torstai 16. tammikuuta 2014

Mehevät valkosipuliset Aura-juustomuffinit

Samalla kun tein suolaisia feta-tomaatti-muffineja rahkaa sisältävästä taikinasta, tein muffineita myös toisella ohjeella Aura-juusto täytteellä. Ohje on ihanan helppo, aineet vain nopeasti sekaisin ja taikina muffinivuokiin paistumaan. Näistä tuli ihanan ilmavia ja mielettömän pehmeitä! Ja valkosipuli sopi Auran kanssa hyvin yhteen.



Maistelin näitä fetamuffinien samaan aikaan ja ero koostumuksessa oli selvä. Fetaversiot olivat selvästi tiivimpiä, mutta hieman kosteampia. Nämä Aurajuustolliset olivat todella ilmavia, mutta siitä huolimatta meheviä. Nämäkään eivät siis olleet kuivia vaan ihanan pehmeitä ja sopivan kosteita. Uskon, että paistoaika on näissä tarkempi kuin rahkaa sisältävissä, että pysyvät sopivan kosteina. Niin ja täyte vaikuttaa tietenkin myös. Maistelin näitä ainoastaan tuoreeltaan. Loput heitin varmuudeksi pakkaseen, jotta olisivat tuoreenveroisia myöhemmin nautittavinakin. Vasta myöhemmin tuli mieleen, että samalla ois voinut testata kuinka pitkään nämä säilyvät tuoreenoloisina ilman pakastamista. Mutta ensi kerralla sitten, sillä näitä tulen kyllä tekemään uudestaankin :)

Mehevät valkosipuliset muffinssit Aurajuustolla

n. 8 kpl

Aineet:
2 dl vehnäjauhoja (laitoin 0.5 dl grahamjauhoja)
1.25 tl leivinjauhetta 
0.5 tl suolaa
2 munaa
1.5 dl maitoa
0.5 dl öljyä

Lisäksi:
n.1/2 pkt Aurajuustoa
0.5 tl kuivattua kirveliä
1 tl valkosipulijauhetta

Ohje:
Sekoita kuivat ainekset keskenään. Lisää neste, rasva sekä aurajuusto ja mausteet. Sekoita nopeasti tasaiseksi, mutta älä vaivaa, jotta taikinaan ei synny sitkoa. Jaa taikina muffinssivuokiin ja ripottele halutessasi päälle juustoraastetta. Lusikoi taikina silikonisen muffinivuoan koloihin. Paista 175 asteessa n. 15-20 minuuttia. Anna jäähtyä muutama minuutti muffinipellillä ennen irrottamista.

Vinkki:
* Älä paista liian kuiviksi, vaan tarkkaile tilannetta ja ota uunista pois heti kun ovat kypsyneet. Muffini on kypsä, kun se tuntuu keskeltä paineltuna kiinteältä mutta pehmeältä.
* Suolaiset muffinit tarttuvat herkästi paperisiin vuokiin kiinni. Jos vain mahdollista, paista muffinit silikonisissa muffinivuoissa. Voitele muffinivuoan kolot ennen taikinan lisäämistä.  
* Taikinan joukkoon voi lisätä auran sijasta mielensä mukaan miltei mitä vain

2 kommenttia:

  1. Oih nam! Vaikuttaapa herkulta :-) Jotain pientä suolaista tekiskin mieli just nyt! :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Nämä oli tosi helppoja, nopeita ja maukkaita. Suosittelen koittamaan suolasen nälkään :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...