sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Sitruunainen persikkajuustokakku


Tein kolmisen vuotta sitten hyydytetyn persikkakakun, josta me ja vieraat pidettiin sillon kovinkin. Eräs lukija sen sijaan mainitsi rahkan maistuneen kakussa liikaakin. Itse en moista ollut huomannut, sillä pidän rahkasta kovin, ja syönkin sitä joskus suoraan purkista pienen mehutilkan kera. Ehkäpä makuaistini rahkan suhteen on hieman kärsinyt, enkä tunnista sitä niin hyvin kuin ne, jotka eivät rahkaan koske.

Nyt kun tein tuota kakkua uudestaan, muokkasin ohjetta hieman tuon kommentin perusteella. Ja siis helpoitenhan muokkaus olisi onnistunut jättämällä koko rahka pois, mutta en kuitenkaan malttanut tehdä niin, sillä siitä tulee kakkuun tietynlaista raikkautta. Sen sijaan laitoin tuorejuuston sijasta mascarponea, ja tuplasin sen määrän kokonaan. Lisäksi persikkasosetta päätyi suoraan täytteen joukkoon miltei tuplasti viime kertaiseen nähden, kiille jäi kokonaan pois, ja joukkoon eksyi myös sitruunaa. Lisäksi tein samalla pohjasta vähemmän rasvaisen korvaamalla rasvan kokonaan maidolla. Ja näillä "pienillä" muutoksilla syntyi tämä oikein raikas kakku, jossa maistui sekä sitruuna että persikka :)


Laitoin liivatejauhetta varmuudeksi yhden normaalia enemmän. Kakku pysyi hyvin koossa ja oli siinä ja siinä, oliko liivatetta tuon yhden verran liikaa. Merkkasinkin ohjeeseen mielestäni paremman määrän.



Ryhmähau-kakun lisäksi myös tämä kakku löytyi juhlapöydästä.

Sitruunainen persikkajuustokakku

n. 20 cm reunavuokaan 

Pohja:
100 g digestive-keksejä
2.5 dl kaurahiutaleita
0.5 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
n. 4-4.5 rkl maitoa 

Täyte:
2.5 dl Flora Kuohua
250 g mascarponea
250 g maitorahkaa (käytin Lidl:n, joka on hieman muita rahkoja happamampaa)
  5 dl persikkasosetta
n. 0.75 dl sokeria (maun mukaan)
1 rkl vaniljasokeria
  4 tl liivatejauhetta (TAI 8 liivatelehteä)
0.75 dl sitruunan mehu 
sitruunan raastettu kuori 

Koristelu:
Värikkäitä karkkeja

Ohje: 
Tee pohja. Jauha keksit monitoimikoneessa terällä tai vaikka sauvasekoittimella avulla hienoksi. Lisää kaurahiutaleet ja sokerit ja hurauta vielä muutaman kerran, kunnes hiutaleekin ovat hienoja. Sekoita joukkoon maitoa sen verran, että murut juuri ja juuri pysyvät kasassa, kun niitä puristaa kämmenessä. Laita irtoreunavuoan reunat tarjoilulautaselle. Painele muruseos tarjoilulautaselle, vuoan reunojen sisäpuolelle. Laita vuoka jääkaappiin siksi aikaa kun teet täytteen.

Tee täyte. Vatkaa Flora Kuohu vaahdoksi ja sekoita joukkoon mascarpone, maitorahka, sokeri, vaniljasokeri, persikkasose ja sitruunan raastettu kuori. Vatkaa kaikki voimakkaasti sekaisin, kunnes seos paksenee aavistuksen (eli noin minuutti). Sekoita liivatejauhe sitruunamehuun ja anna turvota parisen minuuttia. Kun liivate on turvonnut, lämmitä mikrossa n. 15 sekuntia, kunnes se on sulanut. Lisää liivateseos vaahtoon pikku hiljaa liruttaen ja koko ajan voimakkaasti vatkaten. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa sokeria. Kaada täytemassa keksimurupohjan päälle. Anna hyytyä jääkaapissa muutama tunti tai seuraavaan päivään.

Koristele kakku karkeilla juuri ennen tarjoilua, etteivät namit sula kakun pintaan.

Vinkit:
* Pohjan digestivet ja kaurahiutaleet voi korvata esim. kaurakekseillä (n.200g)

2 kommenttia:

  1. Tein ennen useinkin kakun väliin persikkamoussea, mutta siihen käyttämäni jugurtin valmistus on lopetettu ja en vain ole vielä vastaavaa reseptiä löytänyt. Monia kokeilemisen arvoisia ohjeita on tullut kyllä vastaan, mutta aina on joku muu maku mennyt ohi kun kakun täytettä olen miettinyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen huomannut, että persikan makua on vaikea saada esille. Tässäkin kakussa se maistui hyvin miedosti, vaikka sosetta oli yhteen puoli litraa!!! Sitruuna korosti hieman tuota persikan makua, mutta ei se kovin voimakkaasti silti maistunut. Mutta kivan makuinen kakku silti oli, ihanan pirtsakka :) Noilla leivontakokeilulistoilla on tapana kasvaa kasvamistaan, niin paljon kaikkea ihanaa testattavaa :P

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...