Huomasin, että muutama erittäin herkullinen kakun täyte on vielä laittamatta blogiin. Tässä niistä ensimmäinen. Täyte on pehmeän moussemainen ja ihastuttavan sitruunainen. Mansikan palaset sopivat mielettömän hyvin yhteen moussen kanssa ja tuovat pehmoiseen täytteeseen hieman purutuntumaa. Käytin tätä täytettä tyttömme synttärikakussa ja tykkäsin kovin. Täytekakun sijasta tästä sitrusmoussesta ja mansikoista voi myös koota raikkaat ja herkulliset jälkiruoka-annokset. Näin meilläkin tehtiin ja oli kyllä niin herkullista että!
Tykkään käyttää kakun välissä aina mahdollisuuksien mukaan liivatteettomia täytteitä. Tämäkin täyte on liivatteeton. Täyte sisältää itsetehtyä lemon curdia eli sitruunatahnaa. Vaikka sen tekeminen saattaa kuullostaa hankalalta ja aikaa vievältä, sitä se ei kuitenkaan ole. Kannattaa ehdottomasti kokeilla lemon curdin tekemistä itse, sillä se on aivan eri maata kuin kaupan valmis sitruunatahna. Omatekoisen tahnan maku on voimakkaan sitruunainen ja äärettömän erittäin raikas. Herkullista. Itse nautiskelen itsetehdystä sitruunatahnasta useimmiten maitorahkan kanssa. Se sopii siihen aivan mielettömän hyvin, nams! No, se siitä sitruunatahnasta, tässä sitruunamoussen ohje :)
Sitruunamousse mansikoilla (liivatteeton)
n. 22 cm kakun kahteen väliin
Sitruunamoussetäyte:
2.5 dl kuohukermaa (tai vastaavantyyppistä vispautuvaa kasvisrasvasekoitetta)
2.5 dl vispikermaa (tai vastaavantyyppistä vispautuvaa kasvisrasvasekoitetta)
200 g maustamatonta tuorejuustoa
n. 3 dl (1/2 annosta) itsetehtyä lemon curdia eli sitruunatahnaa
1/4-3/4 dl vaniljakreemijauhetta
n. 1/2-3/4 l tuoreita mansikoita
Ohje:
Aloita moussen valmistelu tekemällä lemon curd jo muutama tunti ennen kakun täyttämistä tai edellisenä päivänä, sillä sen pitää ehtiä jäähtymään kunnolla.
Tee
täyte vatkaamalla kermat vaahdoksi. Vatkaa joukkoon notkistettu
tuorejuusto ja sitruunatahnaa. Maista! Lisää kreemijauhe joukkoon
voimakkaasti vatkaten. Maista taas. Täytteen olisi hyvä maistua selvästi
sitruunalle tässä vaiheessa, sillä maku miedontuu hieman kakun välissä.
Täytä kakku moussella ja pilko kakun väleihin myös reilusti mansikoita. Laita kakku jääkaappiin
jähmettymään muutamaksi tunniksi tai yön
yli. Voit myös nautia moussen jälkiruokana. Kokoa moussea vuorotellen mansikoiden kanssa annosmaljoihin.
Vinkki:
*
Voit myös käyttää kaupan valmista Lemon Curdia. Se on makeampaa
kuin itsetehty, joten täytteestä ei välttämättä tule niin raikas, mutta
saa silläkin täytteeseen sitruunan makua. Maistele täytettä ja laita
sitruunatahnaa haluamasi määrä. Muista, että kakun välissä maku
tasaantuu, eikä ole aivan niin voimakas kuin pelkiltään maisteltuna.
* Vaniljakreemijauheen määrä riippuu kreemijauheen merkistä. Esim. Sallisen kreemijauhetta tarvitaan vähemmän kuin Milletin. Annostus toki riippuu myös siitä, kuinka paksuksi kermavalmisteen on vatkannut. Kunnon paksuksi vatkattu kaipaa vähemmän, tai tuskin ollenkaan kreemijauhetta, kun taas löysäksi jätettyyn on hyvä laittaa enemmän.
* Vaniljakreemijauheen määrä riippuu kreemijauheen merkistä. Esim. Sallisen kreemijauhetta tarvitaan vähemmän kuin Milletin. Annostus toki riippuu myös siitä, kuinka paksuksi kermavalmisteen on vatkannut. Kunnon paksuksi vatkattu kaipaa vähemmän, tai tuskin ollenkaan kreemijauhetta, kun taas löysäksi jätettyyn on hyvä laittaa enemmän.
