Mutakakku saa suklaisen kaakaon makunsa tummasta kaakaojauheesta. Kakkuun kannattaakin käyttää laadukasta kaakaojauhetta. Itse käytin Van Houten-merkkistä, sillä se on omaan suuhuni kaikeista parhaimman makuisia tummia kaakaojauheita. Eihän tämä samalta maistu kuin aidosta suklaasta tehdyt mutakakut, mutta on herkullinen korvike silloin, kun mutakakkuhimo jyllää ja suklaa on unohtunut kauppaan. Tätä syödessä tuntuu kuin ottaisi palan vahvan makuista, paksua kaakaota..
Mutakakkua jäätelöllä
n. 20 cm irtopohjavuokaan
Aineet:
100 g voita tai leivinmargariinia
1.75 dl hyvää tummaa kaakaojauhoja
2 dl vettä
1.75 dl fariinisokeria kevyesti mittaan paineltuna
1.75 dl fariinisokeria kevyesti mittaan paineltuna
1 dl kermaviiliä
1 muna
2 dl vehnäjauhoja
1 dl sokeria
0.75 tl suolaa
1 tl leivinjauhetta
Ohje:
Kuumenna pohjan rasva kattilassa, kunnes se sulaa. Sekoita
joukkoon vesi, fariinisokeri ja kaakaojauhe. Anna jäähtyä hetki. Sekoita
vehnäjauhot, sokeri, suola ja leivinjauhe keskenään. Vatkaa munat kevyesti
rikki ja sekoita joukkoon kermaviili. Lisää jauhojen joukkoon kaakaoneste sekä
munaseos voimakkaasti vatkaten.
Kaada taikina yhteen n. 20 cm kevyesti rasvattuun irtopohjavuokaan. Paista 175 asteessa n. 25-30 minuuttia, kunnes se on reunoilta kypsät ja kiinteä, mutta höllyy vielä keskeltä kun vuokaa heiluttaa. Paistoin 25 minuuttia ja kakku jäi keskeltä tosi löysäksi. Anna jäähtyä vähintään puoli tuntia. Irrota vuoan reunat. Kakku maistuu parhaimmalta vaniljajäätelön kanssa lämpimänä tarjottuna.
Vinkki:
* Jos haluat kakusta kiinteämmän, paista sitä kauemmin. Kakku on niin kostea, että pysyy mehevänä kokonaan liki kypsäksi paistettunakin.
* Yö jääkaapissa kiinteyttää mutakakkua, ja kakku on suoraan jääkaapistakin nautittuna yhtä herkullinen.
Näyttää niin herkulliselta♥
VastaaPoistaKiitos :D
PoistaIhana! Onpahan kiva ohje, koska aina ei kotona ole suklaata. Herkullisen näköinen mutakakku.
VastaaPoistaKiitos Tita :) Tämä jäi keskeltä aika valuvaksi, mutta juuri se taitaa tehdä tästä niin herkullisen näköinen. Itse kuitenkin pidin enemmän noiden kypsempien, kosteiden reunojen mausta; eivät olleet aivan niin makeita kuin keskusta :)
PoistaOnnistuuko miten ilman fariinisokeria?
VastaaPoistaFariinisokeri antaa kakkuun tietynlaisen maun ja hippasen kosteuttakin. Mutta kakku onnistuu toki myös muillakin sokereilla eli voit korvata sen millä sokerilla vain haluat, suunnilleen suhteella 1:1 :)
PoistaOnpas herkullisen näköinen ! Onko muuten kermaviili välttämätön ?
