Veljenpoika täytti viime kuun lopulla vuosia. Juhlia vietettiin viikko sitten. Poika on ollut innostunut pesukoneista jo reilun vuoden ja toiveena olikin pesukonekakku. Tällainen siitä tuli.
Pesukone pyöritti sisuksissaan mangomoussea. Täyte oli mukavasti hieman erimakuinen ja maistui hyvin sekä aikuisille että lapsille. Laitoin liivatetta mousseen hieman tavallista enemmän (=ohjeessa mainittu suurempi määrä), sillä kakusta tuli hieman normaalia korkeampi ja sen piti pysyä hyvin muodossaan. Normaalissa pyöreässä kakussa pärjää vähemmälläkin liivatemäärällä.
Päällinen on jälleen iki-ihanaa valkosuklaamassaa, tällä kertaa glukoosisiirapista tehtynä. Nuo pesukoneen päällä olevat pyyhkeet vaatteet katosivat silmänräpäyksessä lasten käsiin. Onneksi kaikille riitti oma liinansa ;)
Pelkäsin hieman ennalta miten saan pesukoneen suorat kulmat siististi. Kaulitsin massan hieman normaalia paksummaksi ja homma ratkesi jo melkein siinä. Paksumpi massa antoi enemmän varaa muotoiluun ja kulmat sai näin hienosti suoraksi. Vaikka eivät täysin vatupassivaaterissa taida ollakaan ja pesukone näyttää saaneen pieniä kolhuja sinne tänne..
Pesukonekakku
Valmis kakku n. 14 x 13.5 x 12 (L x S x K)
Pohjana:
6 munan sokerikakkupohjat jaettuna kahteen 20 cm vuokaan niin, että toiseen vuokaan n. 3/5 osaa kakkutaikinasta ja toiseen 2/5.
Täyte:
Kostutukseen:
n. 2 dl mehua
Pastevärejä
Wiltonin valkoista väriainetta
Kirjaimiin ja numeroihin lisäksi metallin hohtoista kimalletomuväriä
Ohje:
Wiltonin valkoista väriainetta
Kirjaimiin ja numeroihin lisäksi metallin hohtoista kimalletomuväriä
Ohje:
Tee kakkupohjat. Leikkaa jäähtyneistä pohjista korkeampi pohja kolmeen ohueen osaan ja matalempi kahteen.
Tee mangomousse erillisen ohjeen mukaan. Laita yksi pohjalevy tarjoilulautaselle. Laita lautaselle myös korkea, halkaisijaltaan n. 20 cm oleva kakkuvuoan irtoreuna niin, että kakku jää reunojen sisäpuolelle. Voit käyttää reunan sijasta/lisäksi myös reunakalvoa tai piirtoheitinkalvoista tehtyä kakun ympärille sopivaa rinkulaa. Kostuta kakkupohjat. Kostuta alinta pohjaa vähiten ja päällimmäistä eniten, sillä kosteus siirtyy alaspäin. Kaada täytteestä n. neljännes ensimmäisen kakkupohjan päälle. Jatka laittamalla vuorotelle pohjapala ja täytettä. Laita jääkaappiin jähmettymään muutamaksi tunniksi tai yön yli. Leikkaa hyytyneestä kakusta pesukoneen mallinen neliö.
Tee valkosuklaamassa ajoissa valmiiksi. Kaulitse valmis massa hieman normaalia paksummaksi levyksi ja vuoraa kakku. Valkosuklaamassalevy kannattaa jättää hieman normaalia paksummaksi, jotta neliön reunat saa hyvin siistittyä. Koristele kakku pesukoneen näköiseksi ja tee muutamia vaatteita sinne tänne.
Ja vielä hieman kakkua kohdanneista ongelmista: Kakun teossa oli hieman haasteita vaikean neliömuodon lisäksi myös kovien helteiden takia. Rakastan käyttää valkosuklaamassaa kakuissa, mutta helteellä, kun jo pelkkä valkosuklaa sulaa kaappeihin, on valkosuklaamassan käsitteleminen todella haasteellista. Näin on varmaan myös sokerimassojen ja marsipaanien kanssa..
