Tuttavapiirissäni on jokunen keliaakikko/gluteiinia välttävä henkilö ja olen nyt innostunut testailemaan erilaisia gluteenittomia ohjeita. Jostain syystä haluan kuitenkin välttää valmiiden gluteenittomien jauhoseosten käyttämistä, ja tehdä seokseni itse vaikkapa peruna- ja mantelijauhoista. Ilmeisesti en halua päästä leivonnassa liian helpolla, sillä ainakaan itselleni vehnäjauhojen korvaaminen suoraan perunajauholla eikä mantelijauheella ole selvää. Kokeiluja on tullut tehtyä jo muutamia; osa onnistuneita ja osa, noh, vähemmän onnistuneita (=täysin katastrofeja).
Tässä yksi yritys gluteenittomaksi kakkupohjaksi pelkästään mantelijauhetta käyttäen. Pohjasta tuli todella kostea. Aivan täydellinen tämä kakku ei mielestäni ollut makunsa puolesta, mutta parin pienen parannuksen kanssa tästä tulisi taatusti mahtavan makuista. Tosin vein töihin piirakan jämät ja se sai kovin kehuja siellä tällaisenaankin. Uskaltaudun laittamaan ohjeen tänne muistiksi itselleni sekä halukkaille testattavaksi. Ja vielä, ei tämä siis huonoakaan ollut. Omasta mielestäni pohjassa vain olisi saanut olla hieman enemmän suklaanmakua ja myös päälle voisi kermavaahdon sijasta laittaa kaakaojauheella maustettua kermavaahtoa. Sen jälkeen tämä olisi varmaan ollut jo tosi tosi tosi hyvää :) Pohja oli koostumukseltaan kuitenkin aivan ihanan kostea ja pehmeä, joten uskallan laittaa ohjeen tänne. Merkkasin suoraan ohjeeseen nuo parannusehdotukset, jos joku innostuu kokeilemaan.
Mehevä suklaapiirakka (gluteeniton)
n. 20 cm vuokaan
Aineet:
100 g tummaa (n. 70%) suklaata
1 dl ranskankermaa
4 rkl (n.35 g) mantelijauhoa
3 munaa
3/4 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
Kuorrutus:
100 g tummaa (50%) suklaata
3/4 dl kuohukermaa
2 tl vaniljasokeria
Pinnalle:
1.5 dl vispikermaa
100 g tummaa (50%) suklaata
3/4 dl kuohukermaa
2 tl vaniljasokeria
Pinnalle:
1.5 dl vispikermaa
2 tl vaniljasokeria
n. 1.5 rkl tummaa kaakaojauhetta
1 rkl sokeria
Koristeluun:
Esim. Strösseliä/tummaa kaakaojauhetta
1 rkl sokeria
Koristeluun:
Esim. Strösseliä/tummaa kaakaojauhetta
Ohje:
Voitele n. 20 cm irtopohjavuoka. Sulata suklaa, sekoita joukkoon ranskankerma hyvin sekoittaen. Sekoita joukkoon myös mantelijauhe ja vaniljasokeri. Vatkaa munat ja sokeri vaaleaksi, erittäin paksuksi vaahdoksi. Jos suklaa ehtii tällä välin jämähtämään, lämmitä sitä mikrossa muutama sekunti kerrallaan, kunnes se tulee pehmeämmäksi. Älä kuitenkaan lämmitä kuumaksi. Sekoita muna-sokerivaahdon joukkoon pehmeä, mutta ei kuuma suklaa-manteliseos varovasti käännellen.
Kaada taikina voideltuun n. 20 cm pyöreään irtopohjavuokaan. Paista 200 asteessa n. 20
minuuttia kypsäksi. Kakku nousee melkisesti uunissa, mutta pinta laskee jäähtyessään. Anna jäähtyä kokonaan huoneenlämmössä hyvin suojattuna.
Kun kakku on jäähtynyt, laita se tarjoilulautaselle. Jos kakku on keskeltä kohonnut, voit tasoitella sitä hieman leikkaamalla terävällä veitsellä kakun "kannen" pois. Tee kuorrute. Pilko suklaa mikron kestävään astiaan ja lisää kerma. Lämmitä mikrossa varovasti n. 20 sekuntia kerrallaan välillä sekoittaen, kunnes melkein kaikki suklaa on sulanut. Lisää vaniljasokeri ja sekoita kevyesti. Anna lopun suklaan sulaa. Kaada suklaaseos kakkupohjan päälle, kun se on vielä lämmintä ja juoksevaa. Anna jähmettyä ja jäähtyä kokonaan.
Ennen tarjoamista vatkaa vispikerma vaahdoksi ja lisää joukkoon tomusokeri. (Mielestäni kakun muutoin miedon maun takia kuorrutteeseen sopii kaakaojauhelisä. Sen vuoksi lisäsin sen ohjeeseen, vaikken itse käyttänyt sitä.) Lisää siis kerman joukkoon halutessasi vielä kaakaojauhetta sekä hieman sokeria. Levitä kakun päälle. Ripottele pinnalle vielä vaikka kaakaojauhetta tai suklaaströsseliä.