VastaaPoistaKermaviili tuo kakkuun kosteutta ja hieman happamuutta kaiken makeuden keskelle sekä tuo kaakaonmaun paremmin esille, mutta se ei ole välttämätön. Kermaviilin voinee korvata jollain toisella nestepitoisella tuotteella, ensimmäisenä tulee mieleen ranskankerma tai piimä. Vai haluatko välttää maitotuotteiden käytön? Jos näin, niin silloin suosittelen kokeilemaan toista mutakakku, joka tosin sisältää suklaata (löytyy täältä http://suklaapossu.blogspot.fi/2012/12/suorastaan-syntinen-suklaakakku.html). Jos suklaa ei käy, niin voihan tätä "mutaista mutaisempaa" ohjettakin toki kokeilla ilman kermaviiliä, tiputtaa vain hieman kaakaojauheen määrää samalla (laittaa n. 1.5 dl). Hmmm. Nyt alkoi itseänikin kiinnostaa millainen tästä tulisi kokonaan ilman kermaviiliä. Jos kokeilet, niin kerrotkos millainen lopputulos oli :)
PoistaKiitos tästä ohjeesta. Tasan näillä määrillä valui läpi irtopohjavuoasta ja koko komeuden voi siivota uunin pohjalta.
VastaaPoistaNo voi harmi! :( Jotkut irtopohjavuoat eivät kuulemani mukaan välttämättä ole kovin tiiviitä, joten silloin valitettavasti voi käydä noin kaikille vähänkään löysemmille taikinoille. Nyt kun tiedät vuoan ominaisuuden, niin vuoraapas se jatkossa vaikkapa leivinpaperilla, niin taikina pysyy vuoan oikealla puolella :)
PoistaHei, mitä luulet, ajattelin että tekisin tällä taikinalla mutakakku muffinsseja ja mietin kuinka kauan niitä pitäisi sitten paistaa että jää samanlainen aavistuksen mutainen sisus sillä ne paistuvat luonnollisesti kai nopeammin kypsiksi?
VastaaPoistaHei Matilda P :) Hmm. Nyt tuli hankala kysymys. Paistoaika on tosiaan lyhyempi, arvioisin että ehkä 10-15 minuuttia. Aika riippuu toki myös uunin tehoista. Kannattaa tarkkailla tilannetta, ja ottaa mutakakkumuffinssit pois kun ne ovat hyytyneet reunoilta, mutta ovat keskeltä edelleen hieman raa'an näköisiä.
PoistaNiin ja tämän mutakakun kypsät reunatkin olivat muuten tosi kosteita, eli ei ehkä ole niin suuri katastrofi (?), jos paisto menee hitusen yli (ja itse asiassa pidin juuri kypsistä reunaosista eniten, sillä löysä keskusta oli melkoisen makea jopa omaan suuhuni). Kuulisin mielelläni, miten paisto onnistui ja mitä pidit :)
Tein eilen tällä ohjeella kakkua ja oli peräti kolmas mutakakun yritys.. eipä ollut lopputulos vieläkään tuollainen mitä hain, eli hyvin valuva sisus.. Vaikuttaneeko että tein kakun 24cm vuoassa? Kypsyi nimittäin 25 minuutissa liki kypsäksi asti.. :/ Miten voi mutakakun teko olla näin vaikeaa? Luulisi sen olevan helppoa kun saa jättää taikinan osittain raa'aksi.. :D Paistatko kakkua muuten uunin alatasolla vai keskitasolla?
VastaaPoistaIsommassa vuoassa kakku kypsyy nopeampaa ja myös uuneissa on eroja, eli lyhennäpäs ensi kerralla paistoaikaa n. 5 minuutilla :) Paistan tällaiset uunin keskitasolla.
Poistahuippuhyvä ohje! varmaan parasta mutakakkua mitää oon ikinä syönyt �� ei tosin kyllä löytynyt fariinisokeria tai kermaviiliä kaapista niin korvasin normisokerilla ja luonnonjugurtilla mutta siitä huolimatta 5/5 ��
VastaaPoistaIhana kuulla! Hyvät muutokset teit, ja saattaa olla jogurtin happamuuden takia jopa parempaakin kuin kermaviilillä, hmmm.. :)
PoistaTuli todella kitkerän makuista ja sisusta vain vähän löysää (ei tullut hyvää:(. )
VastaaPoistaHarmi ettet tykännyt. Makuja on monia :) Ja käytithän jotain hyvää kaakaojauhetta, niissä kun on paljon eroja..? Ja löysemmäksi mutakakun saa, kun paistaa vähemmän aikaa :)
Poista