lauantai 20. syyskuuta 2014

Karamelliset ja piparminttuiset Cake popsit


Tytön syntymäpäivien juhlatarjoilujen kirjoittaminen jatkuu tällä herkullisilla kakku-tikkari-tyyppisellä ohjeella. Tein pöytään pieniksi makeiksi suklaakuorrutettuja karamelli-kakkutaikinapopseja, sekä tikulla että ilman. Osaan tiputin vielä muutaman tipan piparminttuaöljyä. Näistä tuli tosi hyviä!

Sydämen malliset, piparmintuttomat olivat aivan selvästi lasten makuun! Kuopus söi hetkessä 4 tikkaria ja ruinasi aina vain lisää ;) Mutta kyllä me aikuisetkin popseista tykättiin. Itse pidin ehkä hieman enemmän piparminttuisista. Itse asiassa lapset eivät tainneet edes maistella noita piparminttuisia. Tikut taisivat vetää enemmän puoleensa jo ulkonäkönsä takia ja lapset päätyivät popsimaan niitä :)


Popsien tekeminen ei ollut edes etukäteen suunnitelmissa, vaan testailin ihan muuten vaan erästä vaniljaista taikinaohjetta, joka sitten piti hukata johonkin. Siitä pohjasta muuten tuli kivan mehevä ja kostea, sopisi tosi kivasti joidenkin mokkapalatyyppisten leivonnaisten pohjaksi. Pohja itsessään oli vaniljainen, mutta muuten miedon makuinen ja päälle sopisikin vaikka erilaiset marjat tai vaikka kermavaahdot ja tuoreet mansikat.


No mutta tällä kertaa pohja siis päätyi popseihin. Murustelin pohjan ja sekoitin joukkoon kaupasta löytämääni karamellin makuista tuorejuustokreemiä. Tai noin siinä paketissa luki. Tuo tuorejuusto oli maultaan jotakuinkin kinuskiksi keitetyn kondensoidun maidon ja tuorejuuston sekoitusta. Eli jos kaupasta ei löydy tuollaista tuorejuustoa, voi sen korvata noiden kahden yhdistelmällä. Puolet ja puolet on varmaan aika hyvä suhde. Tai mikäli haluaa makeamman lopputuloksen, voi käyttää pelkästään kinuskiksi keitettyä kondensoitua maitoa. Se toimii muutenkin popseissa hyvänä kakkupohjan murujen yhdistäjänä! Maku vain tuppaa olemaan pelkällä kinuskilla melko makea, mutta silti hyvä :)


Molemmissa tekemissäni popseissa on sama vaniljan ja karamellin makuinen pohjamassa. Tein massasta aluksi sydämen mallisia karamelli-kakkutikkareita. Loppuun massaan laitoin muutaman tipan piparminttuöljyä, sekoitin välissä ja maistoin kunnes maku oli tarpeeksi vahva. Massaan meni arviolta 5 tippaa öljyä. Koitin laskea tipat tarkkaan tiputtamalla niitä varovasti lusikan kärjellä, mutta niitä mennä holahti ens alkuun sitä tahtia etten pysynyt laskuissa perässä. Piparminttyöljyn tarkan määrän saa päätettyä maistelemalla. Yksi tippa tuo makua ja raikkautta jo reilusti, joten tippojen kanssa kannattaa olla tarkka ja lisätä yksi tippa kerrallaan. Piparminttuiset popsit muistuttivat maultaan aavistuksen Pätkistä, nam!

EDIT. 22.9.2014. Korjasin ohjeeseen eksyneen painovirheen. Väitin pohjamassan riittävän kahteen annokseen, vaikka näin ei siis ole. Tein taikinan alunperin kaksinkertaisena, mutta käytin siitä vain puolet näihin popseihin ja väärä teksti oli jäänyt ohjeeseen. Mutta nyt asia kunnossa, eikä tästä tekstinpätkästä tarvi välittää, jos ei ole ehtinyt ottamaan ohjetta ylös aiemmin :)

Karamellin makuiset sekä piparminttuiset Cake popsit

n. 15 kpl karamelli-vaniljapopseja ja lisäksi n. 30 kpl piparminttuisia popseja

Taikina:
60 g leivinmargariinia
0.75 dl sokeria
0.75 rkl vaniljasokeria
1 muna
1.5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
4.5 rkl maitoa 

Lisäksi karamelli-vaniljapopseihin:
n. 150 g Karamellin makuista tuorejuustokreemiä

Ja yllä olevien lisäksi piparminttuisiin popseihin myös:
muutama tippa piparminttuöljyä

Kuorrutus:
n. 100 + 175 g Candy melts-nappeja (tumman suklaan makuisia) tai tummaa suklaata

Ohje:
Sulata rasva. Sekoita joukkoon sokerit. Vatkaa munat joukkoon esimerkiksi pallovispilällä kunnolla. Sekoita leivinjauhe vehnäjauhoihin. Lisää jauhot ja maito muun taikinan joukkoon. Voit värjätä taikinaa hieman punaisella pastavärillä. Sekoita kaikki aineet sekaisin. Levitä taikina tasaiseksi kerrokseksi syvälle leivinpaperoidulle n. 20 x 15 cm kokoiselle uunipannulle. Paista 200 asteessa n. 12-14 minuuttia kypsäksi. Anna jäähtyä kokonaan.

 Murusta jäähtynyt pohja kulhoon. Sekoita joukkoon tuorejuustoa sen verran, että taikinasta tulee kiinteämpi ja siitä on helppo pyöritellä palloja. Tuorejuuston menekki riippuu kakun kosteudesta ja tahmaisuudesta. Jos massa on murustuvaa, eikä meinaa pysyä koossa, lisää tuorejuustoa.

