Maistelin piirakkaa malttamattomana heti tuoreeltaan. Silloin makumaailma oli vielä hieman, hmm, sanoisinkos sekava. Olin pettynyt pohjan makuun, joka rapeudestaan huolimatta ei ollut kuitenkaan maultaan kovin edustava. Yö jääkaapissa kuitenkin teki piirakalle ihmeitä. Maut olivat keskenään tasapainossa ja pohjakin sopi piirakkaan todella hyvin. Kannattaakin antaa piirakan jäähtyä kunnolla jääkaappikylmäksi ennen syömistä, jos vain suinkin malttaa.
Omenapiirakka rahkatäytteellä ja kauramurulla
n. 12 x 35 cm piirakkavuokaan
Pohja:
125 g voita kuutioituna
250 g (n. 4 dl) vehnäjauhoja
60 g (n. 0.75 dl) sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 rkl vettä
2 keltuaista
Omenatäyte:
230 g kevyesti sokeroitua omenasosetta
2 rkl sokeria
1 rkl perunajauhoja
1.5 tl kanelia
1/4 tl jauhettua inkivääriä
Rahka-tuorejuustotäyte:
375 g maitorahkaa
100 g maustamatonta tuorejuustoa
2 rkl sitruunan mehua
4 rkl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
2 munaa
Päällinen:
50 g voita
0.5 dl sokeria
1.5 dl kaurahiutaleita
1 tl vaniljasokeria
Ohje:
Hurauta kuutioita, kylmä voi ja vehnäjauhot plenderillä tai käsin nyppien ryynimäiseksi muruksi. Lisää joukkoon sokerit. Sekoita joukkoon nopeasti vesi ja keltuaiset. Muotoile taikinasta pallo, litistä hieman, kääri kelmun sisään ja laita jääkaappiin n. puoleksi tunniksi. Kaulitse taikina tämän jälkeen ohuehkoksi. Vuoraa n. 11 x 35 cm piirakkavuora taikinalla. Töki taikinan pintaan haarukalla reikiä. Laita päälle vielä leivinpaperi ja herneitä. Esipaista pohjaa 200 asteessa n. 10 minuuttia, ota herneet ja leivinpaperi pois ja jatka paistamista vielä n. 5-8 minuuttia.
Pohjan ollessa uunissa, tee täytteet. Sekoita omenatäytteen aineet keskenään toisessa kulhossa ja rahkatäytteen aineet toisessa. Levitä omenatäyte esipaistetun pohjan päälle ja kaada sen päälle rahkatäyte. Paista piirakkaa 200 asteessa 10 minuuttia, kunnes piirakan pinta on hieman kiinteytynyt kannattaakseen kauramuruseoksen painoa. Tee kauramuruseos piirakan ollessa uunissa. Ripottele kauramuru piirakan päälle ja jatka paistamista n. 20-25 minuuttia, kunnes pinta alkaa saamaan väriä. Jäähdytä piirakka.
Vinkki:
* Nauti piirakka vasta seuraavana päivänä jääkaappikylmänä. Näin maut ovat ehtineet tasoittua.
Ihana piirakka! Ja mullakin on tuo vuoka ollut haaveissa, se on kaunis ja niin käteväkin kun siitä saa kivan kokoisia paloja otettua :) Omenaiset on minunkin leipomukset tänään, kun otin pakastimesta eilen omenasosetta. Tällä hetkellä uunissa on omenakahvikakku ja seuraavaksi sinne menee viinerit. Jotain rahkaistakin meinaan vielä tehdä :D
VastaaPoistaTuo vuoka on todella ihana. Se paistaa tasaisesta ja valmis piirakka on tosi helppo nostaa siitä pois. Mä tykkään kun piirakan voi tarjota näin ilman vuokaa, kun siihen saa tuollaiset hieno "röpelöreunatkin". Tuo malli on myös tosi kaunis ja myös käytännöllinen.
PoistaNo jopas olet ehtinyt vaikka mitä :D Viinereiden tekoa olen itsekin suunnitellut jo jonkin aikaa. Teetkö niihin taikinankin itse, vai käytätkö kaupan? Mä haluisin koittaa itse tehdä, vaikka onkin kuulemma tosi haasteellinen, että voikerrokset pysyvät ehjinä..
Tämä viikko on ollut melkoinen leivonnan saralla.... paljon olen leiponut, mutta blogiin en saa kun ne viinerit :) Tein masaliisaa, banaanikakkua, omenakakkua ja viinereitä. Joka päivä jotain :) Mun viinerit on kaupan voitaikinasta, siivoilin pakastinta ja löysin kolme levyä. Jos joskus innostuis, niin olis ihanaa kyllä kokeilla oikein kunnon viineritaikinaa! Olis kyllä melko upeaa tehdä oikein leipomotasoisia, lehteviä ja komean kokoisia viinereitä itse ;D
PoistaOhoh, olet ollut tosi ahkera! Tuollaiset leivontapäivät on tosi ihania, erityisesti jos saa samalla testata jotain uutta, vaikka tuttuja ja turvallisiakin on kiva väsätä. Rentouttavaa puuhaa joka tapauksessa. Mäkin haaveilen juuri tuosta kunnon viineritaikinan teosta. Olisi kyllä mahtavaa saada lehteviä ja rapeita viinereitä omasta taikinasta, just sellasia mitä näkee leipomoissa ja mitä on vilkkunut telkkarissakin kehuttavan. Ja kyllä me sellaiset joskus vielä tehdäänkin ;D
PoistaIhanan näköistä piirakkaa ja kätevän oloinen tuo vuoka.
VastaaPoistaKiitos Hanna-Mari :) Tuo vuoka on tosi näppärä ja helppo käyttää. Oon tosi ihastunut siihen. Sillä saa hyvännäköisiä piirakoita aikaiseksi ja palat on helppo leikellä ilman ylimääräisiä vuoanreunoja :) Mukavaa vaihtelua normivuoille :)
PoistaAivan ihanan näköistä! Pitää kyllä laittaa kokeiltavien listalle. Minäkin haaveilen tuosta vuokasta, mutta en ole niin tosissani etsinyt, että olisin vielä törmännyt sellaiseen. :)
VastaaPoistaKiitos Leena-muori :) Piirakka oli tosi hyvää ja testasin, että se kesti pakastamisenkin hyvin. Ainoastaan murupäällinen hieman kärsi, mutta eipä se makuun vaikuttanu. Just tänään tuli napsittua viimiset palat :)
PoistaMä olin jo pitkään katsellut tuota vuokaa nettiliikkeistä, mutten saanut aikaiseksi tilata. Tässä alkuvuodesta kävin katsomassa sitä eräästä Turkulaisesta leivontatarvikeliikkeestä. Heillä ei aluksi ollut sitä, mutta tilasivat sen sinne. Ottivat myös samalla valikoimiin neliskanttisen irtopohjavuoan, joka pitää joskus ehdottomasti saada :)