Nämä mokkapalat saivat alkunsa, kun kaivelin kaappeja ja otin esille kaikki parin kuukauden sisällä vanhaksi menevät leivontatarvikkeet. Joukossa oli Marianne-pussi. Sen nähtyäni muistin, etten ole vieläkään löytänyt sitä parasta mokkapala-ohjetta, joka lapsena oli juuri se oikea.
Tein alkuvuodesta pitkästä aikaa mokkapaloja erään vanhan kotoa perityn ohjeen mukaan. Niistä tuli oikein muhkeita, mutta muistelin, että palojen koostumus olisi lapsuudessani ollu vieläkin mehevämpiä ja epäilinkin ohjeen olevan väärän. Jo alkusyksystä löysin reseptien kätköistä myös tämän ohjeen, ja päätin testailla sitä.
Vaikka edellisessä ohjeessa aineet vain sekoitetaan keskenään ja tässä ohjeessa munat vatkataan vaahdoksi yhdessä sokerin kanssa, koostumus molemmissa pohjissa oli yllättävän samanlainen. Palat olivat muhkeita, mutta pohja oli ehkä makuuni hieman liian kuiva ja tiivis. Pohja oli myös jopa hieman liian paksu (sillä pidän muutenkin päällisestä enemmän kuin pohjasta ;) ) ja toimisi paremmin puolet ohuempana. Korjailinkin suoraan ohjeeseen uunivuoan kokoa paremmaksi. Ohjeella tulee n. puolet ohuempi pohja. Kokeilin tuota suhdetta lohkaisemalla näistä paloista puolet pois ja se toimi selvästi paremmin. Tuplasin ohjeeseen samantein myös kuorrutteen määrän, niin sitä riittää tuollainen sopivan paksu kerros koko pellilliseen.
Nuo pohjassa näkyvät tummemman ruskeat läiskät ovat kuorrutetta. Tökin pohjaan tikulla reikiä ennen kuorrutteen lisäämistä. Kuorrute valui reikiin ja kostutti ja mehevöitti pohjaa.
Tämä ei siis edelleenkään ollut juuri se oikea ohje, ja metsästäminen jatkuu edelleen. Lisää tämän tyylisiä ohjeita on siis luvassa jatkossakin. Tässä ensin tämä ohje. Jos haluaa mokkapaloilleen suht tiiviin pohjan, tässä on yksi vaihtoehto.
Mokkapalat Marianne twistillä
n. 30 x 40 cm tavalliselle uunipellille (kuvissa pohja tehty n. 20 x 30 cm vuokaan)
Pohja:
3 munaa
2 dl
sokeria
3 rkl kaakaojauhetta
4 ½ dl vehnäjauhoja
4 ½ dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
175 g
sulatettua margariinia
1 3/4 dl maitoa
Kuorrute:
500 g (n. 9 dl) tomusokeria
4 rkl kaakaojauhetta
1 rkl vaniljasokeria
100 g sulatettua margariinia
1.5 dl vahvaa kahvia (laitoin 1.5 dl vettä ja 1 tl pika-espressojauhetta)
2 dl Marianne Crush -rouhetta
Ohje:
Tee pohja. Vatkaa munat ja sokeri paksuksi, vaaleaksi vaahdoksi. Siivilöi eri kulhoon kaakaojauhe ja sekoita joukkoon vehnäjauhot, leivinjauhe ja vaniljasokeri. Sulata eri kulhossa rasva mikrossa ja lisää joukkoon maito. Sekoita kuivat aineet ja nesteet muna-sokerivaahtoon vuorotellen. Aloita ja lopeta kuivilla aineilla.
Kaada taikina leivinpaperoidulle syvälle uunipellille ja paista pohjaa
200 asteessa 10-15 minuuttia, kunnes pohja tuntuu keskeltä kiinteältä, mutta pehmeältä ja keskelle tökätty tikku tulee puhtaana ulos. Varo kuitenkin paistamasta liikaa, ettei pohja kuivu suotta.
Tee kuorrute. Sekoita kuorrutteen aineet keskenään (ei Marienne crushia). Mikäli haluat kuorrutetta myös pohjan sisään, töki pohjaan reikiä vaikkapa hammastikulla. Levitä kuorrute kuuman pohjan päälle
kun seos on vielä
juoksevaa. Ripottele
pinnalle Marianne Crushia. Anna mokkapalojen jäähtyä ja kuorrutteen jähmettyä ennen paloiksi leikkaamista.
Vinkki:
* Tällä ohjeella kuorrute jää pehmeähköksi. Jos haluat niin kovan kuorrutteen, että palat voi vaikka latoa päällekäin, laita kahvia vähemmän. Noin 2.5 rkl. riittänee. Jos kuorrute on vähemmällä nestemäärällä liian tymäkkää, voi sitä kuumentaa mikrossa hetken. Näin siitä tulee juoksevampaa. Jos kuorrute on kuumentamisesta huolimatta liian kovaa levitettäväksi, saa kahvia tai vettä lisäämällä siitä helpommin levittyvää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi! :)