Kerroin pari päivää sitten rahkapullataikinasta, jolla saa todella pehmeitä pullia vähemmällä rasvamäärällä. Koska taikina on tavallista kevyempi, voi hyvällä omalla tunnolla sisään tietenkin hukuttaa kunnolla rasvaa, eikö? ;) No ei vaines. Vaikka rasva tekeekin pullista mehevämpiä, ei sillä toki tarvitse liiotellakaan. Ainakin näiden rahkapullataikinasta tehtyjen pullien maku ja koostumus olivat tosi hyvät, vaikka pullien sisältä löytyi aivan sitä samaa, mitä olisi löytynyt tavallista pullataikinaa tehdessänikin.
Muotoilin rahkapullataikinasta kolmenlaisia pullia. Puoleen taikinasta pistin toffeetäytettä. Niistä tuli aikas herkullisia, suosittelen kokeilemaan! :) Harjoittelin toffeeversioiden kanssa korvapuustien tekemistä, sillä viime kerralla tekemäni puustit olivat yhtä puustia lukuunottamatta kallelleen kellastuneita epämääräisiä kasoja. Nyt puusteista suurin osa osui jo hieman lähemmäksi aidon näköistä versioita. Osasta taikinaa tein perus kaneli-sokeripullia (kuva alla).
Lopputaikinasta pyörittelin vielä pyöreitä peruspullia. Maukkaita olivat kaikki! Ja pehmeitä. En näimmä malta olla mainostamatta tuota pehmeyttä. Sillä sellaisia ne tosiaan olivat. :)
Kanelipulliin laitoin rasvaa, tummaa ruokokidesokeria ja kanelia. Ruokosokeria antoi pullaan mietoa kinuskista makua, mutta tavallinenkin sokeri käy ihan yhtä hyvin. Kukin voi itse päättää rasvan, sokerin ja kanelin määrän, joten en laita kanelipullien ohjetta tähän erikseen. Tässä sen sijaan ohje tuohon hieman erilaiseen toffeetäytteeseen.
Toffeepullat rahkapullataikinasta
n. 36 korvapuustia
Pullataikina:
1 annos rahkapullataikinaa
Täyte:
150 g fariinisokeria
150 g pehmeää voita
80 g Milletin vaniljakreemijauhetta
Ohje:
Ohje:
Tee rahkapullataikina erillisen ohjeen mukaan. Nostata taikina kaksinkertaiseksi. Jaa kahteen osaan.
Kaulitse taikinanpalat jauhotetulla alustalla ohuiksi (n. 25 cm x 60 cm) levyiksi. Vatkaa huoneenlämpöinen pehmeä voi, fariinisokeri ja vaniljakreemijauhe kuohkeaksi vaahdoksi. Levitä tahnaa pullataikinalevyjen päälle ohut kerros, rullaa ja leikkaa n. 3-4 sentin siivuiksi. Painele keskeltä korvapuustin malliseksi. Kannattaa painaa ihan loppuun, miltei pöytään asti, niin pulla pysyy paremmin muodossaan myös uunissa. Anna puustien kohota vielä lämpimässä paikassa kaksinkertaisiksi.
Voitele pullat munalla, tai jos haluat munattomia pullia, niin voitele silloin vaikka maito-sokeri- tai vesi-siirappi -seoksella. Jos haluat, ripottele pintaan hieman raesokeria. Paista pullat 225 asteessa n.11 minuuttia.
Kaulitse taikinanpalat jauhotetulla alustalla ohuiksi (n. 25 cm x 60 cm) levyiksi. Vatkaa huoneenlämpöinen pehmeä voi, fariinisokeri ja vaniljakreemijauhe kuohkeaksi vaahdoksi. Levitä tahnaa pullataikinalevyjen päälle ohut kerros, rullaa ja leikkaa n. 3-4 sentin siivuiksi. Painele keskeltä korvapuustin malliseksi. Kannattaa painaa ihan loppuun, miltei pöytään asti, niin pulla pysyy paremmin muodossaan myös uunissa. Anna puustien kohota vielä lämpimässä paikassa kaksinkertaisiksi.
Voitele pullat munalla, tai jos haluat munattomia pullia, niin voitele silloin vaikka maito-sokeri- tai vesi-siirappi -seoksella. Jos haluat, ripottele pintaan hieman raesokeria. Paista pullat 225 asteessa n.11 minuuttia.
Nyt oli aivan uus juttu meikäläiselle nuo rahkapullat...hyvältä näyttää! Yllättävän helposti kananmunan voi korvata näköjään!
VastaaPoistaAivan uusi juttu oli mullekin ennen kuin sain jostain päähäni googlettaa rahkan ja pullan yhdessä. Taikina oli tosi hyvän tuntuista ja toimi hienosti ilman munaakin. Tavallisesta pullataikinastakin voi munan jättää pois, pysyy pullat kuulemma kauemmin mehevinä ilman munaa.
PoistaSamalla täyteohjeella olen tehnyt toffeepullaa ja se on kyllä hyvää :) Mukavaa vaihtelua perusjuttuihin :)
VastaaPoistahttp://taikakakut.blogspot.fi/2014/04/pullaa-toffeetaytteella.html
No niimpäs onkin, sama ohje :) En yhtään muista mistä olen tuon täytteen pongannut. Siitä on niin paljon aikaa ja olin jostain syystä merkinnyt vain määrät ylös, en lähdettä. Ei yhtään mun tapaista, argh! Muistankin sun tehneen toffeepullia. Voi olla, että tarttui juuri sun blogista mukaan :)
PoistaNo mä olen ottanut ohjeen Sinikalta (linkki löytyy tuosta jutusta). Oot voinut nähdä sen sielläkin :)
PoistaKävin vielä katsomassa ja Sinikalla oli sen verran tutun näköinen kuva, että olen taatusti olen piipahtanut sielläkin aiemmin :) Jatkossa kyllä pitää olla vieläkin huolellisempi noiden mahdollisten lähteiden kanssa :|
VastaaPoistaKiitos taas todella herkullisesta ohjeesta! Tein toffee täytteisen bostonpullan (rahkataikinasta) ja siitä tuli täyttä Herkkua. Linkitin ohjeesi blogiini. Toivottavasti ei haittaa. Käy kurkistamassa, jos kiinnostaa. http://lomakodinkomistus.blogspot.fi/ t.Hanna
VastaaPoistaTodella mukava kuulla, että pullat maistuivat! Ja blogini voi mielihyvin linkittää :) Kiitos vielä, että tulit kertomaan kokemuksesi. Nämä palautteet ovat todella tärkeitä, niin tietää miten ohjeet toimivat muiden keittiössä ja mikäs sen mukavempaa kuin huomata ne toimiviksi ;) Tulen pian blogiisi katsomaan :)
PoistaJos käyttää Sallisen vaniljakreemijauhetta niin kuinka paljon sitä suunnilleen tarvitsee?
VastaaPoistaSallisen vaniljakreemijauhe on hieman tymäkämpää kuin Milletin eli yleensä sitä tarvitaan hieman vähemmän. Vähän hankala antaa tarkkaa ohjetta näin testaamatta, mutta arviolta laittaisin ehkä sellaiset 60g ja maistaisin täytettä sen jälkeen. Vaniljakreemijauheen vähetessä myös maku laimistuu, joten voi olla että mukaan kannattaa heittää lisäksi hieman vaniljasokeria. Toki eipä siitä varmaan haittaakaan ole, vaikka laittaa Sallisenkin jauhetta tuon 80g. Jos täyte menee liian tintuksi levitettäväksi, voi sekaan vatkata hieman maitoa tai vettä :)
Poista