torstai 2. lokakuuta 2014

Korvapuusteja ja onnistumisen riemua


Korvapuustipäivää vietetään tämän viikon lauantaina 4.10 eli ylihuomenna. Pullapäivä on alunperin Ruotsista, jossa kanelbullens dagia on vietetty vuodesta 1999. En ole ennen huomannutkaan kyseistä päivää, mutta tätä korvapuustipostausta kirjoittaessani huomasin kyseisen päivän osuvan juuri sopivaan ajankohtaan.

Pullantekoko helppoa? Ennen olisin vastannut ei. Useista yrityksistä huolimatta erityisesti korvapuustit ovat pistäneet vastaan jo taikinan alustamisesta lähtien ja kypsyessään niistä on muotoutunut milloin minkäkin näköisiä. Tällä kertaa lopputulos oli kuitenkin mielestäni erittäin hyvä. Niin hyvä, etten malta olla kehumatta. Korvapuusteista tuli vihdoinkin korvapuustin näköisiä! Siis tällä kertaa useammastakin kuin siitä yhdestä, joka aiemmin on päässyt kuviin.. Voi että, kun voi olla tyytyväinen näinkin pienestä asiasta :)

No mutta löytyipä ainakin kaksi juttua onnistuneiden korvapuustien teossa. Salaisuus (ainakin omissa aiemmissa epäonnistumisissa) piili vaon painamisessa. Puustien keskelle tuleva vako pitää näimmä painaa pöytään asti. Ennen olen vain kevyesti painanut, mutta nyt runnoin niin kauan kunnes pöytä tuli vastaan. Toinen syy taisi olla sopivan pituinen kohottaminen. Liikaa kohotetut pullat ovat kallistuneet.

Tässä ohje, jos korvapuustisormet alkavat viikonloppuna syyhyämään. Tai mikä tahansa päivä :)

Korvapuusteja

Koosta riippuen n. 3 pellillistä, n. 9 kpl/pelti

Taikina:
5 dl maitoa
50 g tuorehiivaa
2 dl sokeria
2 tl suolaa
2 rkl kardemummaa
7 dl + 5-7 dl vehnäjauhoja
1.5 dl juoksevaa margariinia

Lisäksi:
juoksevaa margariinia tai muuta rasvaa
tummaa ruokosokeria (tai tavallista)
kanelia

Ohje:
Lämmitä maito kädenlämpöiseksi. Murenna hiiva ja liuota joukkoon. Lisää sokeri.

Lisää 7 dl jauhoista, suola ja kardemumma. Vatkaa yleiskoneen täydellä teholla pari minuuttia. Laita teho minimille ja jatka jauhojen lisäämistä pikku hiljaa, kunnes taikina alkaa irrota kulhon reunoista. Sekoita lopuksi joukkoon rasva. Laita kulho esim. lämmintä vettä sisältävään altaaseen ja peitä liinalla. Anna taikinan kohota kaksinkertaiseksi.

Jaa taikina kahteen osaan. Kaulitse taikinanpalat kahdeksi suorakaiteen muotoiseksi n. 20 x 60 cm levyksi. Sivele päälle reilusti rasvaa ja ripottele sokeria ja kanelia maun mukaan. Kääri tiukahkolle rullalle, jätä sauma rullan alle. Leikkaa vinottain palasia, joiden toinen reunat on hieman toista kapeampi. Käännä paloja hieman pystyyn niin, että kapeampi osa on ylöspäin ja leveämpi pöytää vasten. Paina sormella aivan keskeltä reilusti pöytään kiinni. Näin korvapuustit pysyvät parhaiten muodossaan. Anna kohota lämpimässä paikassa kaksinkertaiseksi.

Voitele munalla. Jos haluat pullista kokonaan munattomia, voitele vesi-siirappia tai maito-siirappiseoksella. Ripottele pintaan vielä raesokeria. Paista 220 asteessa n. 10-15 minuuttia, kunnes puustit ovat saaneet pintaansa kauniin värin.

Tässä kuva vielä uuniin menevistä korvapuusteita..

Ja uunituoreina paistamisen jälkeen. Hyvin pysyivät pystyssä. Olipas taas ihana nauttia lämmintä pullaa ja kylmän maitolasillisen kanssa, mmmmm!


