torstai 8. syyskuuta 2016

Trooppinen juustokakku uunissa


Kakkupohja, joka maistuu kaurakeksille sekä pehmeä, suussa sulava trooppisten hedelmien makuinen silkinsileä täyte. Tästä voi kukin päätellä, maistuisiko tämä juustokakku vai ei :)

Tämä kakku on alkukesän satoa, mutta päätyi blogiin vasta nyt kun ehdin naputtelemaan ristiäisleivonnaiset vihdoinkin pois alta. Muistan kun eräällä kauppareissulla mukaani tarttu Bonnen Trooppinen sose. Nuo Bonnen soseet ovat tosi ihania, joten innolla odotin pääseväni maistamaan tätäkin makua. Mieleni teki juustokakkua, joten tein pitkästä aikaa paistettavan version, johon käytin tuota sosetta. Tarkoitus oli tarjota tätä vauvaa katsomaan tuleville vieraille, mutta harmittavasti he sairastuivat viime hetkillä eivätkä päässeetkään kylään. Noh, tytär soitti mammansa kylään ja nautimme kakun hänen kanssaan :)


Tuosta täytteestä tuli mielestäni aivan ihana. Se maistui mielestäni juurikin niin trooppiselle kuin olla ja voi. Soseesta löytyy banaani, mangoa ja guavaa, ja kaikki maut olivat kakussa(kin) hyvässä tasapainossa eikä mikään yksittäinen pompannut liikaa muiden yli. Tosin kaikkia ei voi miellyttää ja yksi syöjistä ei ollut kakun suuri ystävä juuri tuon takia, kun siinä ei selkeästi maistunut mikään. Ja saman syöjän mielestä pohjassa olevat kokonaiset kaurahiutaleet eivät olleet hyviä. Mutta itse pidin juuri siitä, että pohjassa oli kaurahiutaleiden takia hieman puruvastusta :) Ja se muutenkin maistui herkulle, vähän kuin kaurakeksille, nams!


Tekasin kakkuun testimielessä siis kaurakeksiä muistuttavan pohjan. Se oli helppo ja nopea tehdä, kun aineet vain sekoitettiin keskenään sekaisin. Ja se oli ehkäpä aavistuksen normaalia keksipohjaa terveellisempikin kaurahiutaleiden ja grahamjauhojen ansiosta. Siitä tuli mielestäni niin hyvä, että aion jatkossa käyttää sitä muissakin juustokakuissa! Ainut miinus pohjassa omasta mielestäni oli liiallinen makeus. Laitoin pohjaan 3 rkl sokeria, mutta kahdellakin pärjää varmaan mainiosti, varsinkin kun siihen tulee vielä vaniljasokeriakin. Korjasinkin ohjeeseen suoraan tuon vähemmän sokerimäärän. En laita täytteeseenkään tarkkaa sokerin määrää, sillä se kannattaa maistella omaan suuhun sopivaksi.

Trooppinen juustokakku uunissa

n. 20 cm irtopohjavuokaan. 

Pohja:
75 g voita
2 dl isoja kaurahiutaleita
1 dl grahamjauhoja
2 rkl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
0.25 tl suolaa

Juustotäyte:
400 g maustamatonta tuorejuustoa
200 g turkkilaista jogurttia
1 rkl perunajauhoja
vajaa 1 dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
0.5 dl sitruunan mehua
3 dl Bonnen Trooppista sosetta
4 munaa

Ohje:
Tee pohja sekoittamalla kaikki pohjan aineet keskenään. Painele seos vuoan pohjalle kunnolla. Esipaista pohjaa 175 asteessa n. 10 minuuttia.

Laske uunin lämpö 150 asteeseen. Vatkaa tuorejuusto, jogurtti, sokerit, perunajauhot ja sitruunan mehu keskenään kunnolla sekaisin. Lisää munat yksitellen hyvin vispilällä sekoittaen. Älä vatkaa liikaa, jottei seokseen tule ilmakuplia. Sekoita joukkoon myös hedelmäsose. Kaada seos pohjan päälle ja paista keskitasolla n. 1 tunti, kunnes kakku on hyytynyt reunoilta, mutta keskeltä edelleen löysä. Käännä uuni pois päältä ja jätä kakku uunin jälkilämpöön vielä noin 45-60 minuutiksi. Keskusta aaltoilee tässä vaiheessa vielä jonkin verran, mutta kiinteytyy jäähtyessään.

Jäähdytä juustokakku ensin huoneenlämpöiseksi ja sen jälkeen jääkaapissa. Tarjoa kylmänä mielellään vasta seuraavana päivänä.

