Tein tytön ensimmäisille synttäreille suolaisiksi tarjottaviksi kaksi piirakkaa. Toinen niistä oli tämä tosi maukas, ihanan suolainen salamipiirakka, joka näkyy kuvassa vasemmalla. Tämän piirakan kuvaamisen kanssa kävi vähän hassusti, sillä en juhlavalmisteluiltani muistanut/ehtinyt ottamaan valmiista piirakasta kuin tämän yhden kuvan. Samassa kuvassa näkyykin sitten muita suolaisia tarjottavia, elikkä keskellä toinen herkullinen suolainen piirakka, jonka ohje on tulossa blogiin ihan justiinsa. Ihan tuolla oikeassa reunassa vilkahtaa hod doggien sämpylät. Pitihän ryhmähau-juhlissa olla jotain muutakin koiraan viittavaa kuin pelkkä kakku ;)
Salamipiirakan pohjaksi testasin samalla porkkanapiirakanpohjaa, jonka totesin niin toimivaksi, että piirakkapohja tulee jäämään samantein vakikäyttöön. Täytteeseen tuli reippaasti salamia ja totta kai juustoja, nams! Vaikka piirakka olikin herkkua, harmikseni homejuustoa ei oikeastaan edes maistanut. Sitä olisikin voinut olla vaikka tuplamäärä. Tässä ohje sellaisena kuin sen tein. Juustohiiret voivat lisäillä joukkoon enemmänkin juustoja :)
Salamipiirakka
n. 20x30 cm suorakaiteen muotoiseen vuokaan
Piirakkapohja:
Täyte:
150 g salamisuikaleita
n. 150 g emmentalraastetta (laitoin 75 g punaleima ja 75 g mustaleima)
n. 50 g voimakkaan makuista sinihomejuustoa
2 dl turkkilaista jogurttia
1 dl paprikakermaa
3 munaa
Sekoita salamisuikaleet ja emmentalraaste keskenään. Levitä esipaistetun pohjan päälle. Ripottele pinnalle sinihomejuusto. Sekoita jogurtti, kerma ja munat keskenään ja levitä täytteiden päälle. Sekoittele varovasti lusikalla.
Paista 200 asteessa n. 35 minuuttia, kunnes piirakka on saanut pintaansa kauniin värin.
Vinkki:
Tuo piirakkapohja kuulosti kyllä hyvältä, mutta näillä täytteillä vieläkin paremmalta! :)
VastaaPoistaKiitos Raisa P :) Herkkua oli, sekä pohja, täyte että kokonaisuus :)
Poista