Innostuin jokin aika sitten testailemaan erilaisia pullia
sekä pullataikinoiden että täytteitä osalta. Huomasin, että vaikka pullat ovat
suht kevyitä herkuteltavia muutenkin, hyvän pullataikinan ei välttämättä
tarvitse sisältää rasvaa sitäkään määrää, mitä niihin yleensä laitetaan. Osa
rasvasta voidaan korvata maitorahkalla, joka tekee pullista kevyempiä ja tuo
pullaan myös aivan ihanaa pehmeyttä. Maukkaita pullia saa siis myös vähemmällä
rasvamäärällä. Tällä rahkapullataikinasta tehdyt pullat olivat todella
pehmoisia! Eikä maussa muutenkaan ole valittamisa.
Tämä rahkapullataikina on myös munaton, mutta siitä
huolimatta erittäin helposti kaulittavissa. Ehkä pullat ovat munattomuudesta
johtuen vieläkin pehmeämpiä. Taikinaohjeen löysin Myrkynkeittäjän blogista täältä,
kiitos! Kehut olivat sitä luokkaa, että pakko oli itsekin kokeilla. Lopputuloksena
oli juuri kehun kaltaisia pehmoisia pullia. Tein tällä ohjeella muutamia
erilaisia pullia. Niiden ohje tulossa piakkoin :)
Rahkapullataikina (munaton)
Aineet:
50 g
tuorehiivaa
4 dl kevyt
maitoa
50 g voita
250 g
maitorahkaa
2 tl suolaa
1.5 dl (ruokokide)sokeria
1 rkl
kardemummaa
n. 11-12 dl
vehnäjauhoja
Ohje:
Sulata voi,
sekoita joukkoon huoneenlämpöinen maito ja rahka. Lämmitä nestettä
tarvittaessa, kunnes se on kädenlämpöistä. Murenna hiiva joukkoonja sekoita
kunnes se on liuennut kokonaan.
Kaada neste
(yleiskoneen) kulhoon. Lisää sokeri, kardemumma ja suola. Lisää jauhoja
vähitellen samalla taikinaa sekoittaen, kunnes taikina alkaa irrota kulhon
reunoilta. Lisää jauhoja mieluummin liian vähän kuin liikaa. Taikina saa jäädä
pehmeäksi. Anna kohota lämpimässä paikassa (esim. laita kulho mikroon tai
lämmintä vettä sisältävään altaaseen) 40-60 min. kaksinkertaiseksi.
Kohoamisen jälkeen kumoa
taikina jauhotetulle pöydälle ja pyörittele tai kaulitse taikinasta haluamasi
mallisia pullia tai pitkoja. Anna kohota toistamiseen. Voitele kohonneet pullat siirappi-maito- tai siirappi-vesi-seoksella tai pelkällä maidolla. Paista pikkupullia 225 asteessa koosta riippuen n.
8-10 minuuttia, isompia pitkoja 200 asteessa pitempään.
Vinkki:
* Kuten
yleensäkin, on tästäkin taikinasta tehdyt pullat parhaimmillaan heti
tuoreeltaan nautittuna. Ylimääräiset pullat kannattaa pakastaa samantein niiden
jäähdyttyä.
Mielenkiintoinen ohje ja herkullisen näköisiä pullia! :)
VastaaPoistaKiitos Taru :) Oli kivasti erilainen ohje. Yllätyin myös siitä, että taikinaa oli niin helppo käsitellä, vaikka siinä ei ollut lainkaan munaa. Ja se pullien pehmeys, vau! ;D
PoistaMillä voitelit pullat?:)
VastaaPoistaHyvä kysymys! Se olikin näimmä jäänyt pois. Näiden tekemisestä on sen verran aikaa, etten tosin ole 100%:n varma, mutta muistaakseni käytin juuri näiden pullien voiteluun siirappi-maito-seosta. Maidon joukkoon laitoin vain hiukan siirappia ja voitelin normaaliin tapaan toisen kohotuksen jälkeen juuri ennen paistamista. Toinen vaihtoehto on pelkkä maito. Kiitos vielä kysymyksestä :) Lisäänkin tuon voitelutiedon samantein ohjeeseen :)
PoistaOmpa kiinnostava ohje, tulen kokeilemaan! Pullaahan pitää saada syödä joka päivä, joten ei haittaa vaikka ne olisivat hieman vähemmän rasvaisia. Minulle riittäisi muutenkin aika vaatimaton pulla, kunhan siinä on kardemummaa. Aina plussaa jos maku on vielä hyvä. :D Olen käynyt välillä katselemassa herkkujasi kesänkin aikana, mutta olen ollut niin koomassa helteestä ja kaikesta, etten ole jaksanut kommentoida, vaikka mieli ois tehnytkin. Nyt kai alan heräillä, vaikka luulin jo että oma blogihomma jää. Jospa tästä vielä pingerretään mukaan. :)
VastaaPoistaKokeilepas ihmeessä! Ovat erittäin hyvä korvike "kunnon" pullalle. Itse pidin näistä melkein enemmän kuin normipullasta, olivat niin ihanan pehmoisia. Kardemummaa olla pitää! En ennen välittänyt kardemummmasta yhtään, mutta nykyään pulla ei maistu pullalta ilman sitä ;)
PoistaKesä oli helteineen niin tuskallinen, että itselläkin leivontatahti ja -tahto hiljeni vähäksi aikaa. Jotain tuli tehtyä, mutta suurin osa päivitetyistä jutuista oli alkukesän aikana tehtyjä juttuja. Nyt syksyllä puhaltaa taas uudet tuulet ja leipominen hieman hidastuu ja päivityksiäkin ehtii tekemään nykyistä harvemmin. Sitä se töihin paluu teettää, höh, ei enää ehdi harrastamaan kunnolla ;D
Hienoa, jos ja kun vielä jaksat jatkaa leipomista. Blogissasikin on aina niin mukava piipahtaa :D