Kaulitse kevyesti jauhotetulla alustalla paksuksi (n. 7-8 mm) n. 22 x 22 cm kokoiseksi levyksi. Ota pienellä muotilla palasia. Homma näyttää tässä vaiheessa suunnilleen tältä.



Kannattaa tehdä kaikki palat valmiiksi ennen kuin aloittaa kuorrutuspuuhat, niin kuorruttaminen sujuu liukuhihnahommana helpommin.

Sulata kuorrutusta varten n. 100 g suklaata tai candy melts-nappeja. Laita leivinpaperin pala esimerkiksi lautasen päälle. Lautasen on hyvä olla tarpeeksi iso, jotta palat mahtuvat sen päälle. Dippaa muotilla otetut palat sulan suklaan joukkoon ja nosta varovasti esim. haarukan avulla pois. Anna ylimääräisen suklaan valua pois ja laske kuorrutettu pala lautaselle leivinpaperin päälle. Jos haluat tikkarimallisen popsin, tökkää palan keskelle tikkaritikku pystyyn. Anna jähmettyä täysin ennen siirtämistä. Tikku pysyy hyvin kiinni kunnolla kovettuneessa popsissa.

Nopan mallisten popsien teko: (Näihin käytin sydän-popseista ylijääneen taikinan) Painele taikinamassasta neliön muotoinen keko. Korkeutta neliöllä saa olla sen verran, minkä kokoisia nopista haluat. Leikkaa terävällä veitsellä kuutioita. Dippaa kuutiot samalla tavalla kuin ylempänä kerrottu. Näihin noppiin käytin n. 175 g Candy melts-nappeja. Halutessasi voit laittaa näihin tikun keskelle tai jättää ne ilman. Anna kuorrutteen kovettua.

Koristele vielä haluamallasi tavalla esimerkiksi liruttamalla sulaa suklaata pakastepussin kulmaan tehytä reikää apuna käyttäen.

Vinkki:
* Kuorruttamiseen voi käyttää joko suklaata tai Candy Melts-nappeja. Itse käytän näissä Candy melts-nappeja, vaikka niiden maku ei ole läheskään niin hyvä kuin oikean suklaan. Nämä käyttämäni napit sisältävät hieman aitoa kaakaota, joten ovat maultaan hieman suklaisemman makuisia kuin pelkät vaniljaiset candy melts-napit. Käytän niitä vain siksi, että ne suttaavat vähemmän ja pinta kovettuu suhteellisen nopeasti. Lisäksi Candy Melts-nappeja käytettäessä popsien pinta tulee sen verran kovaksi, että se kestää sormien välissä pitelemisen. Ja tämä on vain hyvä juttu lasten kanssa (= vähemmän suttua suklaasormista ;) ). Suklaan heikkoja puolia on siis se, että ilman temperointia se vaatii usein pidemmän kovettumisajan ja myös pinta jää hieman harmaaksi. Niin ja temperoimaton suklaa sulaa sormien välissä tosi nopsaan. Mutta maku on toki parempi, aidompi.

* Kuorrute saattaa levitä reunoilta epäsiististi leivinpaperin päälle laitettaessa. Voi siistiä alareunoja hieman terävällä veitsellä, kun kuorrute on kovettunut. Toisaalta eipä näiden tarvikaan olla täysin siistejä, onpahan käsin tehdyn näköisiä :)

* Piparminttuöljyä myydään apteekeissa pienissä pulloissa. Se on todella voimakas öljy ja sitä käytetään yleensä vain tipoittain. Kaupassa myytävät piparminttuaromit ovat huomattavasti miedompaa ainetta, ja niitä tarvitaan huomattavasti enemmän saman piparminttuisuuden saavuttamiseen, eikä lopputulos ole täysin sama.

* Valmiit popsit voi pakastaa. Ota ne sulamaan huoneenlämpöön muutama tunti ennen tarjoilua. Popsien pintaan saattaa kertyä sulamisen aikana kosteutta, joten ne kannattaa sulatella ilmavasti, niin kosteus pääsee haihtumaan paremmin.




8 kommenttia:

  1. Oi, näyttääpä herkulliselta :) Erityisesti nuo piparminttuiset houkuttelevat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Piparminttu-suklaa -yhdistelmä toimii aina :)

      Poista
  2. Herkullisen näköisiä ja mautkin kohdillaan.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja! :) Hyviä olivat! Tuppaan laittaa tuota piparminttuöljyä nykyään vähän joka paikkaan. Se sopii niin moniin paikkoihin, eikä ollut näissäkään yhtään hassumpi makuvaihtoehto :) Ja karamelli (=kinuski) maistuu aina ;)

      Poista
  3. Hei! Mistä noita candy meltsejä saa?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Candy Melts-nappeja löytyy usein leivontatarvikeliikkeistä tai leivontatarvikkeisiin erikoistuneista nettikaupoista. Netissä esim. Confetti, UllanUnelma ja leipurinputiikki myyvät niitä :)

      Poista
  4. Tosi ihanan näköisiä pikkuherkkuja! Suosin myös juhlissa pieniä herkkupaloja ja minijuttuja, näin saa leipoa useampaa herkkua ja vieraat jaksavat maistella kaikkea ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taru! Samasta syystä minäkin tykkään tehdä tällaisia pienempiä juttuja ;) Saa leipoa enemmän kaikkea erilaista ja vieraatkin maistelevat helpommin, kun herkut ovat sopivan kokoisia suupaloja :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...