Toteutin myös tämän kakun koristelun marmoroimalla pinnan, tällä kertaa hillolla. Koska aiempi marmoroitu suklaajuustokakku halkesi pinnalta, paistoin tämän kakun eri tavalla välttääkseni halkeaman. Paistoin kakun hetken aikaa korkeammassa lämpötilassa ja jätin jälkilämpöön paistumaan kypsäksi. Näin kakku myös jäähtyi tasaisemmin. Jälkilämmössä pitäminen auttoi ja pinta pysyi ehjänä ja kakku mehevänä :)
Kakussa on jälleen paistettujen juustokakkujen lempipohjani, mutta tällä kertaa ilman kaakaojauhetta. Hyvää on myös näin. Papaijan sijasta kakkuun sopii mainiosti vaikka mango ja limen sijasta voi halutessaan käyttää sitruunaa. Kakkua on helppo muokata lempihedelmäsoseilla.
Pakastin loput kakusta ja huomasin sen vettyvän ja kosteutuvan pakkasessa vielä entisestään. Kakkupalasten päät hieman romahtivat sulatuksen yhteydessä, mutta kypsemmät reunat pysyivät paremmin kasassa. Kakku on mielestäni ehdottomasti parhaimmillaan ilman pakastamista, mutta kestänee pakkasessa käynnin paremmin, mikäli sen paistaa hieman kypsemmäksi.
Lime-papaija juustokakku
20 cm irtopohjavuokaan
Pohja:
75 g voita
1.75 dl vehnäjauhoja
0.5 dl mantelijauhoja
3 rkl sokeria
2 tl vaniljasokeria
Täyte:
400 g philadelphia tuorejuustoa
250g maitorahkaa
1 dl sokeria
250g maitorahkaa
1 dl sokeria
0.5 dl perunajauhoja
0.5 dl limen mehu (n. 2.5 limeä)
250 papaijaa soseena
3 kananmunaa
100 g valkoista suklaata sulatettuna
100 g valkoista suklaata sulatettuna
Päälle:
n. 3 rkl Papaija-lime-hilloa
Ohje:
Laita irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi.
Nypi pohjan aineet sekaisin, kunnes ne näyttävät leivänmuruilta. Levitä seos
lusikalla vuoan pohjalle. Esipaista pohjaa 150 asteessa n. 13-15 minuuttia.
Tee pohjan paistuessa täyte. Vatkaa
tuorejuusto, maitorahka ja sokeri kunnolla sekaisin. Lisää joukkoon munat
yksitellen hyvin sekoittaen, mutta älä vatkaa seosta. Sekoita perunajauhot,
limen mehu ja soseutettu papaija keskenään. Sekoita seos käännellen
tuorejuustoseokseen. Sulata valkosuklaa ja sekoita joukkoon.
Kun pohja on esipaistunut, laske uunin
lämpötila 130 asteeseen. Voitele irtopohjavuoan reunat kevyesti. Kaada täyte
kuuman pohjan päälle. Tasoita pinta. Laita lusikalla muutama nokare Papaija-lime-hilloa
ja vetele veitsellä nokareitten läpi, jotta pintaan syntyy marmorikuvio.
Napauta vuokaa muutama kerta pöytää vasten, niin pinta tasoittuu.
Paista kakkua ensin 130 asteessa n. 40-45 minuuttia.
Kakku on tässä vaiheessa reunoilta hyytynyt, mutta keskeltä löysä. Laita uuni pois
päältä ja jätä kakku jälkilämpöön 1 tunniksi. Kakku hyytyy vielä jäähtyessään. Irrota
kakku varovasti terävällä veitsellä reunoista. Jäähdytä kakku vuoassa huoneenlämpöiseksi
ja laita jääkaappiin ainakin 8 tunniksi.ennen tarjoilua.
Vinkit::
* Täytteen papaijasoseen voi korvata vaikka mangososeella ja limen
sitruunalla
* Kakku pehmenee ja kosteutuu pakkasessa entisestään ja jos kakun keskusta on juuri ja juuri kypsä, se voi hieman romahtaa. Jos aiot pakastaa kakun, paista se varmuudeksi hieman kypsemmäksi.
Kaunis tuo koristelu! Näyttää ja kuulostaa raikkaalta kakulta.
VastaaPoistaKiitos Tita :) Tuo marmorointi on ihan mahdottoman näppärä ja nopea koristelukeino. Kakku ei tuon lisäksi kaipaa mielestäni mitään muuta (muuta kuin kuin kakkulapion viereen, jolla kakusta saa äkkiä napattua palan lautaselle ;) ). Raikasta ja oikein hyvää oli.
PoistaVau, todella kaunis juustokakku! Hienosti paistettu, näyttää melkein hyydytetyltä kun eri ole ruskistunut melkein ollenkaan. :)
VastaaPoistaKiitos paljon Katri :) Oon tosi tyytyväinen, että sain kerrankin pinnan onnistumaan eikä siihen tullut repeämää ja kakku pysyi nättinä :)
PoistaTosi upean ja herkullisen näköinen!
VastaaPoistaKiitos :D
PoistaTosi ihanan näköinen ja varmasti herkullista! Ja hienosti olet onnistunut tuossa kakun paistossa. On se hienoa, kun sinä hiot reseptit meille täydellisiksi ja me voidaan sitten leipoa hienoja kakkuja ;D
VastaaPoistaKiitos Taru :) Herkullista oli :) Mäkin oon tosi tyytyväinen tuohon pintaan, ja kakkuun muutenkin. Nautin tosi paljon reseptien testailusta ja muokkaamisesta ja yritän aina saada ne toimimaan mahdollisimman hyvin. Mikäs sen hienompaa, jos näistä on iloa myös muille :)
PoistaKaunis marmoripinta.:)
VastaaPoistaKiitos Katja :) Helposti kaunista :)
PoistaIhana !!!
VastaaPoistaKiitos Anni! :D
PoistaOnpa kaunis marmorointi! Miusta tuli siun fani.. :)
VastaaPoistaKiitos Hiirenkorva :) Todella ihana kuulla :D
PoistaKiitos reseptistä, rakastuin kakkuun! Hyvää oli vaikka korvasin Philadelphian Violan kevyttuorejuustolla, maitorahkan tuorejuustolla + jogurtilla, limen sitruunalla ja papaijan mangolla... :D
VastaaPoistaRaikas sitruuna-mangojuustokakku
Kiva kuulla, että kakku onnistui ja maistui. Kävinkin jo blogissasi katsomassa lopputulosta, oli onnistuneen näköinen marmorointia myöten. Hyvin keksit korvaavat aineet puuttuvien tilalle :) Leipominen on juuri siitä(kin) hauskaa, siinä voi soveltaa tietyissä rajoissa oman jääkaapin sisällön mukaan :)
Poista