Vinkki:
* Pohja on todella miedon makuinen. Itse käytin pohjaan 50% suklaata, mutta siihen kannattaa mieluummin sulatella vähintään 70% suklaata.
* Kuten kuvista näkee, laitoin päälle kermavaahdon ilman kaakaojauhetta. Mielestäni kakku kuitenkin kaipaa enemmän makua myös päälliseen, joten ohjeessa on tämän vuoksi kaakaojauhelisä. Toki kermavaahdon voi jättää pois ja nauttia piirakasta sellaisenaan :)
* Kuten kuvista näkee, laitoin päälle kermavaahdon ilman kaakaojauhetta. Mielestäni kakku kuitenkin kaipaa enemmän makua myös päälliseen, joten ohjeessa on tämän vuoksi kaakaojauhelisä. Toki kermavaahdon voi jättää pois ja nauttia piirakasta sellaisenaan :)
Missä muuten menee kakun ja piirakan raja? Onkohan
tämä suklaakakku vai suklaapiirakka? Itse nimesin piirakaksi, koska
tämä oli niin matala. Kakun "pitäisi" olla mielestäni korkeampi, edes
hieman.. Vaikka eipä se nimi leivonnaista pahenna ;)
Todella herkullisen näköinen piirakka!:) Minäkin olen joskus miettinyt samaa, että onko piirakka vai kakku kyseessä. Minunkin mielestä piirakka on matalampi ja kakku korkeampi :)
VastaaPoistaKiitos :) Koonsa puolesta tosiaan menee paremmin minustakin piirakkana kuin kakkuna. Tosin en ole tottunut siihen, että piirakan päällä on vielä kahta erilaista täytettä.. Mutta piirakka kuitenkin ehkä lähempänä :)
PoistaIhana kun sinäkin jaksat meidän "muutamien muiden" puolesta testailla ja julkaista loistavia gluteenittomia ja muita reseptejä! Tosi herkullinen tämä...hmm...torttu! :D Minusta tämä on enemmän kuin piirakka, mutta ei ehkä ihan kakku. :)
VastaaPoistaKiva, jos keittiön testauslabrani tuloksista on muillekin iloa :) Lisää gluteenittomia testaustuloksia tulossa vielä lähipäivinä :) Eilisessä Koko Suomi Leipoo -jaksossa muuten tehtiin moussekakkuja ja siellä tuomarit muistaakseni puhuivat 5 sentin korkeudesta. Tosin en tiedä koskiko tuo kaikki kakkuja vain kyseistä kakkua, mutta ehkä tuo mitta antaa suuntaa kakuille :) Piirakaksi tässä mun leipomassa on ehkä liikaa täytettä ja päällisiä, mutta ei tosiaan yllä ihan kakuksikaan. Hmm. Nyt annoit vielä yhden hyvän ehdotuksen lisää, tortun! Itse olen tottunut sanomaan torttuiksi taikinapäällistä leivonnaista (siis vaikka omenapiirakkaa, jossa on päällä umpinainen taikinasta tehty kuoriosa), mutta toisaalta onhan Runebergin torttukin olemassa eikä se ole taikinakuorta nähnykkään.. Taas on lisää mietittävää ja selvitettävää :)
PoistaTodella mehevän näköinen gluteeniton herkku! Kiitos ohjeesta. :)
VastaaPoistaSopiiko sinut linkittää seuraamiini blogeihin?
Kiitos tiikeritaikina itsellesi kommentistasi :) Ja saa toki linkittää :D
PoistaOi, kuullostaa ja näyttää herkullisselta. Ja erityisplussa gluteenittomuudesta! :)
VastaaPoistaKiitos ssiiri :) Aivan täydellinen tosiaan ei tuo ensimmäinen versio ollut, mutta nyt muutamien muutosten jälkeen on taatusti tuplasti parempi. Pohja ainakin oli ihanan kostea, melkein märkä ;) Niin kuin Leenallekin kerroin, gluteenittomia ohjeita tulossa lisää lähipäivinä. Gluteenittomille ohjeille tulee aina silloin tällöin käyttöä ja niitä on hyvä olla enemmänkin varastossa :)
PoistaHeippa! Tähän kakkuun ei siis tule lainkaan leivinjauhetta, ohjeessa ei ainakaan mainita siitä..? Kohottaako muna-sokerivaahto piirakan? ^_^ Olis tarkotus polttareihin tehdä tätä kun siellä pitää olla gluteenitonta..
VastaaPoistaHeippa! Toivottavasti vastaukseni ehtii ajoissa. Elikkä tähän ei välttämättä tarvitse laittaa lainkaan leivinjauhetta, sillä jos vatkaa muna-sokerivaahdon oikein oikein paksuksi, niin se riittää kohottamaan pohjaa tarpeeksi. Tuon pohjan on kuitenkin tarkoitus olla suht kiinteä, kostea ja suklainen, joten sen ei tarvitse kovin paljon kohotakaan. Kivoja leivontahetkiä, toivottavasti kakku maistuu :) Niin ja älä pelästy, jos kakku ei näytä täysin samalta kuin kuvissa. Itse käytin piirakan päällä kermavaahtoa, mutta lisäsin ohjeeseen hieman kaakaojauhetta tuomaan lisämakua :)
Poista