Olen viime kuukausien aikana joutunut pakostakin vähentämään leipomista rajusti ajan puutteen ja jaksamisen takia. Jauhopussien pöllyttäminen on kuitenkin niin kivaa, etten malta kovinkaan pitkään pitää näppejäni erossa leivontakulhoista. Onneksi olen tasaisin väliajoin saanut tehdä kakkuja ja muita leivonnaisia muille ihmisille; keittiössä häärääminen on vain niin rentouttavaa ja saa ajatukset hetkeksi aivan omiin juttuihin. Tässä keväällä oli sellainen hetki, ettei näköpiirissä kuitenkaan ollut juhlia eikä muita hyviä syitä leipoa, joten leivontainnostus kasvoi kasvamistaan ja lopulta kaivoin suklaat ja maapähkinävoipurkin esille. Niistä sitten syntyi nämä suklaiset maapähkinämuffinit.
Itse muffinin ohjeen löysin miltei tuollaisenaan herkullisesta Suklaa-kirjastani. Pieniä muutoksia toki syntyi matkan varrella. Muffinitaikinasta tuli valtavan iso, joten jaoin reilu puolet taikinasta isoihin muffinivuokiin ja lopputaikinan minimuffinivuokiin.
Itse muffinit olivat reilusti maapähkinäisiä ja lempeän suklaisia. Koostumus oli melko tiivis. Ne suorastaan huusivat päälleen jotain, joten tein isompiin muffineihin päälle vatkattavan suklaaganachen eli helpon suklaakuorrutteen suklaasta ja kermasta. Se sopi näihin kuin nakutettu. Päälle vielä hieman suolapähkinöitä, niin hyvä tuli! :) Pienempiin versioihin tein sekoituksen suklaasta ja maapähkinävoista. Tuokin kuorrutus sopi tosi hyvin ja se korosti maapähkinän makua entisestään. Sen joukkoon olisi tosin sopinut tilkka kermaa, niin koostumus olisi pysynyt pehmeämpänä, sillä nyt se kovettui jääkaapissa makuuni liikaa. Merkkasinkin suoraan ohjeeseen pienen kermalisän.
Tuosta vatkattavasta suklaakuorrutteesta tuli jälkikäteen mieleen, että se olisi kannattanut valmistella jo edellisenä päivänä, niin se olisi ollut tarpeeksi kylmää vatkausvaiheessa. Nyt kiireessä jouduin turvautumaan pakkasen voimaan, jäähdytin seoksen mahdollisimman nopeasti alle nollan lämpötilassa ja se jäähtyikin melko nopeasti viileäksi. Vatkausvaiheessa huomasin, että seos oli hippasen liian lämmintä, sillä en saanut vatkattua sitä tarpeeksi kovaksi ja tuon saattaa havaita myös pursotusjärjestä. No eipä sillä, hyvin onnistui näinkin ja maku oli kuitenkin mielestäni kohdillaan :)
Tässäpä tämä ohje:
Maapähkinä-suklaamuffinssit
n. 12 normaalikokoista + 24 minimuffinia TAI n. 18 normaalikokoista
Muffineihin:
100 g tummaa (50%) suklaata
0.75 dl (kuohu)kermaa50 g voita
175 g (n. 1.5 dl) maapähkinävoita
2 munaa
2.5 dl fariinisokeria
1.75 dl vehnäjauhoja
1.75 dl vehnäjauhoja
1.25 dl mantelijauhetta
0.5 dl tummaa, sokeroimatonta kaakaojauhetta
1.5 tl leivinjauhetta
0.25 tl suolaa
Kuorrutus I (riittää n. 12 isompaan muffinssiin):
2 dl (kuohu)kermaa
150 g suklaata (laitoin 100 g tummaa ja 50 g maitosuklaata)
Kuorrutus II (riittää n. 24 minimuffinin päälle):
150 g tummaa (50%) suklaata
2/3 dl maapähkinävoita
n. 0.5 dl (kuohu)kermaa (pitää kuorrutteen pehmeämpänä, itse en laittanut)
Lisäksi koristeluun:
rouhittuja suolapähkinöitä