Helteen takia tein valkosuklaamassa-päällisen glukoosisiirapista, sillä siitä tulee hieman tukevampi ja kiinteämpi massa kuin vaaleaa siirappia käytettäessä. Tekotapa on erilainen, sillä massaa ei saa vaivata ennen kuin se on kovettunut ja kiinteytynyt. Vanhasta tottumuksesta sekoittelin sulan suklaan joukkoon vain osan glukoosisiirapista (kun olisi heti pitänyt sekoittaa kaikki) ja taikinaa tuli sekoitettua sen takia hieman enemmän. Rasva erottui samantein. Koitin pelastaa tilanteen lisäämällä reilusti enemmän tomusokeria kuin ohjeessa ja jätin sen jälkeen massan rauhaan pariksi tunniksi. Kun sitten katsoin massaa, oli siihen tullut kovia rasvapaakkuja. Luulin hommat olevan siinä, mutta päätin kokeilla, saisko tilanteen korjattua. Kaulitsin massan ohueksi ja sulattelin sormien välissä suurimpia rasvapaakkuja pois. Aloin sen jälkeen vaivaamaan massaa hiljaksiinsa ja lämmittelin sitä lämpimien käsien välissä. Isompien rasvamöykkyjen kohdalla otin jälleen rasvamollukan sormien väliin ja ne suli siihen. Massa alkoi hetken päästä olemaan kauttaaltaan öljyisen tuntuinen ja näköinen, mutta myös rasvapaukurat alkoivat hävitä. Ripottelin päälle ja alle hieman tomusokeria ja muovailin massaa käsien välissä välillä kauliten niin pitkään, etten enää löytänyt rasvapaakkuja. Lopulta massa alkoi muistuttaa sitä mitä pitikin. Näin jälkikäteen tuli mieleen, että kuvat olisivat olleet varmaan tosi hyvin selventämään tilannetta, mutta koska en itsekään uskonut, että liki pilalla olevasta saa vielä kelpo version, jäi kamera pöydälle.
Ainut haittapuoli massan ylimääräisellä muovaamisella ja tomusokerin lisäämisellä oli se, että massa ei ollut aivan yhtä elastista ja tuntui kakun päällä heti tuoreeltaan hieman normaalia kuivemmalta ja ehkä hitusen karkeammalta. Pinta keräsi jääkaapissa ollessaan hieman kosteutta pintaan ja sivelin sitä varovasti keittiöpaperilla pois ja pintakin samalla tasoittui. Hieman epäonnea, mutta samalla näimmä rutkasti onnea, ja kakusta tuli työtilan kuumuudesta huolimatta miltei sellainen kuin pitikin.
Tässä vielä lyhyesti vinkin glukoosisiirapilla tehdyn massan korjaukseen, mikäli massassa on paljon kovia, keltaisia rasvapalloja:
1.) Käytä massaa käsiteltäessä käsineitä. Ensinnäkin se on hygieenistä ja toiseksi, lämpeävä massa ei tartu käsineisiin niin helposti kuin paljaisiin sormiin ja saat vaivattua massan helpommin tarpeeksi lämpimäksi.
1.) Ota massa pöydälle ja kaulitse se ohueksi. Ota isommat rasvapallot lämpimien sormiesi väliin ja anna sulaa. Sivele sulanut rasva taikinan pintaan.
2.) Kun massassa on enää pieniä rasvapaakkuja, ala muovata taikinaa hitaasti lämpimissä käsissä painellen taikinaa alustaa kohden. Anna käsien lämmön lämmittää massa todella pehmeäksi. Jos löydät isompia palluroita, hiero ne jälleen sormien välissä sulaksi.
3.) Kun taikinan pinta on kauttaaltaan öljyinen ja se alkaa tarttua alustaan, lisää hieman tomusokeria.
4.) Kun olet saanut kaikki rasvapaakus pois, jätä massa vielä muutamaksi tunniksi huoneenlämpöön tekeytymään ennen kakun päälle kaulitsemista.
Ihan mahtava kakku! Hih! :D Ja ihan mahtavaa, että pieni 4-vuotias rakastaa pesukoneita! ;D
VastaaPoistaOn kyllä tosi suloinen! Noiden pikkuipanoiden mielenkiinnonkohteet on kyllä mitä kummallisempia :D
VastaaPoistaTosi upea kakku!
VastaaPoistaHaha, tosi hauska kakku :D
VastaaPoistaHaha, ihan hervoton :D !! Ensimmäinen näkemäni pesukonekakku!! Niin söpö ja hienosti toteutit.
VastaaPoistaHih... ihana!! EI tuota kakkua kyllä raaskisi syödä! Upeasti toteutettu!
VastaaPoistaKiitos paljon kaikille ihanista kommenteistanne! Muksujen lempijutut ovat välillä aika hauskoja :) Heiltä tulee myös mielikuvituksellisimmat ideat kakkuihin (tai muihinkin juttuihin); ainakaan itselläni ei olisi tullut edes mieleenkään tehdä pesukonekakkua ilman että sankari olisi heittänyt ajatuksen ilmaan. Tätä oli tosi hauska tehdä ja jälleen parasta oli nähdä sankarin ja muiden lasten ilmeet kun he näkivät kakun. Pesukoneen käynnistysnappulakin tuli testattua ja koitettua lähteekö kone käymään ;)
VastaaPoista