maanantai 25. maaliskuuta 2013

Siken Paras Toscakakku


Siken Ruokaa Rakkaudella-ohjelmassa oli herkullisen näköinen toscakakku. Pitihän sitä päästä testaamaan. Ja voin rehellisesti sanoa tämän olleen paras toscakakku, jota olen maistanut! Sisältä ihanan mehevä ja pinnaltaan rapea! 


22 cm vuokaan

Taikina:
2 munaa
1 1/2 dl erikoishienoa sokeria
50 g voita sulatettuna
2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 dl maitoa

Tosca:
150 g voita + ripaus suolaa
1 1/2 dl taloussokeria
150 g mantelilastuja
2 rkl kermaa
2 rkl vehnäjauhoja
1 tl vaniljasokeria

Ohjeet:
Vaahdota munat ja sokeri ja lisää vaahtoon sulatettu voi, jossa on ripaus suolaa. Sekoita leivinjauhe vehnäjauhoihin ja lisää seos muna-sokerivaahtoon kevyesti käännellen. Lisää lopuksi kerma nopeasti sekoittaen. Paista uunissa 180 asteessa leivitetyssä kakkuvuoassa kunnes pinta on saanut hiukan väriä, mutta kakku ei ole vielä täysin kiinteä. Tämä kestää noin 15 minuuttia. Lisää sitten uunin lämpötila 200 (alk.per.220, mutta oli uunissani liikaa) asteeseen..

Tee kakun paistuessa tosca kiehauttamalla kaikki ainekset paksupohjaisessa kasarissa. Levitä tosca melkein kypsän kakkupohjan päälle niin, että se osittain vaipuu taikinan sisään. Paista vielä n.20 min kunnes kakun pinta on paikoitellen kauniin kullanruskea.

2 kommenttia:

  1. Kiitos reseptistä. Mä tein pellillisen (50cm leveä uuni) ja tuplasin nuo määrät, paitsi mantelilastua riitti 200g eikä kermaakaan mennyt kuin yksi desi pohjaan, ja tuli taivaallisen herkullista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että maistui :) Ja onpa hyvä tietää, että suhteessa vähempikin määrä mantelilastuja piisaa vaikka suurempaankin annokseen. Kiitos Kirsitravels :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...