keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Ariel -kakku


Kakkuja on kiva tehdä sekä omalle perheelle, että muille. Yleensä omat kakut ovat jostain syystä jääneet vähän vähemmälle huomiolle kuin muiden, mutta tällä kertaa ajattelin panostaa kakkuun hieman enemmän ja jättää sitten muut tarjottavat hieman pienemmällä huomiolle. Kakun teemaa tahkottiin suuntaan ja lopulta aakkos- ja lääkärikakku saivat jäädä ja tyttö päätti kakun jatkavan samaa teemaa kuin lasten lautasetkin olivat eli kakusta tuli tällainen Ariel-kakku.



Tyttö esitti makutoiveenansa mansikan ja suklaan. Samalla päätin testata kakun täytettä tulevaa kakkutilausta varten. Pohjaksi tuli mehevä suklaakakkupohja, pohjien päälle ohut kerros suklaaganachea sekä väliin ihanaa sitruunaista mansikkamoussea. Kylläpäs oli hyvää! Miedosti suklaista, mutta samaan aikaan raikkaan mansikkaisen sitruunaista. Suklaatäytettä oli kerrosten välissä niin ohut kerros, että suklaa olisi voinut ollut tummempaakin, jotta suklaan maku olisi ollut vieläkin intensiivisempi. Tuon kohdan tulenkin muokkaamaan tilauskakkuun. Päällinen ja osa koristeista oli jälleen itse tehtyä valkosuklaamassaa. Tarkemmat tiedot sekä linkit/ohjeet kaikkiin löytyy alempaa ohje-kohdasta.



Tuo pyrstö muistutti kylläkin mielestäni enemmänkin viiksiä kuin pyrstöä ;) Mutta tyttö oli tyytyväinen, ja sehän pääasia. Sankari tokaskin "Äiti, sehän on paljon hienompi kuin etukäteen osasin kuvitellakaan". Voih, ihana tyttö :)

Ariel -kakku


Pohja:
1.3 -kertainen annos mielettömän mehevää suklaakakkupohjaa 24 cm irtopohjavuokaan

Väliin:
150 g tummaa (50%) suklaata
1 dl (kuohu)kermaa
1 rkl vaaleaa siirappia

Täyte mansikka-sitruunamousse:
300 g mansikoita
  3 dl Flora vispiä (tai vispikermaa)
200 g maustamatonta tuorejuustoa
200 g ranskankermaa
n. 1 dl sokeria (maun mukaan)
1 rkl vaniljasokeria
3.5 tl liivatejauhetta
  4 rkl (n. 1 keskikokoisen) sitruunan mehua
1 ison sitruunan kuori hienoksi raastettuna

Päällinen:
Itsetehtyä valkosuklaamassaa
Värjätty sinisellä ja turkoosilla pastavärillä

Koristelu:
Ariel-barbinukke, jonka jalat vuorattu valkosuklaamassalla
koristeet joko valkosuklaamassaa (oranssit osat) tai kaulintamassan ja sokerimassan sekoitusta. Massojen värjäys pastaväreillä
Kakun pinnalla muutama digestive-keksi murusteltuna hiekaksi

Ohje:
Tee pohja valmiiksi päivää ennen täyttämistä.

Halkaise jäähtynyt pohja kolmeen osaan. Pilko suklaa mikron kestävään kulhoon ja kaada joukkoon kermaa 1 dl. Kuumenna mikrossa välillä sekoitellen kunnes suklaa sulaa. Sekoita joukkoon vaalea siirappi. Anna jäähtyä hetki. Levitä seos kahden kakkupohjan pinnalle (suklaan voi levittää myös kaikkien kolmen pohjan päälle ohuemmiksi kerroksiksi, jos kakun kuorruttaa esim. kermalla tai muulla vähemmän makealla kuin valkosuklaamassalla. Tai kuka estää laittamasta sitä valkosuklaamassan kanssakin kaikkiin pohjiin :) ).

Tee täyte. Soseuta mansikat. Vatkaa kerma vaahdoksi. Vatkaa joukkoon notkistettu tuorejuusto, ranskankerma sekä soseutetut mansikat, vaniljasokeri sekä makusi mukaan sokeria. Raasta sitruunasta kuori hienolla terällä. Lisää muun täytteen joukkoon.

Liuota liivatejauhe sitruunamehuun ja anna turvota. Kuumenna turvonnut liivateseos mikrossa n. 20 sekuntia, kunnes liivate sulaa. Vatkaa liivateseos vaahdotetun kerman joukkoon ohueana nauhana koko ajan voimakkaasti vatkaten. Täytä kakku ja hyydytä jääkaapissa vähintään 4-5 tuntia tai yön yli.

Tee valkosuklaamassa valmiiksi päivää ennen kuorruttamista. Kuorruta hyytynyt kakku massalla. Muotoile meriaiheisia koristeita ja koristele kakku niillä.




12 kommenttia:

  1. Kokoamisesta voisi myös olla kuvia :)
    - Cid

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi harmi, etten ottanut tämän kakun kokoamisesta kuvia :( Synttärijuhlien aikoihin oli niin paljon kiireitä (huh, ja on edelleenkin)!, että aika monet vaihekuvat jäivät ottamatta. Mutta koitan taas jatkossa heilua kameran kanssa enemmän, viimeistään sitten kun remontti- ja pihatyö- ja jne. härdellit helpottaa :)

      Poista
  2. Aivan mahtava kakku! Olisin ollut tästä pienenä tyttönä ihan täpinöissä. Ariel oli aina Disney hahmoista lempparini. Jotain kiehtovaa noissa merenneidoissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anni :) Niimpä. Muistan itsekin aina ihastelleeni Arielia. Ja ihmetelleeni sen pyrstöä.. ;) Aito barbi helpotti kummasti koristelua ;)

      Poista
  3. Todella ihana kakku ja varmasti on tytön mieleen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hilu :) Tyttö tykkäsi kyllä kakusta ja paljon. Ihaili sitä vieressäni huokailleen kun napsin noita kuvia :)

      Poista
  4. Vau mikä upea kakku!! :)

    VastaaPoista
  5. Uskomattoman hienon kakun olet tehnyt! Todella siisti ja varmasti herkullinen :) Myöhäiset onnittelut synttärisankarille! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taru :D Tähän olen tosi tyytyväinen, sekä sisä- että ulkopuoleen. Ja pääasiahan on, että tyttökin tykkäsi :) Kiitos Taru, kerron onnittelusi :D

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...