysyy puhtaana. Anna kakun jäähtyä n.15 minuuttia (älä kovin kauaa enempää ettei seos jämähdä vuokaan kiinni). Kierrä tarvittaessa veistä varovasti reunaa myöten ja käännä kakku nurin perin tarjoiluastialle. Poista leivinpaperi. Tarjoile lämpimänä, huoneenlämpöisenä tai kylmänä vaniljajäätelön tai -kastikkeen kanssa. 


10 kommenttia:

  1. Hyvän näköistä! Raparperistakin tulee tosi hyvää keikauskakkua.:)

    Ihana blogi sinullakin. Katselin jo pitkälle noita vanhempiakin juttuja, ja paljon herkullisia reseptejä ja kauniit kuvat.:) Linkitän sinut myös omaan blogiini.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Katja kehuista ja kiva kun kävit blogissani :) Kuvausta olenkin harjoitellut ja kuvat ovat selkeästi parantuneet viimeisen parin vuoden aikana. Vaikka harjoiteltavaa edelleen löytyy..

      Keikauskakku oli niin hyvää, että teen sitä ehdottomasti uudestaankin ja koitan vielä muistakin hedelmistä. :) Tai raparperi ei taida ollakaan hedelmä. Mikäs se muuten onkaan? Vihannes? No mutta omena on kuitenkin hedelmä, ja siitä pitää koittaa keikauskakkua syksymmällä :)

      Poista
  2. Varmasti oli hyvää. Kerran olen keikauskakkua syönyt ja se oli kyllä hyvää. Täytyypä tehdä nyt syksyllä kun omenat kypsyvät. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, hyvää oli :) Samaa suunnittelen minäkin syksymmällä, mikäli vain omenoita tulee tarpeeksi. Puut näyttävät tällä hetkellä todella heikkosatoisilta, mutta jospa naapuri antaisi jälleen luvan käyttää heidän puitaan, sillä siellä tilanne näyttää huomattavasti paremmalta. Viimeinen purkki omppuhilloakin jo menossa, joten omenat tulisivat todella tarpeeseen.. Ja tietenkin on jo muutama muukin omenaleivonnainenkin testauslistalla :)

      Poista
  3. Kauniin säännöllisesti jaksoit asetella raparperit. Hyvältä näyttää! Tästähän saa helposto vegeversion, kun muniakaan ei ole käytetty. Vaihtaa vain voin margariiniin ja piimän soijajukurttiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Piimän voi vaihtaa myös vaikka mehuun ja samalla laittaa soodan sijasta hieman (2 tl) lisää leivinjauhetta.

      Poista
  4. Mua nauratti toi sun pohdiskelu raparperista ja rupesin itsekin miettimään mikä se raparperi oikeasti on?? En ole ennen edes ajatellut asiaa... Wikipedia sen kertoo meille: "Raparperi (Rheum rhabarbarum) on tatarkasveihin kuuluva erittäin hapan vihannes, jonka meheviä lehtiruoteja käytetään ravinnoksi. Raparperi voidaan käyttää esimerkiksi piirakoissa, keitoissa ja hilloissa..."
    Että vihannes se sitten on ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh :) Kiitos Taru! Selvishän sekin sittenkin :) Itsekin aioin googlettaa tarkempaa tietoa raparperista, mutta unohtui mokoma.. Mutta nyt se siis on tiedossa. Raparperi on siis vihannes :) Vihanneskeikauskakku..

      Poista
  5. Voi miten ihana blogi sinulla on! Olen ehtinyt selata vasta parikymmentä reseptiä ja nyt tekee mieli tehdä niitä kaikkia. Raparperi-banaanihillo oli aivan ihanaa...nyt kyykin taas raparperipuskassa, ja illalla leivon tämän keikauskakun.
    Saanhan linkittää sinut blogiini, täällä on liian ihania reseptejä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Anne :) Hienoa, että löysit blogistani paljon kokeiltavaa! Ja kiva kuulla, että hillo maistuu. Kuulisin mielelläni, mitä pidät tästä keikauskakusta, ja tietenkin muistakin ohjeista mitä ehdit testailemaan. Itsekin nappasin blogistasi raparperiohjeita ja odottelen nyt pääseväni kokeilemaan edes osan niistä :) Ja saat toki linkittää, linkitin myös sinut :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...