Törmäsin Nainen talossa-blogissa kehuttuun suolaisen piirakan pohjaan, jonka kerrottiin olevan myös se paras piirakanpohja. Ja sitähän täytyi testata! En normaalisti välitä tavallisista voisista pohjista, sillä ne ovat melko raskaan tuntuisia, ja olenkin käyttänyt usein rahka-voitaikinaa erilaisilla jauhoilla höystettynä suolaisissa piirakoissa. Tämä porkkanaa sisältävä pohja oli kuitenkin sen verran maukas, että taidanpa jatkossa siirtyä käyttämään sitä. Porkkana toi pohjaan kivasti mehevyyttä, hennosti makeahkoa makua ja keveyttä. Erittäin toimiva pohja kaikenkaikkiaan :) Olen käyttänyt tätä pohjaa nyt muutamassa suolaisessa piirakassa, mutta se sopii kuulemma myös makeisiin versioihin (edit 29.9.-16, pakko vetää sen verran takaisin sanomisiaan, että en nyt ole aivan varma, olenko nähnyt jossain suosituksen käyttää pohjaa myös makeisiin versioihin, vai oliko se vain oman mielikuvitukseni tuotetta. Sitä pitää vielä testailla ennen suurempia lupauksia!. Mutta suolaisiin pohjiin aivan ihana! Pst! Nyt pohja on testattu myös makeisiin piirakoihin sopivaksi. Vain 1 rkl sokeria joukkoon, niin tästä tulee hyvä, mehevä ja ei-liian-makea pohja).
Ohjeet noihin suolaisiin piirakoihin löytyvät mm. salamipiirakkapostauksesta sekä kinkku-fetapiirakkapostauksesta. Tässä nyt vihdoinkin ohje tähän piirakkapohjaan :)
Porkkanainen piirakkapohja
n. 28 cm pyöreään tai 20x30 cm suorakaiteen muotoiseen vuokaan
Piirakkapohja:
100 g voita
1 dl hienoksi raastettua porkkanaa
1 dl vehnäjauhoja
1 dl kaurahiutaleita
1/2 tl leivinjauhetta
1/2 tl suolaa
(+ 1 rkl sokeria makeiden täytteiden kanssa)
1 dl vehnäjauhoja
1 dl kaurahiutaleita
1/2 tl leivinjauhetta
1/2 tl suolaa
(+ 1 rkl sokeria makeiden täytteiden kanssa)
Ohje:
Yhdistä kuivat aineet keskenään. Sekoita huoneenlämpöinen voi ja porkkanaraaste keskenään. Yhdistä aineet ja sekoita vain sen verran, että kaikki aineet ovat juuri ja juuri sekoittuneet yhteen. Voitele piirakkavuoka kevyesti. Levitä taikina vuoan pohjalle jauhotetuin sormin painellen. Laita vuoka jääkaappiin ainakin puoleksi tunniksi. Voit valmistella täytettä tällä välin. Esipaista pohjaa 225 asteen lämmössä 8 minuuttia. Laita päälle haluamasi täytteet ja jatka paistamista esim. 180 asteessa kunnes täyte on hyytynyt.
Yhdistä kuivat aineet keskenään. Sekoita huoneenlämpöinen voi ja porkkanaraaste keskenään. Yhdistä aineet ja sekoita vain sen verran, että kaikki aineet ovat juuri ja juuri sekoittuneet yhteen. Voitele piirakkavuoka kevyesti. Levitä taikina vuoan pohjalle jauhotetuin sormin painellen. Laita vuoka jääkaappiin ainakin puoleksi tunniksi. Voit valmistella täytettä tällä välin. Esipaista pohjaa 225 asteen lämmössä 8 minuuttia. Laita päälle haluamasi täytteet ja jatka paistamista esim. 180 asteessa kunnes täyte on hyytynyt.
Tämä on super hyvä pohja! Itse käytän tätä enää pelkästään suolaisiin piiraisiin, hyvä maku ja koostumus. Bongasin samasta blogista aikoinaan. :)
VastaaPoistaJep, oli kyllä ihan mahdottoman hyvä pohja! Kiva, että tällainen herkkupohja on annettu meille muillekin käytettäväksi :)
PoistaVaikuttaa kyllä hyvältä ohjeelta. Ihanan näköinenkin. :) Tätä testaan seuraavaan suolaseen piirakkaan. Ja miksen makeaankin. :)
VastaaPoistaAloin tässä miettimään mistä sain päähäni, että tämä käy myös makeisiin piirakoihin. Kävin
Poistakatsomassa Nainen talossa-blogistakin sellaista vinkkiä, mutten löytänyt. Ehkäpä ajatus tuosta makeasta piirakasta juolahti mieleen tätä maistellessa, sillä maku oli hennon makea ja muutoin melko neutraali :) Mutta siis ainakin suolaisessa piirakassa kannattaa ehdottomasti testata!
Kuulostaa hyvältä ja vaihteeksi kivan erilainen! Jos tekee uunipellillisen niin riittääkö jos ohjeen tuplaa?
VastaaPoistaTämä oli kyllä tosi tosi hyvä pohja, tykkäsin kovin :) Uunipellilliseen riittää tuplana :)
Poista