sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Pähkinä-suklaa-leivoskeksit

En malttanut pitää kovin pitkää päivitystaukoa uusien ohjeiden suhteen. Viikonloppua odotellessa tuli tehtyä näitä namipaloja. Tässä tietokoneella niitä napsiessani ajattelin laittaa reseptin samantein tänne..


Käydessäni läpi vanhoja leivontareseptejä törmäsin ohjeeseen nimeltään Makeat karamellileivokset. Olen joskus kirjoittanut ohjeen viereen sen olevan ihana pikkumakea, mutten millään meinannut muistaa minkälaisista leivoksista oli kyse. Google auttoi ja löysin samaisen reseptin kuvien kera toisesta blogista. Mieleni teki tehdä niitä, mutta kaapit ammottivat tyhjyyttään täytteeseen tarvittavien ainesten osalta. Sen sijaan löysin jämäpurkin kuohukermaa, suklaata ja pähkinöitä, ja niistä syntyi nämä leivoskeksit. En osannut päättää, ovatko nämä enemmän leivoksia vai keksejä, joten olkoot leivoskeksejä. Koostumus on jossain leivoksen ja keksin välimaastossa. Rapeita, mutta kuitenkin hieman sitkeän pehmeitä. Kannattaa antaa jäähtyä kunnolla. Itse käytin näitä pakkasessakin, ja kestivät todella hyvin, ainakin tämän parin päivän pikapakastamisen.


Noin 32 kpl. Pohja on lähes sama kuin makeissa karamellileivoksissakin, mutta täyte vaihdettu suklaaseen ja pähkinään:

Pohja:
3 dl vehnäjauhoja
3 dl kaurahiutaleita
2 dl fariinisokeria
1 tl soodaa
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
200g margariinia sulatettuna

Täyte:
2.5 dl Xtra suolapähkinöitä (nämä parhaita, koska ovat valmiiksi puoikkaita eikä tarvitse pilkkoa pienemmäksi)
100 g maitosuklaata
50 g valkosuklaata
50 g tummaa suklaata
1 annos kinuskikastiketta
0.3 dl vehnäjauhoja

Kinuskikastike:
1.75 dl kuohukermaa
0.75 dl fariinisokeria
1 dl tavallista sokeria

Keitä kinuskikastikkeen aineksi n. 10 minuuttia, kunnes seos sakenee. Anna jäähtyä ja tee sillä aikaa pohja.

Yhdistä pohjan kuivat aineet ja lisää sula rasva. Sekoita hyvin. Ota taikinasta n. 2 dl talteen ja painele loput pienelle pellille leivinpaperin päälle (n.20 x 30 cm). Paista pohjaa 175 asteessa n. 15 min. ja anna hieman jäähtyä.

Sekoita pilkotut suklaat ja pähkinät ja ripottele pohjan päälle. Lisää jauhot kinuskikastikkeeseen ja lisää täytteen päälle. Ripottele vielä loppu muruseos päälle. Paista vielä n. 20 min. kunnes leivos on kullanruskea. Leikkaa hyvin jäähtynyt leivos pieniksi n. 4 x 4 cm paloiksi.

2 kommenttia:

  1. Nämä näyttävät juuri sellaisilta mitkä on pakko lisätä "pakko kokeilla listalle" :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...