lauantai 30. heinäkuuta 2016

Punaherukka-mansikkatrifle


Ristiäisten valmistelut eivät sujuneet aivan käsikirjoitusten mukaan. Ensimmäisenä aloittelin macaronien teolla. Ne ovat tätä ennen aina (no joo, yhtä poikkeusta lukuunottamatta) onnistuneet, ainakin ulkoisesti. Nyt aloittelin niiden teon luottavaisin mielin. Näin jo silmissäni, kuinka juhlapöydässä oli valkoisia ja turkooseja macaronleivoksia. Asiat eivät kuitenkaan sujuneet kuten ennen, eivätkä kuoret kuorettuneet ennen paistoa, vaikka annoin niiden levätä pöydällä jopa yli tunnin. Lopputuloksena oli vinoja kuoria, jalattomia, raakoja, kuivia ja ties minkälaisia kuoria. Siis samalla pellillä ja kukin erilainen. Päätin kokeilla uudestaankin, mutta eih, sama loppu tulos! Nappasin parhaimmat yksilöt talteen, täytin lemon curdilla ja syötin mm. äidilleni. Loput kuoret nakkasin roskiin. Täydellisten macaronien metsästys sai siis jäädä siltä erää. 


Ylemmässä kuvassa näkyykin nuo epäonniset macaronit taustalla. No mutta niiden jälkeen aloittelin suklaakakkupohjan tekemisen tulevaa juustokakkua varten. Paistoin annoksen Mielettömän mehevää suklaakakkupohjan taikinan pellillä ja otin kakkupohjaa varten tarvittavan osan talteen. Pohjasta jäi paljon yli, mutta sehän on niin mahdottoman herkullista, ettei haitannut yhtään! Loput suklaakakkupohjan palat päätinkin hukata trifleen, jälleen kerran :) Nämä kun vain sattuvat olemaan niin hyviä. Ja helppoja. Ja nopeita. Tätä söimme kastekeskustelua läpikäydessämme hieman ennen ristiäisiä.


Meidän kaksi punaherukkapensasta tuottivat tänä vuonna ennätyssadon; pakkaseen päätyi noin 4 kiloa ja leivontaan parisen kiloa. Laitoinkin trifleen reilusti punaherukoita. Ne toivat mukaan ihanaa raikkautta ja sopivat tosi kivasti yhteen tuon mehevän suklaakakkupohjan kanssa. Kokonaisuudessaan aikas herkkua, nami nami! :)

Mansikka-punaherukkatrifle

Aineet:
Muusta leivonnasta ylijäänyttä, pellillä paistettua Mielettömän mehevää suklaakakkupohjaa
2 dl vispikermaa 
2 tl vaniljasokeria
punaherukka-mansikkahilloa (tarkempi ohje edellisen triflen postauksessa)
reilusti punaherukoita
mansikoita

Ohje:
Käytä muusta leivonnasta ylijäänyttä suklaakakkupohjaa (tai leivo pohja trifleä ja ehkäpä sitä muuta leivontaa varten).

Vatkaa kerma vaahdoksi. Vatkaa joukkoon vaniljasokeri. Kokoa trifle laittamalla kulhoon vuorotellen suklaakakkupohjaa, kermavaahtoa, hillo sekä marjoja. Ja eikun herkuttelemaan!


4 kommenttia:

  1. Älyttömän kaunis trifle! Ja varmasti herkullinen! :)
    Mulla ei tule punaherukkaa ollenkaan tänä vuonna, kun mentiin leikkaamaan ainoa marjova punaherukkapensas matalaksi viime syksynä... Ostettiin toinen tänä kesänä ja tuo leikattu meinataan jakaa. Ehkä jo ensi kesänä uskallan toivoa satoa :) Onneksi pakkasessa on vielä vähän punaherukkaa :)
    Ps. Mulla on juurikin noin käynyt myös macaronien kanssa! Yhdellä pellillä oli kaikenlaista versiota! Mitkä lie ilmojen haltijat vaikuttaneet ;D;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taru :) Ihanaa oli. En näimmä kyllästy tuohon suklaakakkupohjaan ollenkaan :P Mulla taas on herukkapensaiden leikkaus edessä seuraavan vuoden aikana. En taida raaskia alas asti vetää, vaikka se tekisin varmaan tosi hyvää noilla vanhoilla risukasoille ;)
      Jänniä nuo macaronit kyllä! Tätä ennen on sentään ulkonäkö onnistunut, vaikka sisus olisikin ollut jotain muuta mitä piti. Mutta nyt ei mennyt mikään putkeen, ei sitten niin millään! Syy oli varmaan tämä kesäinen kosteus, ei tekijä ;)

      Poista
  2. Oijoi, näyttää ja kuulostaa ihan taivaalliselta tuo trifle!!! Pitää kyllä testata !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herkkua oli :P Voisin melkein leipoa tuon kakkupohjan tällaistä trifleä varten ;) Tai jäätelön kanssa nautittavaksi, slurps! ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...