Alkuviikosta tekemästäni suklaafondantista jäi yli pari munan valkuaista. Koska mitään ei kannata heittää pois, tein niistä marenkia. Joukkoon lisäsin kaapista löytämäni päiväysvanhan pussin lopun turkinpippurirouhetta. Marengit jakoivat hieman mielipidettä mutta koska itse pidin näistä, uskallan laittaa ohjeen tännekin :) Tällaiset marengit eivät tosin ole mikään uusi juttu, sillä googletin turkinpippurimarenkiohjeita näiden ollessa uunissa ja niitä löytyikin aika paljon.
Pienet suupalan kokoiset herkkupalat olivat tuoreena kokonaan rapeita turkinpippurirouhetta myöten. Marenkeja suositellaan säilytettävän kuivassa, niin ne pysyvät rapeina. Säilytin marengit ehkä hieman väärällä tavalla keittiön pöydällä ja seuraavaan päivänä ne olivat vähemmän rapeita, hieman sitkeitäkin. Kostumiseen (siis marengin ;) ) saattoi vaikutti myös turkinpippurirouhe, joka suli marengin joukkoon ja oli lopulta tahmaista, eikä lainkaan rapeaa. Rouhe antoi tosi kivan maun ja tarttui seuraavana päivänä hieman hampaisiin jättäen salmiakin maun suuhun pitkäksi aikaa ;) Tämä oli kiva tapa ylimääräisten valkuaisten tuhoamiseen :)
Turkinpippurimarengit
Koosta riippuen n. 35 kpl
Aineet:
Koosta riippuen n. 35 kpl
Aineet:
2 valkuaista
1.25 dl sokeria
4 rkl turkinpippurirouhetta
Ohje:
Ohje:
Vatkaa valkuaisia kuivassa kulhossa. Kun ne alkavat vaahtoutua, lisää samalla sokeria n.
ruokalusikallinen kerrallaan. Vatkaa paksuksi kiiltäväksi vaahdoksi niin kauan, kunnes sokeri on sulanut. Lisää turkinpippurirouhe ja kääntele sekaisin. Sekoita vain sen verran, että rouhe just ja just sekoittuu. Liika vatkaaminen tässä vaiheessa saa marengimassan löystymään.
Pursota pellille pieniä nokareita suurisuisella tyllalla. Voit myös nostella lusikalla nokareita pellille. Paista 120 asteessa noin 60-75 minuuttia tai kauemmin/vähemmän aikaa, riippuen marenkien koosta ja kuinka kypsiksi ja koviksi ne haluat.
Vinkki:
* Turkinpippurirouhe sulaa marengin sisään. Sula rouhe kostuttaa rapeat marengit seuraavaan päivään mennessä ja marengien koostumuksesta tulee sitkeämpi.
* Turkinpippurirouheen sijasta marenkeihin voi laittaa vaikkapa Mariannerouhetta tuomaan raikkautta muuten niin makeaan suupalaan.

Mä jätän aina marengit sitkeiksi keskeltä, parhainta niin :) !
VastaaPoistaJoskus bloggasin turkinpippurimarengeista itsekin. Ihania herkkuja, tykkään!
Minäkin nostan peukut pystyyn sitkeiden marenkien puolesta, ovat niitä parhaita. Piti antaa äidilleni loput mukaan, sillä muuten olisin itse mussuttanut kaikki ;)
PoistaIhanan näkösiä kuvia!! Ja toivotaa et tällä ohjeella onnistaa :D
VastaaPoistaKiitos ani :) Toivottavasti maistuvat sulle yhtä hyvin kuin itselleni :)
Poista