maanantai 9. joulukuuta 2013

Suklaa-taatelikakku

Tein tässä syksyn aikana elämäni ensimmäistä kertaa taatelikakkua ja ihastuin sen tahmaiseen koostumukseen, jota suolainen kinuskikastike korosti. Sain samalla vinkkejä kokeilla suklaa-taatelikakku. Innostuin viime viikolla Joulun tunnelmissa vihdoinkin kokeilemaan tuota yhdistelmää. Koska rakastan suklaata, tein kakun päälle vielä suklaakuorrutteen.


Kakku oli ehdottomasti parhaimmillaan vasta muutaman päivän ikäisenä. Itse korkkasin kakun jo seuraavana päivänä tekohetkestä ja se oli aivan liian aikaisin. Kakku oli kuiva ja melko mauton. Luulin jo paistaneeni kakku aivan liikaa, vaikka kyttäsin uunin luukun takana ja otin kakun pois kun se oli juuri ja juuri kypsynyt. Kolmen päivän kelmuissa olon jälkeen kakku kuitenkin oli muuttunut aivan eri kakuksi. Siitä oli tullut mukavan mehevä. Suklaa peitti hieman alleen taatelin vienoa makua. Äitini mielestä taateli maistui jopa liian vähän, mutta itselleni kakku oli parempi näin, suklaisempana ja omasta mielestäni suklaata olisi voinut olla vaikka vieläkin enemmän :)

Osasyy taatelin lempeään makuun saattoi olla taateleiden määrässä. Kaapeissani kököttänyt taatelipussi oli vajaa, joten jatkoin niitä luumuilla. Luumun makua en valmiista kakusta huomannut. Omenamehukin päätyi kakkuun, kun sitä sattui olemaan kaapissa avattu purkki. Sen voi hyvin korvata vedelle.

Suklaa-taatelikakku

n. 2 litran vuokaan

Aineet:
140 g kivettömiä taateleita
60 g kuivattuja luumuja (tai tämän verran lisää taateleita)
1 dl vettä
1.5 dl omenamehua
1.5 dl sokeria
1.5 dl fariinisokeria
200 g margariinia
100 g suklaata rouhittuna
2 kananmunaa
4.5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
2 tl vaniljasokeria

Kuorrutus:
100 g taloussuklaata
0.75 dl kuohukermaa

Ohje:
Laita kattilaan taatelit, luumut, vesi, omenamehu, sokerit ja fariinisokeri. Keitä taateleita ja luumuja kattilassa, kunnes ne pehmenevät (n. 15 minuuttia). Sulata margariini joukkoon. Soseuta sauvasekoittimella. Jäähdytä seos esim. pitämällä kattilaa kylmässä vedessä altaassa. Jäähdyttyään vatkaa seosta voimakkaasti vatkaimella n. minuutti. Lisää munat joukkoon yksitellen samalla voimakkaasti vatkaten. 

Rouhi suklaa karkeaksi rouheeksi. Sekoita jauhoihin leivinjauhe, sooda ja vaniljasokeri. Lisää jauhot ja suklaarouhe taikinan joukkoon käännellen. Älä suottas vaivaa taikinaa. Kaada taikina voideltuun torvivuokaan. Paista alatasolla 150 asteessa n. 1 h. Nosta tarvittaessa uuninlämpöä loppupuolella. Testaa kakun kypsyy tikulla. Anna kakun jäähtyä vuoassa hetki ennen kumoamista. Peitä kakku hyvin ja jäähdytä kokonaan. Kääri jäähtynyt kakku kelmuun ja pidä muutama päivä huoneenlämmössä ennen syömistä.

Tee kakun kuorrute. Sulata suklaa kulhossa esim. mikrossa varovasti n. 15-20 sekuntia kerrallaan välillä sekoittaen. Sekoita sulan suklaan joukkoon kerma. Kun seos on vielä juoksevaa, kaada se kakun päälle. Jos seos jämähtää kerman lisäyksen jälkeen likaa, lämmitä sitä varovasti mikrossa muutama sekunti kerrallaan, kun se on taas hyvin levitettävissä. Näillä määrillä saa kuorrutteen kakun päälle ja osaksi sivuille.

Vinkki:
* Jos haluat kuorruttaa koko kakun suklaalla, tee kuorrutetta tupla-annos.
* Kakku pysyy suklaakuorrutuksen alla entistä mehevämpänä, joten voit kuorruttaa kakun heti sen jäähdyttyä. Laita tällöin kelmu kakun päälle tiiviisti, mutta löysästi, sillä suklaa suttaantuu helposti.


5 kommenttia:

  1. Oijoi sentään, suklaa on herkkua ja jouluisista kakuista taatelikakku on suosikkini. Ja ne jos yhdistää niin ei voi tulla muuta kuin huippuhyvää! Tätä kokeilen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulisin tämän maistuvan sinulle, kun kerran pidät taatelikakustakin :) Itse tosiaan kaipasin hieman lisää suklaata joukkoon, mutta silloin taatelin maku olisi varmaan peittynyt kokonaan. Odotan innolla kuulevani, mitä pidät kakusta :)

      Poista
  2. Taatelikakku on ihan paras joulukakku ja tuo reseptisi kuulostaa kyllä niin herkulliselta, pakko kokeilla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeilepas ihmeessä :) Taatelikakun ystävänä uskoisin sun pitävän tästä. Ja teet vaan hyvissä ajoin valmiiksi ja annat mehevöityä muutaman päivän :) Taatelin maku on melko mieto, joten kannattaa laittaa taateleita ainakin tuo 200 g ja jättää luumut pois. Toivottavasti maistuu! :D

      Poista
  3. Kiitos :) Suklaalla vuoratut leivonnaiset näyttävät (ja maistuvat) aina niin herkullisilta :) Aika tosiaan tekee tälle kakulle vain hyvää. Tämäkin mehevöityi ihan kummasti viikonlopun yli kääreissä odoteltuaan ja luultavasti tämä kakku tykkäisi myös pakkasessa käymisestä :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...