Onko muuten kenelläkään muulla ollut koskaan ongelmana "liian" sitkoinen taikinan. Sellainen, joka venyy kaulitessa takaisinpäin niin paljon, että kaulin on vaarassa lentää ikkunasta ulos? Itselläni on välillä ja tälläkin kertaa taikinalevy uhkasi koko ajan rullautua takaisin samaa tahtia kun sain sitä hieman kaulittua avonaisemmaksi.. Huh huh, mutta siitäkin selvittiin ja lopputulos palkitsi :)

10 kommenttia:

  1. Kiitos vinkistä, täytyypäs leipasta ;)

    - Eea

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä muuta kuin leipomaan ;) Toivottavasti vinkin toimivat :)

      Poista
  2. Ihania korvapuusteja! Todella kauniita ja täydellisen onnistuneita :)
    Mä tiesin tuon, että keskeltä pitää painaa pöytään asti, olen joskus nähnyt jossain... Mun ongelma on se, että kaulin aina liian ohueksi tuon taikinan! Sitten ei meinaa millään tulla nättiä puustia... sun pullissa näkee, kun tuo keskusta on aivan täydellinen ja taikina on kaulittu just sopivaksi :D
    Tuo kohottaminenkin on joskus sarjatyössä hankalaa, kun pullat paistuu niin hitaasti ja joskus kerkeäisi tekemään vaikka 4 pellillistä odottamaan, muttei voi, kun sitten ne viimeiset kohoaa liikaa.. Olen tehnyt nykyään niin, että en leivo pullia valmiiksi pelleille odottamaan vaan hidastelen yksi pelti kerrallaan jottei pullat kohoaisi liian kauan. Vaikea selittää, mutta ehkä ymmärrät mitä tarkoitan... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taru! Oon niin tyytyväinen näihin. Kauan tulikin harjoiteltua ennen kuin löytyi oikea tekniikka. Sopivan paksuksi kaulittu taikina on myös aika oleellinen, hyvä huomio.
      juu, ymmärsin toki tuon kohotusongelman :) Meillä tehdään pullia tuollainen puolen litran taikina kerrallaan eli kolmisen pellillistä pullia, ja kun en ole mikään kovin nopea pullan muotoilija, niin siinä kohotus toimii melko hyvin. Suuremmalla määrällä viimiset ehtivätkin nousemaan aika kauan, ellei hidastele välillä. Taitolaji :)

      Poista
  3. Niin on täydellisen kauniita :) Näkee jo päältä, että ne maistuvat hyvälle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Anne! Nämä kyllä maistuivat aivan mahdottoman hyville :P

      Poista
  4. Saat todellakin olla ylpea noista korvapuusteista. Nehän on ihan täydellisiä! :)
    Vaikka oon käynyt leipurikoulun ja ollut jo melkein kolme vuotta töissä, niin siltikin korvapuustit tuntuu joskus vaikealta saada onnistumaan. Nyt teen ainaki kerran viikossa töissä puusteja ja olen huomannut ihan saman, että puuusti pitää painaa pohjaan asti. Luulen, että kauniiseen lopputulokseen vaikuttaa myös se, että kaulitsee kapeanmallisen levyn ja käärii tiukalle rullalle. Sitten leikkaa aika leveitä paloja, niin puustit pysyy helpommin pystyssä :) Nää on vaa mun omia havaintoja.
    Pakko oli kommentoija, ku nää korvapuustit on nii lähellä mun sydäntä ja oon kans nii taistellu niien kans ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon kommentistasi ja kehuistasi! :) Jos nämä näyttävät täydellisiltä kaltaisesi leipurin silminkin katseltuna, niin en voi olla enää tyytyväisempi :D "Kiva" kuulla, ettei puustit voivat olla hankalia muillekin eikä onnistuminen aina ole taattu hyvästä tekniikastakaan huolimatta. Nuo leveämmät palat muuten toimivat paremmin, huomasin itse saman. Jossain vaiheessa tein tosi kapeita paloja, ja ne kaatuilivat jo kohoamisvaiheessa. Aika hankalia siis ovat. Mutta onneksi harjoittelua on maukasta, sillä eihän niitä huonoja yksilöitä voi vieraillekaan tarjota vaan ne pitää hukata oman perheen voimin ;)

      Poista
  5. Onnea Suklaapossu onnistumisen kokemuksesta ja hienoista puusteista! Muistan itse, kun "tajusin", miten homma hoidetaan. Todellakin runnotaan pöytään asti eikä haittaa vaikka menisi pohjastakin läpi. :) Minulla korvapuustipäivä meni kokonaan ohi. Onnea myös red velvetin hopeasijasta! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena-muori :) Tällaiset hetket on ihan mahtavia, kun vihdoin keksii miten jokin tehdään! Ainakin kun on muutaman kerran ehtinyt lyömään päätään seinään epäonnistumisten takia ;) Ja näitä tosiaan pitää painaa kunnolla, mullakin meni pohjasta läpi. Kiitos Leena onnitteluista! Itsekin pärjäsit hyvin mehevän näköisellä porkkiskääriksellä :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...