Ohje:
Tee muffinit. Pilko suklaa mikron kestävään pieneen kulhoon, kaada joukkoon
kerma. Lämmitä mikrossa varovasti n. 15 sekuntia kerrallaan välillä
kunnolla sekoittaen, kunnes suklaa on kokonaan sulanut. Anna jäähtyä
hetki.
Vatkaa sillä välin huoneenlämpöinen voi, maapähkinävoi ja sokeria sähkövatkaimella (tai yleiskoneella) muutaman minuutin ajan kunnolla sekaisin. Vatkaa joukkoon munat yksitellen.
Sekoita vehnäjauhot, mantelijauhe, kaakaojauhe, leivinjauhe ja suola keskenään. Kaada jauhot ja sula suklaa-kermaseos voi-sokeriseoksen päälle, tässä järjestyksessä. Vatkaa heti voimakkaasti, kunnes aineet juuri ja juuri sekoittuvat. Taikina on melko paksua.

Voitele muffinipellin kolot kevyesti tai laita niihin paperinen muffinssivuoka. Lusikoi tai pursottele muffinipellin koloihin taikinaa hieman yli puoleen väliin asti. Koska taikina on melko jäykkää, kolojen täyttäminen onnistunee pursottamalla parhaiten.
Paista isompia muffinsseja 175 asteessa n. 15-18 minuuttia, kunnes keskelle muffinia tökättyyn tikkuun ei tartu raakaa taikinaa, ja pienempiä n. 10 minuuttia. Varo paistamasta liian kauan, jotta muffinit eivät suotta kuivu. Anna jäähtyä hetki ja kippaa muffinit ulos pellin koloista. Suojaa muffinit vaikkapa kelmulla ja jäähdytä kokonaan.
Kun muffinit ovat jäähtyneet, tee kuorrutus. Itse pursottelin isojen muffinien päälle kuohkean suklaakuorrutuksen ja pienempiin lusikoin kovemman suklaa-maapähkinäkuorrutuksen. Kuohkean kuorrutuksen tein näin: Kuumenna kerma mikrossa tai kattilassa kuumaksi, älä keitä. Lisää joukkoon pilkottu suklaa ja sekoittele, kunnes suklaa sulaa. Jäähdytä ensin vaikkapa kylmää vettä sisältävässä altaassa ja laita sitten muutamaksi tunniksi tai yön yli jääkaappiin kylmettymään kunnolla. Kun seos on kylmää,vatkaa se kuohkeaksi vaahdoksi. Pursottele muffinssien päälle ja koristele rouhituilla suolapähkinöillä.
Minimuffinssien päältä löytyvä kuorrute onnistuu nopeasti ja helposti näin: Sulata suklaa mikrossa varovasti n. 15 sekunnin jaksoissa välillä sekoitellen. Sekoita sulan suklaan joukkoon maapähkinävoi (ja kerma). Jäähdytä sen verran, ettei seos ole enää kovin juoksevaa, vaan levitettäessä muffinin päälle se pysyy valumatta päällä. Rouhi suolapähkinöitä hieman pienemmiksi. Levitä maapähkinävoi-suklaaseosta muffinin päälle ohut kerros ja ripottele suolapähkinöitä pinnalle.
Vinkki:

* Taikina on melko paksua, joten muffinipellin kolojen täyttäminen on helpompaa pursottamalla.
* Muffinit kuivuvat helposti, joten paista niitä vain kunnes ne ovat juuri ja juuri kypsiä.
* Muffinit ovat ihania tuoreina, juuri kuorrutettuina. Jos joudut säilyttämään niitä pidempään, laita ne tiiviiseen rasiaan, jotta ne eivät kuivu suotta. Nauti huoneenlämpöisinä.
* Muffinit ovat ihania tuoreina, juuri kuorrutettuina. Jos joudut säilyttämään niitä pidempään, laita ne tiiviiseen rasiaan, jotta ne eivät kuivu suotta. Nauti huoneenlämpöisinä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi! :)