maanantai 8. kesäkuuta 2015

Transformers-kakku


Veljen poika täytti vuosia ja tein tänäkin vuonna pojan synttäreille kakun. Toiveena oli tällä kertaa Transformers-kakku, ja hahmotoiveena tuli Optimus Prime. Pienen googlettelun jälkeen huomasin, että Optimus Primen väritykseen liittyi sininen ja punainen. Ja myös liekit sekä Transformers-logo. Niistä sitten väsäsin kakun koristelun. Tällainen siitä sitten tuli :)


Täytteen suhteen minulla oli taas vapaat kädet. Olen tehnyt mansikkamoussetäytettä jo niin usein, että halusin tehdä välillä jotain muuta. Lopulta täyte syntyi mitä-jääkaapista-löytyy-ajatuksen pohjalta. Muistin eräästä toisesta leivonnaisesta ylijääneet keltuaiset. Pöydällä oli myös yksinäinen sitruuna. Tekaisin niistä raikkaan sitruunatahnan. Osan tahnasta käytin suoraan kakun pinnalle ja osan lisäsin kakun väliin tulevaan tuorejuusto-kermavaahdon joukkoon. Sitruunatahnaa oli selvästi liian vähän, sillä maku jäi todella miedoksi. Aivan lempitäytettä tästä ei tällaisenaan siis tullut, mutta pienellä hiomisella (=reilummalla määrällä sitruunatahnaa) siitä tulisi todennäköisesti todella hyvä. Tässä tämänkertaisen kakun tarkemmat tiedot :)


Transformers-kakku

n. 22 cm

Pohja:
5 munan sokerikakkupohja 22 cm irtopohjavuokaan

Kostutus:
2 dl mansikka-mustikkamehua

Täyte (sitruunatahna + tuorejuustokerma):
1 sitruunan mehu (n. 1 dl mehua) + raastettu kuori
3 keltuaista
1 rkl maissitärkkelysjauhoja
1 dl sokeria
25 g voita

2 dl vispikermaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa

Kuorrutus:

Koristeet:
Musta logon alunen ohueksi kaulittu kick-patukoista tehty levy
Punainen pastavärillä värjättyä itsetehtyä valkosuklaamassaa

Ohje: 
Tee sokerikakkupohja päivää ennen kakun täyttämistä valmiiksi.

Tee sitruunatahna. Laita sitruunan mehu, keltuaiset, maissitärkkelysjauho ja sokeri kattilaan. Lämmitä seosta koko ajan sekoittaen, kunnes se paksenee ja pulpahtaa. Ota pois levyltä ja lisää joukkoon voi. Sekoita voimakkaasti, kunnes voi sulaa ja tahna on kiiltävää. Anna jäähtyä kokonaan.
Tee sitruunakerma. Vatkaa vispikerma löysäksi vaahdoksi. Notkista tuorejuustoa lusikalla pehmeämmäksi. Lisää tuorejuusto kermavaahdon joukkoon ja hurauta kunnolla sekaisin. Lisää n. 1 dl sitruunatahnasta ja vatkaa sekaisin. Säästä loput (n. 1 dl) sitruunatahnasta kakun väliin.

Kokoa kakku. Leikkaa kakku kolmeen osaan. Laita alin pohja kakkulautaselle (ja ympärille kakkuvuoan reunaosa) ja kostuta. Sivele ohut kerros (n. 0.5 dl) sitruunatahnaa levyn pinnalle. Levitä vajaa puolet sitruunakermasta pinnalle. Laita päälle toinen kakkupohja, kostuta, levitä loput sitruunatahnasta ja melkein kaikki sitruunakerma. Päälle vielä viimeinen kakkupohja ja loput sitruunakermasta. Laita jääkaappiin vetäytymään muutamaksi tunniksi.

Kuorruta valkosuklaamassalla. Tee Transformers-logon alusta ohueksi kaulitusta Kick-patukkalevystä ja tee muotoile päälle punaiseksi värjätystä valkosuklaamassasta logoon kuuluva kuvio. Koristele kakku logolla ja liekeillä.




Punaisissa osissa oli tavallista enemmän väsäämistä. Tein ne osat valkosuklaamassasta, joka oli jäänyt yli eräästä toisesta kakusta. Olin valkaissut tuon massan aiemmin valkoiseksi ja nyt yritin tehdä siitä punaista. Laitoin pastaväriä vaikka kuinka paljon, mutta lopputulos aina vain tyttömäisen pinkki.. Logon pitäisi kuitenkin olla selvän punainen, joten napparin punaisen tomuvärin esille ja tomuttelin ne pinkit osat punaiseksi. Aika homma siinä tomuttelussa oli, eikä lopputuloskaan ollut aivan niin tasaisen siisti, kuin se olisi ollut, jos olisin saanut koko massan värjättyä punaiseksi. Mutta mielestäni kuitenkin parempi näin, kuin pinkeillä kirjaimilla. Ja opinpahan sen, että ensi kerralla en todellakaan käytä valmiiksi valkaistua massaa, mikäli haluan kunnon värin :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...