Vinkki:
* Täyte on löysää ja saattaa valua irtopohjavuoan reunoista läpi. Tarkista vuoan pitävyys ennen kakun tekemistä, niin vältyt uunin siivoamiselta :)


9 kommenttia:

  1. Bonnen soseet on hyviä, niissä on kyllä makua! Tätä trooppista en olekaan koskaan maistanut.. Joskus olen paistettavia juustokakkuja tehnyt, mutta kaikissa on kakun pinta laskenut paiston jälkeen. Sun kakun pinta näyttää ihan tasaiselta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää trooppinen oli kans tosi hyvä, sopivasti kaikkia makuja sekaisin :) Mulla on myös joskus laskenut paistetun juustokakun pinta. Olen yhdistänyt tämän siihen, että olen vatkannut massaan liikaa ilmaa, tai sitten paistolämpötila on ollut liian korkea. Nykyään paistelen miedossa lämmössä hieman normaalia kauemmin. Kakku pysyy tasaisena, ja koostumuskin ihanan kosteana ja pehmoisena :P

      Poista
  2. Tää näyttää tosi herkulta. Pitää testata tollasta paistettavaa juustokakkua. Monessa blogissa jo ihastellut, mutta vielä en oo ehtinyt koittaan :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa ihmeessä testailla tällaista paistettavaa versiota. Tuossa ylempänä jo paljastinkin yhden juustokakun onnistumisen salaisuuden, eli maltillinen paistolämpötila. Ja paiston jälkeen kun pitää vielä jälkilämmöllä uunissa, niin kakku ei repeile niin helposti. Kiitos Kaura :)

      Poista
  3. Tuo Bonnen trooppinen hedelmäsose on aivan OK, mutta samaa en voi sanoa mansikkasoseesta. Tarkoitukseni oli käyttää sitä täytekakun täytteeseen. Sose oli löysää litkua, kitkerän makuista ja väriltään punaruskeaa. Käytin soseen kiisselin pohjana. Mietin kyllä, mahdanko saada siitä mahataudin. Koska tuote oli pastöroitua, uskalsin sentään syödä kiisseliä. Yrityksen nettisivuilta sitten huomasin mansikoiden alkuperämaaksi Puolan. Sieltähän niitä likavedellä kasteltuja ja ruokamyrkytyksiä aiheuttaneita marjoja on tuotu. Tuskin mikään muu voi selittää punaruskean värin kuin puoliksi mädänneet marjat. Joskus vuosia sitten ostin Bonne-mangososetta, jota oli tarkoitus käyttää juustokakkuihin. Maku oli sen verran outo, että tarkoitukseksi jäi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi mälsyys. Itse en olekaan muuten maistanut tuota mansikkasosetta (enkä paria muutakaan makua), mutta kaikki mitä oon maistellut ja mistä oon leiponut, ovat olleet hyviä. Olisikohan siinä mansikkasoseessa jokin valmistusvirhe? Laitoitko Bonnelle palautetta tuotteesta? Tuo on kyllä pelottava ajatus, että siihen käytettäisiin mätiä marjoja, huih, mutta onhan kaikki mahdollista, jos tuotantoa on paljon. Jännä miten voi kokemukset samasta (vaikkakin erimakuisesta) tuotteesta olla näin erilaiset.

      Poista
    2. Laitoin palautetta, ja saan tuotteesta korvauksen. Yrityksen laatupäällikön mukaan pakkaukseen on ehkä päässyt saumausvaiheessa ilmaa. Epämääräinen outo väri taas johtuu siitä, että sose keitetään kahteen kertaan. No, tiedä häntä. Joka tapauksessa mansikkasosetta en toista kertaa osta. Trooppista hedelmäsosetta voin kyllä ostaa, ja se varmaan tuohon juustokakkuusi antaakin hyvän maun.
      Kiitos ihanista ohjeista! Vähän väliä on katsottava, mitä herkkuja olet taas tehnyt.

      Poista
  4. Voiko käyttää paratiisisosetta ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kakkuun voi käyttää miltei mitä sosetta tahansa, kunhan siinä on tarpeeksi makua. Onko tuo paratiisisose sellainen lasten sose? Kannattaa vielä täytteentekovaiheessa maistella täytettä, että siitä taatusti oman maun mukainen ja säätää mm. sokerin määrä omaan suuhun ja soseeseen sopivaksi. Jos päädyt testailemaan, olisi kiva kuulla miten kävi :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...