lauantai 22. maaliskuuta 2014

Puolukkapitko ja lime-valkosuklaa-perhospullat

Pullapäivänä jokunen aika sitten tuli taiteiltua hieman erilaisia pullia. Puolukkainen pitko sisälsi kinuskimaisen maun antavaa fariinisokeria ja perhospulliin täytteeksi laitoin valkosuklaata ja limeä. Laitoin puolukkaversiosta muutaman palan myös muffinivuokiin paistumaan. Puolukkaversio oli tosi maukas! Erityisesti pieniin muffinivuokiin tehdyt pikkupullat, joiden pohjalta löytyi ihanaa kinuskista fariinisokeria.




Pullia tehdessä huomasin, ettei fariinisokeria kannata käyttää tämänlaisissa "avoimissa" pitkoissa, sillä fariinisokeri valuu helposti ulos. Sen sijaan se sopii mainiosti esim. mainitsemiini muffinivuoassa paistettaviin rullattuihin pikkupulliin. Vaikka sokeri valui noistakin ulos, niin se jäi vuoan pohjalle ihanaksi kinuskimaiseksi soseeksi, nam!

Puolukkapitko ja lime-valkosuklaa-perhospullat

 1 pitko ja n. 15 pientä perhospullaa

Taikina:
2.5 dl maitoa
25 g hiivaa 
3/4 rkl kardemummaa
1 dl sokeria
0.75 tl suolaa
1/2 munaa
n. 7 dl jauhoja
 100 g voita huoneenlämpöisinä palasina  

Lime-valkosuklaatäyte:
1 limen kuori hienoksi raastettuna
75 g valkosuklaata hienoksi pilkottuna
n. 2 rkl sulaa rasvaa

Puolukka-fariinisokeritäyte:
n.2 rkl sulaa rasvaa
1.5 dl puolukoita
2 tl perunajauhoja
4 rkl fariinisokeria

Ohje:
Tee pullataikina. Kohota. Jaa kohonnut taikina kahteen osaan. Kaulitse molemmat osat levyksi ja ripottele täytteet päälle. Rullaa kuten käätetorttu. 

Leikkaa limepitko vinottain, kuten korvapuustin palat (toinen sivu n. 1.5 cm, toinen n. 4 cm). Leikkaa vielä leveämpään päähän viillot niin, että palat jäävät kiinni kapeammasta reunasta. Taitaleikatut osat sivuille perhosen siiviksi.. Saksi myös puolukkapitkoa kuten korvapuustia, mutta jätä palaset kiinni toisiinsa. Kääntele saksitut osat sivuille.

Kohota. Paista  pitkoa 200 asteessa n. 15-20 minuuttia. Paista pieniä perhospullia 225 asteessa n. 5-10 minuuttia.

Vinkki:
* Pese limen kuori kunnolla ennen raastamista. Raasta vain kuoren vihreä osa, älä valkoista osaa.
 




6 kommenttia:

  1. Todella kauniita pullia olet taas tehnyt. Tuo pitko on erityisen kaunis puolukan ansiosta :)
    Joka puolelta tulee aivan ihania pullaohjeita! Sen takia ei meinaa mennä tämä "pullatus" ohi lainkaan... mutta tarvitseeko sen silti edes mennä? ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taru :) Tuo pitko oli tosi ihanan värinen puolukan takia. Tuohon "letittämiseen" vain tarvitsisin hieman lisää harjoitusta. Noista kuvista ei näykään, että pitko ei ollut yhtään symmetrinen, vaan toisesta laidasta leveät ja toisesta kapea. Mutta eipä tuo haitannut, kun se tuli pelkästään kotiväelle :)

      Pullatukseen ei taida auttaa muu kuin leipominen, eli antaa mennä vain ;) Mulla tuntuu ainakin olevan leivontakausia, jolloin olen kiinnostunut tietynlaisista jutuista ja leivon enimmäkseen niitä. Tällä hetkellä näen joka paikassa suklaaherkkuja. Niitä on jo tullut tehtyä sen verran, että hetken tauko olisi paikallaan, mutta leivontasormet vaan syyhyävät jatkuvasti.. ;)

      Poista
  2. Ihanan mehevän ja herkullisen näköinen pullapitko! :)

    VastaaPoista
  3. Ihanan näköisiä pullia! En olekaan koskaan kokeillut puolukkaista täytettä pulliin, mutta taidan ens kerralla kokeilla. Ovat tosi kauniita pitkoja. Tuo kinuskimainen seos pullavuoan pohjalla kuulostaa herkulta...nam.

    VastaaPoista
  4. Kiitos Tita :) Puolukka oli tosi kivaa vaihtelua normipullille. Ja kannattaa ehdottomasti koittaa fariinisokeria vaikka ihan kanelipullienkin täytteeksi. Se antoi niin ihanan kinuskisen maun, että sitä tulee taatusti käytettyä jatkossakin :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...