* Kukin voi halutessaan käyttää juuri niitä vispautuvia kermoja tai
kasvisrasvavalmisteita, kuin itse haluaa. Tuotteissa on tärkeintä, että ne vaahtoutuvat hyväksi, suht paksuksi vaahdoksi ja ovat maultaan neutraaleja. Kannattaa kuitenkin ottaa huomioon, että eri merkkisillä valmisteilla vaahtoutuvuuksissa on kuitenkin eroja; valmiin vaahdon määrä saattaa olla huomattavasti erilainen. Tämä vaikuttaa täytteen riittävyyteen.
* Jos käytät pakastemansikoita, lisää ne kakun väliin kohmeisina.
* Jos käytät pakastemansikoita, lisää ne kakun väliin kohmeisina.
Kiitos todella paljon sinulle näiden liivatteettomien täytteiden resepteistä! Olen testannut sekä vadelma- että mansikkatäytteet täältä sinun blogistasi ja tämäkin sitruunatäyte kuulostaa kyllä niin maukkaalta, että pitänee laittaa sitä heti seuraavan kakun väliin! :)
VastaaPoistaMukava kuulla, että olet löytänyt blogistani paljon kakun täytteitä :) On aina hienoa kuulla, kun ohjeita kokeillaan :) Tätäkin kannattaa ehdottomasti kokeilla. Oli kyllä tosi hyvää, yksi lemppareistani :) Kun saat testailtua, kuulisin mielelläni mitä pidit :)
PoistaTämä sitruunamousse täyte oli just niin raikas ja täyteläinen kuin toivoinkin! Keräsi tosi paljon kehuja. Raastoin moussen sekaan vielä puolikkaan sitruunan kuoren. Sillä saa mousseen hieman enemmän sitruunaisuutta. :) Sopiiko lisätä blogiini ohje ja linkki sivuillesi? :)
VastaaPoistaIhana kuulla, että tämä maistui sielläkin :) Sitruunan kuoriraaste sopii tähän varmaan paremmin kuin hyvin, nam! Saa toki linkittää :)
PoistaHei! Täyte kuulostaa ihanalta! Onnistuuko tämä siis hyvin myös pakastemansikoilla, ei tule liian vetistä?
VastaaPoistaKakkua kannattaa kostuttaa vähemmän tai ei ollenkaan pakastemansikoita käyttäessä, niin ei tule liian vetistä. Jos haluaa olla varma kostutuksesta (ja täytteeseen kelpaa myös soseutetut mansikat), niin alimpiin kerroksiin voi käyttää kostuketta vain hyvin vähän tai jopa jättää kokonaan väliin, hurauttaa hitaasti sulaneet mansikat (joista on miltei kaikki ylimääräinen liemi valutettu pois) ja sivellä mansikkasosetta pohjien pinnalle. Mansikkasose itsessään kostuttaa pohjat hyvin.
PoistaLeivontailoa! :)
Kiitos vastauksestasi! Oletko tehnyt tätä vadelmien kanssa, olisiko vähemmän vetinen vaihtoehto? Huolettaa tuo mansikoiden vetisyys mutta olisi kiva jos niitä ei tarvitsisi soseuttaa vaan olisivat kokonaisina tuossa täytteen joukossa..
PoistaEn ole kokeillut vadelmilla, mutta ne tosiaan ovat vähemmän vetisiä sulaessaan, joten voisivat toimia hyvin. Ja makunsakin puolesta sopisivat joukkoon varmaan tosi kivasti. Jos kokeilet vadelmilla, niin olisi kiva kuulla millainen herkkukakku tuli :)
PoistaKiitos ohjeesta! Lähtee testiin loppuviikosta. Minulta pyydettiin kakku valmistujaisjuhliin ja ajattelin kokeilla ensimmäistä kertaa tälläistä sitruunatäytettä, haluan raikkaan keväisen kakun. Pääliseksi olen suunnitellut mustaa sokerimassatäytettä -tai kenties lakritsifudge-täytettä, sopisi varmaan sitruunan kanssa. Ajattelin tekeväni siitä renkaan näköisen, sillä kakku tulee autonasentajalle :D
VastaaPoistaNam, lakritsifudge-täyte kuullostaa herkulliselta :P Hauska rengaskakku -idea :) Olisi mukava kuulla, minkälainen kakusta tuli :)
PoistaKuinka jämäkkää tuosta sitruunatäytteestä tulee, uskotko että sopisi nakukakun täytteeksi?
VastaaPoistaJos käyttää kunnon kuohu-/vispikermaa ja vatkaa ne melko jämäkäksi, niin uskoisin pysyvän nakukakun välissäkin (ainakin jos kakun pohjaosat ovat kevyehköjä sokerikakkupohjia). Itse käytin muistaakseni Flora Vispiä ja Kuohua, joilla mousse jää aina hieman pehmoisemmaksi. Vaniljakreemijauheella voi myös jämäköittää täytettä lisää. Toki pitää varoa, ettei sitä käytä liikaa, ettei täytteestä tule liian makea. :)
Poista