perjantai 31. toukokuuta 2013

Daim-kakku I

 

Mökillä maistelin kaupan pakastealtaasta ostettua daim-kakkua ja eräs pöydässä olija heitti ilmaan ajatuksen, että voisin tarjota sellaista tulevissa juhlissa. Ajatus ei jättänyt minua rauhaan, joten eipä muuta kuin tekemään. Kakussa oli mantelipohja, josta halusin vähemmän rouheisen. Pohjan päällä oli jotain makeaa, vaniljakreemiä muistuttavaa ja tämän päällä vaalean ruskeaa, melko makeaa moussea, joka ei kuitenkaan selkeesti maistunut suklaalta. Mietein pitkään, miten sen voisi tehdä, kunnes kauppareissulla silmiini osui daim-patukat. Halusin testatat niiden sulattamista kermatilkassa. Nehän ovat ruskeita, makeita, eivätkä kovin suklaisia..


Tein yhden kakun sijasta kolme testiversiota, joista kylläkin vain yhteen laitoin tuota makeaa moussea. Kokosin kakut kahteen 16 cm vuokaan ja lisäksi yhden minikakun n.8 cm "jälkiruokarenkaaseen". Ensimmäiseen isompaan kakkuun laitoin pohjan päälle puolet täyte I:stä, tämän päälle täyte II ja lopuksi suklaapäällisen. Toiseen isompaan kakkuun laitoin täyte I:n päälle heti suklaakuorrutteen. Lisäksi tein miniminikakun pohjan jämistä. Sen tein laittamalla täyte I.n päälle vielä toisen pohja-levyn ja sen päälle vasta suklaakuorrutteen. Hmm. Olikohan tarpeeksi sekavaa.. Eli tuli testattua kolmea erilaista kakun rakennetta ja hieman erilaisia makuja. Minikakku taisi lopulta viedä voiton.

Daimeista sulatettu "mousse" oli mukavan makea (ehkä liiankin), mutta olisin halunnut siihen lisää kuohkeutta.. Lisäksi sitä oli liian vähän. Pohja olisi saanut olla hieman maukkaampi. Kakkujen rakenne ja maku oli paras vasta seuraavana päivänä niiden vetäydyttyä. Näistä ei mistään tullu samanlaista kuin mökillä syöty kakku, mutta olivat sen verran hyviä, että näiden osalta on jatkokehittelyä vielä luvassa lähiaikoina..

DAIM-kakku I

Pohja:
3 munaa
2 dl sokeria
1.5 dl vehnäjauhoja
1 dl mantelijauhetta
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
0.75 dl mantelirouhetta

Vaahdota munat ja sokeri. Lisää jauhot varovasti sekoittaen. Paista 225 asteessa pellillä 5-8 min.

Täyte I (molempiin kakkuihin):
3 dl kylmää vettä
1.5 dl vaniljakreemijauhetta
75 g sulatettua valkosuklaata (ois voinu laittaa daimia rouhittuna)

Vatkaa kylmään veteen vaniljakreemijauhe. Lisää joukkoon sulatettu valkosuklaa. Kaada jäähtyneen pohjan päälle.

Täyte II (vain toiseen 16 cm kakkuun):
1.25 dl kuohukermaa
2.5 x 28 g daim-patukka
2 mm liivatejauhetta
1 tl vettä

Laita 0.5 dl kuohukermaa ja rouhittu daim-patukka pieneen kippoon ja kuumenna mikrossa, kunnes daim on kokonaan sulanut (seos kiehuu, joten sekoita vähän väliä). Kun seos täysin sulanut, lisää loppukerma. Laita jääkaappiin. Vatkaa täysin kylmänä vaahdoksi. Liuota liivatejauhe veteen, kuumenna seos ja kaada ohuena nauhana samalla vatkaten täytteen joukkooon.

Päälle:
250 g Daim-suklaalevyä
1.5 dl kuohukermaa
1 pss Daim-rakeita
daimia murskattuna


Laita kerma ja Daim-suklaa kattilaan ja anna suklaan sulaa. Ripottele Daim-rakeita kakun päälle ja kaada kuorrute koko komeuden päälle. Ripottele päälle vielä murskattua daimia.

6 kommenttia:

  1. Voisko korvata vaniljakreemijauheen vaniljakastikkejauheella? Pitääkö lisätä jotain vai tehdään näin samaa mutta kreemin tilalle vaniljakastikejauhe?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kreemijauheen sijasta voi käyttää vaniljakastikejauhetta. Tosin en osaa sanoa varmaksi, onko annostus kreemijauheen ja vaniljakastikejauheen välillä täysin sama, sillä jo eri kreemijauhemerkkien välillä on eroja. Mutta sekin selviää kokeilemalla. Eli tee samalla tavalla kuin ohjeessa, mutta korvaa vain jauhe toisella. Seoksen pitäisi pienen vetäytymisen jälkeen olla aika tönkköä, sellaista, että pystyy hyvin kakun välissä. Mutta jos menee tosi jämäkäksi, lisää hieman vettä ja toisaalta jos jää löysäksi, lisää hieman vaniljakastikejauhetta. Uskoisin kuitenkin, että noilla samoilla määrillä päästään tosi lähelle oikeaa rakennetta ja fiksausta tuskin tarvitaan :)

      PS. Jos kaipaat vielä tätäkin parempaa Daim-kakkua, täältä löytyy mielestäni paras lopputulos http://suklaapossu.blogspot.fi/2013/06/kolmen-ja-neljan-suklaan-kakut.html Erityisesti pohja oli tätäkin parempi.

      Poista
  2. Kiitos vastauksesta :) kyllä huomasin ja teen pohjan ja kuorrutteen sieltä mutta täyte I tästä reseptistä koska tässä käyttää jauhetta enemmän :) jätän siis täyte II pois. Myöhemmin varmaan teen taas niin täys sama ku mitä laitoit linkin. Nyt siis teen vähän muutoksia :) muuten ihana blogi! Tykkään

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, taisit poimia juuri ne parhaat palat. Toivottavasti maistuu. Jos vielä poikkeat täällä, niin kerrothan millainen kakku tuli :) Ja kiitos paljon, mukavaa, että pidät blogistani :D

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...