Vielä viimeinen tytön synttärijuhlien tarjottava. Mutta ei todellakaan vähäisin! Näistä kalkkunatahnalla täytetyistä saaristolaisnapeista tuli tosi hyviä.
Sain ajatuksen näihin maistellessani väitöstilaisuuden kahvitilaisuudessa herkullisia lohitahnatäytteisiä ruisleipiä. Ajatus niiden helppotekoisuudesta, maukkaudesta ja sopivasta koosta sai mielenkiintoni heräämään. Suunnittelinkin tekeväni samanmoisia lohi-nappeja synttäreilleni, mutta koska lohta oli tulossa jo savulohi-juustokakkuun, nappasinkin kaupasta lohen sijasta paketin kalkkunaleikkeleitä ja tein niistä tahnan. Yhdistelmä oli kaikinpuolin onnistunut ja ihmettelenkin miksei tällaiset käteen sopivat, ruokaisat herkkupalat ole aiemmin päätyneet juhlapöytään. Mutta jatkossa tulen tekemään tällaisia useamminkin, vain täytteitä vaihdellen :)
Tässäpä tämä ohje. Pelkästään jo tuorejuustoja vaihtamalla saa vaihtelua täytteeseen. Itse laitoin niitä, joita sattui sillä hetkellä löytymään jääkaapista. Aurinkokuivattujen tomaattien makuisesta tuorejuustosta tuli täytteeseen hieman makeutta, mutta se sopi aika kivasti yhteen ruisleivän kanssa. Chilituorejuusto sen sijaan antoi hieman potkua ja sitä olisi voinut olla vaikka enemmänkin, slurps!
Tuorejuuston lisäksi vaihtelua saa myös niin, että korvaa kalkkunan kinkulla, lohella, tonnikalalla, broilerin suikaleilla, aurajuustolla.. Eli makuvaihtoehtoja on liki rajattomasti. Täytteen voi lisäksi tehdä jääkaappiin odottelemaan täyttämistä ja edellisenä päivänä. Eli helppo ja nopeaa, ja ennen kaikkea herkullista! :)
Kalkkunatahnaa ja saaristolaisnappeja
n. 13 palttoonnapille
Täyte:
200 g savukalkkunaleikkeleitä
50 g chilituorejuustoa
200 g aurinkokuivattutomaatti tuorejuustoa
200 g kermaviiliä
1 rkl sipulijauhetta
Lisäksi:
saaristolaisnappeja (tai muuta ruisleipää)
Koristeluun:
salaatin lehtiä
kirsikkatomaatteja
persiljaa
Ohje:
Pilko kalkkunaleikkeleet pienemmiksi paloiksi. Sekoita joukkoon tuorejuustot sekä kermaviili ja sipulijauhe. Maista ja mausta makusi mukaan.
Laita kullekin palttoonapille salaatinlehden palanen. Laita iso lusikallinen täytettä päälle ja koristele kirsikkatomaatin puolikkaalla ja persiljalla.
Vinkki:
* Voit tehdä täytteen valmiiksi jo edellisenä päivänä ja täyttää leivät vasta hieman ennen tarjoilua.
Nams! Ihana idea :). Näin nälkäisenä vieläkin herkullisempi :P
VastaaPoistaHeheh, onnistuimpas! Nälkäisenä leivontablogien kiertely on kyllä melkoista tuskaa, kun tekisi mieli maistella ihan kaikkia! Nimimerk. Kokemusta on ;)
PoistaMä olen myös harrastellut näitä leipiä, kun ovat niin helppoja ja maukkaita. Nämä sinunkin tekemät näyttävät niin raikkaan herkullisilta :) Joskus tein savusiiasta leivoksia joissa täyte hyydytettiin pienen ruisleivän päälle (ohje on Ulla Svenskin kirjasta), nekin olivat todella ihania! Ja mukavaa vaihtelua suolaisiin tarjottaviin :)
VastaaPoistahttp://taikakakut.blogspot.fi/2013/08/savulohitahna.html
Tämä oli tosi loistava idea. Jotenkin olen ajatellut, että tällaiset ovat liian arkisia, mutta hienosti sopivat juhliinkin. Ja maistuivatkin tosi hyviltä. Nam, savusiikatäytteiset ovat taatusti herkkua. Savulohitahna on mulla seuraavaksi kokeilulistalla. Niin hyvännäköisiä nuo sinunkin savulohileipäsi ja sarvesi että! :P
Poista