Huomasin juuri, että blogiini on ilmestynyt lähiaikoina ainoastaan makeita juttuja. Onhan sitä suolaistakin tullut tehtyä, vaikkakin todella harvoin. Jotenkin vain makeat leivonnaiset vetävät enemmän puoleensa erilaisten leivontatekniikoiden sekä rajattomien makumahdollisuuksien takia. Ja ehkäpä osasyy makeiden herkkujen tekemiseen on se ikuinen, pieni, kaivertava makeannälkä, jota pitää silloin tällöin saada tyydytettyä ;)
Tässä tulee yltäkylläistä makeaa herkkutulvaa tasapainottamaan maukkaan purjoa sisältävän savulohipiirakan ohje. Piirakka sai alkunsa kun huomasin lähestyvät parasta ennen päiväykset savulohessa ja kermaviilissä, lisäksi jääkaapissa nökötti myös yksinäinen purjo. Pohjaksi tein jälleen lempparipohjani eli helpon, nopean ja maultaan tosi hyvän rahkavoitaikinapohjan. Eipä tullut yhtään hassumpi piirakka :)
Paistoin piirakkaan aluksi vain puolet purjosta. Huomasin sen olevan melko vähän ja aloin paistamaan uutta satsia. Kaiken sen häsellyksen keskellä, kun yritin keskittyä tuhanteen ja yhteen asiaan saman aikaiseksi, purjot pääsivät kärvähtämään sen verran, etten kehdannut enää pistää niitä muualle kuin roskiin. Purjoa tuli piirakkaan lopulta kuitenkin riittävästi, mutta ei haittaisi vaikka sitä olisi ollut toinenkin mokoma. Hyvää oli näinkin!
Purjo-lohipiirakka
n.
35 x 11 cm vuokaan tai pyöreään n. 22 cm vuokaan
Pohja:
n.
1/3 annosta rukiista
rahkavoitaikinaa
Täyte:
100
g purjoa
1
rkl öljyä
250
g lämminsavulohta
n.
0.75 tl suolaa (riippuen lohen suolaisuudesta)
ripaus
rouhittua mustapippuria
2
kananmunaa
2
dl kermaviiliä
1
dl juustoraastetta (punaleima emmental)
Ohje:
Tee
rahkavoitaikina
erillisen ohjeen mukaan. Kaulitse ohueksi ja painele piirakkavuoan pohjalle ja
reunoille. Pistele taikinanpohjat haarukalla, laita päälle leivinpaperin pala
ja paistokuuulat. Esipaista pohjaa 225 asteessa n. 13 minuuttia.
Halkaise,
huuhtele ja viipaloi purjo. Kuullota se öljyssä pannulla miedolla lämmöllä.
Paloittele lohi. Lisää kuullotetut ja pehmeät purjopalat vuoan pohjalle ja
lisää päälle lohen palat. Sekoita munat, kermaviili ja juustoraaste keskenään.
Lisää suolaa ja pippuria. Suolan määrä kannattaa säätää lohen suolaisuuden
mukaan. Valuta seos lohen päälle. Paista 200-asteisen uunin keskitasolla n.
30-35 minuuttia. Anna jäähtyä ennen vuoan reunojen irroittamista.
Vinkki:
*
Ruisjauhot tuo oman makunsa tähän taikinaan, mutta niiden sijasta voi käyttää
myös muita jauhoja. Osan jauhoista (tai kaikki) voi korvata vaikkapa
täysjyvävehnäjauhoilla. Näin saat pohjasta hieman eri makuisen ja samalla myös
kuituisemman.
* Jos et pidä purjosta, sen voi hyvin jättää pois.
* Jos et pidä purjosta, sen voi hyvin jättää pois.
Mmm ai että miten ihanaa! :)
VastaaPoistaKiitos Annis :) Kyllä lohi(piirakka) maistuu aina :)
PoistaLisäksi nämä kuvat ovat mielettömän herkullisia. Ihan totta olen käymyt kurkkimassa vähintään kaksi kertaa päivässä :D Nam, suolaset piirakat on mun lemppareita!
PoistaKiitos paljon Annis! :) Nousi hymy naamalle kun luin tekstisi. Tosi kiva kuulla olet viihtynyt blogissani noinkin usein ja pidät kuvistani :D Meilläkin tykätään suolaisista piirakoista, mutta jostain kumman syystä niitä tulee tehtyä todella harvoin, oikeastaan vain juhliin. Kuopuksen synttärit on tulossa, niin ehkäpä taas löytyy jokin suolainen piirakka pöydästä. Ellei mun ala taas tehdä mieli kokeilla jotain uutta ja erilaista :)
PoistaKokeiluun menee, kiva saada uusi suolainen piirakka pöytään. Tuo rukiinen rahka-voitaikina tuntuu hyvältä, täytyykin oikein keskittyä kokeilemaan, mitä sillä saa aikaan. Kiitos ohjeesta :)
VastaaPoistaNäitä uusia piirakoita on kiva kokeilla :) Harvoin tulee tehtyä mitään täysin samalla ohjeella, vaikka olisikin toooosi hyvä piirakka ja aina on pakko jotekin sorkkia tai testailla uusia juttuja. Rahka-voitaikina on tosi hyvä, tykkään kovin. Siihen ei pääse kyllästymäänkään, kun voi vaihdella jauhoja mielensä mukaan ja taikina on aina erilainen. Ruis on ihan mun lemppareita, mutta on joukkoon eksynyt välillä kaurahiutaleitakin :) Kiitos vielä kun kävit jättämässä kommentin :)
Poista