Tämän näköinen paketti lähti päätyi tarhatätien käsiin. Mukaan laitoin vielä ohjeet sekä näihin kekseihin että Daimeihin. Noihin Daimeihin muuten ihastuttiin niin paljon, että yksi niitä maistaneista aikoi tehdä itsekin niitä ja kyseli vielä lisää teko-ohjeita. Olivat kuulemma parempia kuin kaupan Daimit :) Ja herkullisia ne tosiaan olivat. Lisäilin Daimin ohjeeseen vielä muutaman pikkuvinkin. Mutta palataanpa nyt vielä takaisin näihin maapähkinävoikekseihin.
Onneksi olin jo etukäteen suunnitellut antavani keksit eteenpäin ja varannut niille rasiasta jo kolonkin, sillä muutoin nämä olisivat kadonneet hetkessä jälkiä jättämättä. Tosin "muutama" keksi teki nytkin katoamistempun pakkausvaiheessa..
Nam!
Keksien pehmeyden salaisuus on paistamisessa. Ne pitää uskaltaa ottaa uunista, kun ne ovat vielä hieman raakoja, sillä ne jatkavat kypsymistään vielä uunista ottamisen jälkeenkin. Liiallinen paistaminen tekee kekseistä kovempia ja ihanan pehmeys katoaa. Jos on epävarma oman uunin toiminnasta ja paistoajasta, kannattaa paistaa koe-erä, jäähdyttää se kunnolla ja säätää paistoaikaa lopputuloksen perusteella.
Pehmeät maapähkinävoikeksit
n. 35 kpl
Aineet:
125 g leivinmargariinia huoneenlämpöisenä
1.75 dl sokeritonta maapähkinävoita
1.5 dl fariinisokeria
0.5 dl sokeria
1 muna
1 tl vaniljasokeria
0.5 tl soodaa
3 dl vehnäjauhoja
1 dl pika-kaurahiutaleita
50 g valkosuklaata pieninä paloina
50 g tummaa suklaata pieninä paloina
100 g mini Smarties-karkkeja
Ohje:
Vatkaa margariini, maapähkinävoi ja sokeri vatkaimella vaahdoksi (n. 2-3 minuuttia). Lisää muna voimakkaasti vatkaten. Sekoita vaniljasokeri, sooda, vehnäjauhot ja kaurahiutaleet keskenään. Lisää voi-sokerivaahtoon ja kääntele sekaisin. Pilko suklaat karkeaksi rouheeksi. Kääntele taikinan joukkoon suklaapalat sekä puolet Smarties-karkeista. Pyörittele taikinasta n. 35 lihapullan kokoista palloa ja laita ne kahdelle leivinpaperilla vuoratulle pellille. Painele pallojen päälle loput karkeista ja litistä palloja kämmenellä hieman. Paista 180 asteessa n. 8-9 minuuttia. Keksien kuuluu olla raa'an oloisia uunista otettaessa. Näin ne jäävät suussa sulavan pehmeiksi jäähdyttyään. Anna keksien jäähtyä kokonaan. Nauti!
Vinkki:
* Jäähtyessään keksit kiinteytyvät ja kypsyvät vielä hieman lisää. Keksien kuuluu olla uunista otettaessa raa'an oloisia. Niin keksit pysyvät ihanan pehmeinä.
* Vaihtelua kekseihin saa vaihtemalla suklaalaatuja.
* Jos haluat pulleiden keksien sijasta littania, paina keksejä kevyesti esimerkiksi lusikal avulla heti kun otat ne pois uunista ja ne ovat vielä kuumia.
Alla olevat keksit on litistetty uunista ottamisen jälkeen..
Ihanan pehmeitä litistettyinä että ilman :)
Onpas suloisia keksejä :) Kelpaisi muutama mullekin!
VastaaPoistaKiitos Anu :) Löysin noita mini-Smarties-karkkeja kaupasta just edellisenä päivänä ja tuli heti mieleen, että sopisivat kekseihin. Ne tekivätkin näistä aika söpöjä :)
PoistaIhania pikku herkkuja! Miten ihmeessä olet saanut näin värikkäitä! Minä tein tässä ehkä kuukausi sitten Leivotaan-lehdessä olleen ohjeen mukaan keksejä, joihin laitoin mini-Smartiesseja... uunista kun keksit tuli ulos, karkkien väri oli ihan haalistunut... plääh! Mutta mikä parasta, se ei vaikuttanut makuun ;) Olisinkohan ne Smartiessit ostanut Lidlistä.
VastaaPoistaKiitos :) Näistä tuli mustakin aika kivoja. Mahtaiskohan näiden melko lyhyt paistoaika olla syy värien säilymiseen..? Pääasia kuitenkin, että keksiesi maku oli hyvä :) Nämäkin Smartiessit muuten ovat Lidlistä. Muualla en ole näitä nähnytkään.
PoistaKyllä, maku tärkein! "Pakko" kyllä kokeilla näitä herkkuja ;)
PoistaNäin on! Eipä muuta kuin kokeilemaan! Odotan jo innolla kuulevani mitä pidät ;D
Poistapirteitä! :)
VastaaPoistaKiitos :D
PoistaOi kuinka söpöjä! :)
VastaaPoistaKiitos :D
PoistaSuklaapossu Kiitos hyvästä reseptista!! Leivottiin näitä eilen lasten kanssa,tosi hyvän makuisia!!!!
VastaaPoistaOle hyvä Anonyymi :) Hienoa kuulla, että tekin piditte näistä :D Olivat kyllä ihan mahdottoman herkullisia omastakin mielestä :) Keksejä on tosi kiva väkertää lasten kanssa, varsinkin palloiksi pyörittelyssä ja näiden Smart-karkkien laittamisessa jo pienetkin lapset pystyvät auttamaan :)
Poista