lauantai 15. maaliskuuta 2014

Ruusukimppu-kakku

Sain äidiltäni pyynnön tehdä synttärikahveelle täytekakun. Toiveena oli "nätti kakku, jossa olisi ruusuja päällä". Väsäilin samantein kukkia hieman enemmän ja koitin tehdä kakun päälle niistä ruusukimpun. Tällainen siitä sitten syntyi. 




Kukat ja lehdet liimasin sokerimassalaattaan (tuo keltainen alusta kukkien alla). Koriste oli näin helppo nostaa pois kakun päältä ennen kuin siihen iskettiin kakkulapio kiinni.


Täytteeksi laitoin ihanan, hieman rahkamaisen oloisen ja erittäin ilmavan tuntuisen mansikkamoussen ja moussen alle hieman omatekoista sitruunaista omenahilloa. Hyvää oli!

Ruusukimppu-kakku

Halkaisija n. 20 cm

Pohja:
4 munan sokerikakkupohja 20 cm irtopohja vuokaan

Täytteenä mansikkamoussea:
425 g mansikoita
2.5 dl Flora Vispiä
100 g ranskankermaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
3 tl liivatejauhetta
3 rkl mansikkamehua
sitruunaista omenahilloa

Kostutukseen:
n. 1.5 dl vaniljamaitoa

Kuorrutus:

Koristeet:
Valkoiset ruusut valkosuklaamassaa
Muut ruusut ja lehdet sokerimassan ja marsipaanin sekoitusta

Ohje:
Tee kakkupohja valmiiksi edellisenä päivänä. Leikkaa jäähtynyt pohja kolmeen osaan.

Soseuta mansikat. Vatkaa kerma vaahdoksi. Vatkaa joukkoon ranskankerma ja jatka vatkaamista n. minuutti. Vatkaa joukkoon myös notkistettu tuorejuusto. Lisää vaniljasokeri, mansikat ja hieman tavallista sokeria. Maista. Lisää sokeria makusi mukaan. Sekoita liivatejauhe mansikkamehuun ja anna turvota. Lämmitä turvonnut liivateseos mikrossa n. 15-20 sekunnin ajan, kunnes liivate on kokonaan sulanut. Kaada liivate ohuena nauhana täytteen joukkoon koko ajan vatkaten. 

Laitan yksi pohjalevy tarjoilulautaselle. Laita lautaselle myös korkea, halkaisijaltaan n. 20 cm oleva  kakkuvuoan irtoreuna niin, että kakku jää reunojen sisäpuolelle. Voit käyttää reunan sijasta myös reunakalvoa tai piirtoheitinkalvoista tehtyä kakun ympärille sopivaa rinkulaa. Kostuta kakkupohjat. Kostuta alinta pohjaa vähiten ja päällimmäistä eniten, sillä kosteus siirtyy alaspäin. Levitä omenahilloa pohjan päälle ennen täytettä. Kaada vajaa puolet täytteestä ensimmäisen kakkupohjan päälle. Laita päälle seuraava pohja ja kaada saman verran täytettä myös tämän pohjan päälle. Laita viimeinen pohjapala ja kaada päälle loput moussesta. Laita jääkaappiin jähmettymään muutamaksi tunniksi tai yön yli.

Tee valkosuklaamassa valmiiksi ajoissa. Kaulitse valmis massa levyksi ja vuoraa kakku. Koristele vaikka tekemilläsi kukkilla ja lehdillä.

Vinkit:
* Kakusta tulee korkea, joten kakun kokoamisvaiheessa reunakalvo, piirtoheitin kalvoista tehdyt reunat tai korkea vuoan reunaosa ovat kätevät.




6 kommenttia:

  1. Vau! NÄTTI! :) Hyvä idea tuo laatta kukka-asetelman alla, eihän tuommoista raski edes leikata!

    VastaaPoista
  2. Kaunis kakku =) Noi suklaamassat on ihania ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kakkumosteri :) Tuo valkosuklaamassa on ihan ykkösmassa kakun päälle. Sen lisäks, että sitä on helppo käsitellä, se on tosi ihanan makuista ;D

      Poista
  3. Onpa kaunis kakku! Tosiaan hyvä idea tuo, että koristeen saa nostettua kakun päältä pois! Täytekin kuulostaa herkulliselta, pitää kirjoittaa ylös. Niin ja tuo kuorrutusmassa, en ole sellaista vielä kokeillutkaan. Testata pitää ehdottomasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tita :) Tuo alusta osoittautui todella käteväksi kakunleikkuutilanteessa. Pari kakkulapiota alle, nosto ja kukat toiselle lautaselle, ja ei muuta kuin kakkulapiolla kakkuun kiinni. Mä tykkään käyttää noita mousseja kakuissa. Ovat tosi helppoja muokata aina tarpeen mukaan. Tästä tuli tällä kertaa ultra-moussemainen ja kakku maistui sekä aikuisille että lapsille. Ja toistan taas itseäni, mutta pakko taas sanoa että tuo valkosuklaamassa on ihan mielettömän ihanaa! Testailepas ihmeessä! :D

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...