Tein tytön syntymäpäiville yhdeksi suolaiseksi tarjottavaksi tällaisia pieniä lohipiiraita. Nämä ne vain ovat aina yhtä kivoja tarjottavia. Täytettäkin voi vaihdella makunsa mukaan. Näissä piiraissa lohta oli reilusti. Lisää makua ja suolaisuutta toi fetajuusto. Olivat oikein herkullisia!
Viime kerran kinkkupiiraista viisastuneena tein lohipiiraita kaksinkertaisen annoksen, jotteivät tällä kertaa loppuisi kesken. Nyt riittivät hyvin kahdeksalle aikuiselle kaiken muun tarjottavan keskellä ja seuraavaksi päiväksikin jäi muutama.
Pienet feta-lohipiiraat
n. 30 kpl
Pohja:
1 annos rukiista rahkavoitaikinaa
Täyte:
675 g lämminsavulohta
250 g fetajuustoa
muutama rouhaisu mustapippuria
1.5 rkl kuivattua tilliä
2 dl kermaviiliä
2.5 dl kermaa
2.5 dl maitoa
7 kananmunaa
Lisäksi:
Muffinipelti
Ohje:
Muffinipelti
Ohje:
Tee pohjataikina erillisen ohjeen
mukaan. Kaulitse se ohueksi levyksi. Leikkaa taikinasta hieman
muffinipellin koloja suurempia neliöitä. Laita palat koloihin ja painele
kevyesti pohjalle ja reunoille. Laita pelti jääkaappiin täytteen teon
ajaksi.
Tee täyte perkaamalla lohesta mahdolliset piikit pois. Yritä jättää lohet hieman isommiksi paloiksi, eli älä suottas tee lohesta ihan hienoa silppua. Sekoita kermaviiliin munat ja mausteet. Lisää lohi ja fetajuuston palat. Maista ja lisää tarvittessa hieman suolaa tai muita mausteita.
Ota muffinipelti jääkaapista. Kaada kolot melkein täyteen täytettä. Paista 200 asteessa alimmalla tasolla n. 25 minuuttia, kunnes pinta on saanut väriä, reunat rusehtavat, eikä täyte enää hölly. Nyt tulee ehkä se vaikein osuus eli anna piiraiden jäähtyä haaleiksi ennen nauttimista :)
Vinkki:
* Jos reunat uhkaavat saavan liikaa väriä ennen kuin täyte on kunnolla hyytynyt ja pohja täysin kypsä, laita folion pala päälle paiston loppupuolella. Suosittelen alatasolla paistamista, jotta piiraiden pohjat kypsyvät varmasti. Myös liian lyhyt paistoaika saattaa jättää piiraiden pohjat raa'oiksi. Voit myös varmistaa pohjan kypsymisen esipaistamalla pohjia ilman täytettä n. 10 minuuttia.

Jokohan minä saisin testattua tätä tai jotain muuta sun suolaista? Olen niin laiska niissä, että pitäisi ihan laiskanläksyjä tehdä.:) Tämä näyttää todella hyvältä ja mehevältä. Ja lohi on aina extrabonus. :)
VastaaPoistaMinäkin leivon oikeastaan vain juhliin suolaista, muuten olen itsekin niiden suhteen tosi laiska. Tuo on oikeastaan aika kumma, sillä nämähän ovat niin hyviä, että näitä söisi vaikka joka päivä :) Lohi maistuu aina ja näissä feta toi kivasti lisää suolaisuutta eikä extrasuolaa enää tarvittu. Kannattaa kokeilla. Ja paisto tosiaan kannattaa tehdä ihan alatasolla ja tarpeeksi pitkään, muuten pohja jää helposti raa'aksi, Kokemusta on ;)
PoistaOmpa hyvän näkösiä :)
VastaaPoistaKiitos Sara :D Hyviä olivat :)
PoistaHeippa! Suunnittelen pikkujouluihin pientä suolaista naposteltavaa ja tämä ohje on vahva ehdokas! Kysyisin että oletko käyttänyt näissä normaalikokoista muffinssipeltiä vai minimuffinssipeltiä? :) Kiitos jo etukäteen!
VastaaPoistaHeippa! Näissä olen käyttänyt normaalikokoista muffinssipeltiä. Joskus olen tehnyt vastaavanlaisia minimuffinssipellilläkin (kuten näitä http://suklaapossu.blogspot.fi/2013/03/savulihapiiraset.html), mutta tuolloin pohjasta tulee helposti liiankin paksu täytteeseen nähden, jos sitä ei kaulitse todella ohueksi. Molemmilla siis onnistuu, näissä isoissa vain on hieman enemmän syötävää :) Molemmat silti kivoja pikkunaposteltavia ja sopii hyvin tilanteisiin, joissa pöydästä löytyy enemmänkin maisteltavaa. Kiva, jos päädyt tähän ohjeeseen, toivottavasti maistuu! Mukavia pikkujouluja! :D
PoistaTein näitä tänään joulua varten muutamaksi väli- ja iltapalaksi, ehkä vierasvaraksikin. Tosin kuormasta piti syödä jo tänään, olivat niin hyviä. :)
VastaaPoistaKiitos kivasta ohjeesta!
Voi kun kiva kuulla, että ohje oli mieluisa! :) Nämä kyllä ovat tosi hyviä ja sopivat mainiosti melkein mihin tilanteeseen tahansa. Itsekin olen napostellut näitä ilta- ja aamupalan lisäksi lounaalla. Ruokaisia, mutta kevyitä, ja erityisesti herkullisia :)
Poista