keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Viipalepikkuleivät hillosydämellä (munaton)


Viipalepikkuleipien teko on ihanan helppoa! Jos tavallisten keksien nykertäminen ei kiinnosta, niin nämä valmistuvat nopeasti ja helposti. Keksit paistetaan tankoina ja leikataan paloiksi vasta uunista ottamisen jälkeen. Ja maku on aivan ihana!



Harjoittelin näiden tekemistä ennen tyttömme juhlia. Malttamattomana maistelin tuoretta keksiä ja totesin sen olevan liian murenevainen. Kun pikkuleivästa nappasi kiinni, toinen puoli lerpahti ja tipahti pöydälle. Muutin sitten hätäpäissäni taikinaohjetta ja tein toisen keksitaikinan; lisäsin jauhoja ja muutin tankojen kokoa ja paistoaikaa. Eipä auttanut tuokaan, vaan sama ongelma jatkui edelleen. Jälkikäteen huomasin olleeni aivan liian hätäinen, sillä parin päivän päästä keksit olivat asettuneet ja kestivät siirrot hyvin. Ja makukin oli kohdillaan :)


Täytteeksi testailin  mansikka ja vadelmamarmeladia. En tosin samaan aikaan vaan eri kerroilla. Mansikkaversiot olivat omaan makuuni ehdottomasti maukkaampia, ne meinasivat viedä keilen. Vein mielestäni epäonniset keksit töihin ja siellä niitä kehuttiin. En tosin tiedä kehuivatko vain lämpimikseen, mutta ehkä siinä oli ainakin osa totuutta, sillä itse pidin mausta kovinkin :) 

Niin ja kananmunalla olisi muuten varmaan saanut oikeanlaisen rakenteen heti, mutta jääräpäisenä halusin pitää kiinni munattomasta ohjeesta. Mutta hyvinhän tässä sitten lopulta kävi, kunhan malttoi odottaa tarpeeksi pitkään :) Paitsi että keksit eivät päässeetkään tytön juhlapöytään keksit, kun ne tuli tuhottua töissä.. No mutta juhliin tulikin tehtyä sitten hieman toisenlaisia, suklaisia viipalepikkuleipiä. Laitan niiden blogiin lähiaikoina. Tässä ensin helppotekoisten hilloa sisältävien viipalepikkuleipien ohje.

Viipalepikkuleivät hillosydämellä


Aineet:
200 g voita
1.5 dl sokeria
4 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 rkl vaniljasokeria

Lisäksi:
n. 200 g paistonkestävää (mansikka)marmeladia

Ohje:
Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja tomusokeri vaahdoksi. Aluksi seos saattaa näyttää ryynimäiseltä, mutta siitä tulee yhtäkkiä sileää. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne voi-sokerivaahtoon hyvin sekoittaen. Älä kuitenkaan vaivaa taikinaa enempää kuin tarpeen eli sekoita vain sen verran, että aineet juuri ja juuri sekoittuvat. Muotoile taikinasta kahden eri leivinpaperin päälle pitkiä n. 35 pituisia tankoja. Tankoja tulee 4 kpl. Paina kevyesti päältä hieman littanammaksi. Paina keskelle tankoa vako ja täytä se marmeladilla. Voit käyttää marmeladin levitysapuna pakastepussia.


Paista 200 asteessa noin 12-15 minuuttia, hieman tankojen paksuudesta riippuen. Anna jäähtyä hetki ja leikkaa veitsellä paloiksi. Anna palojen jäähtyä kokonaan ennen siirtämistä.

Vinkki:
* Taikinan voi maustaa hilloon sopivalla tavalla esimerkiksi kardemummalla, kanelilla tai sitruunan kuorella. 

* Keksit ovat tuoreeltaan erittäin hauraita ja rapeita, ja aivan ihanan suussasulavia. Muutamien tuntien säilömisen jälkeen ne hieman pehmenevät ja alkavat samalla kestää paremmin siirtämistä.

2 kommenttia:

  1. Ihanan näköisiä! En muista koska viimeksi olisin näitä tehnyt, siitä on tosi paljon aikaa! Pitääkin tällä sun reseptillä kokeilla näitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tita! :) Aloin tässä työkoneen näytöllä katselemaan noita kuvia tarkemmin ja ne näyttävät oudon vihreiltä.. :-| Mutta hyvä, jos maku välittyy väreistä huolimatta sinne muuallekin ;) Nämä olivat oikein suussasulavia, kokeilepas ihmeessä :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...