maanantai 2. joulukuuta 2013

Maapähkinäleivokset

Tein tarhan myyjäisiin myös näitä maapähkinäleivonnaisia. Myyjäisiin valmistautuminen oli ihanaa tällaiselle leipomista rakastavalle henkilölle :D Niistä sain hyvän (teko)syyn testata liudan erilaisia ohjeita, mutta lopputuotetta ei tarvinnut itse mussuttaa eikä laittaa pakkasentäytteeksi, vaan sain hyvällä mielellä antaa eteenpäin. Myyjäisistä saadut tulot menevät hyvään tarkoitukseen ja samalla sain omaa leipomishimoa tyydytettyä! Tein siis vihdoinkin näitä kauan listoilla olleita maapähkinävoileivoksia. Alkuperäisohje löytyi Anne Wilsonin Maistuvat Pikkuleivät-kirjasta. Itse en tosin miellä näitä leivoksia pikkuleiviksi. Mielestäni pikkuleivät ovat (kovia) keksin tyyppisiä leivonnaisia, mutta nämä olivat pehmeitä, hieman kuin ylipaistettuja brownies-suupaloja. Nämä olisivat toki voineet olla kooltaan isompiakin, mutta tällä kertaa tein näistä suht pieniä. Ne reunapalat mitä itse maistelimme mieheni kanssa, olivat aikas hyvänmakuisia. Toivottavasti myös he, ketkä löysivät nämä myyjäisten pöydältä, pitivät hankkimastaan :)



Alkuperäisohjeessa käytettiin maapähkinärouhetta sellaisenaan, mutta itse halusin koittaa Koko Suomi Leipoo-ohjelmasta saatua vinkiä. Sen mukaan pähkinät kannattaa aina paahtaa ennen kuin niitä käyttää leivonnassa. Joten paahdoin pähkinät uunissa ennen leipomishommiin ryhtymistä. Ja nyt on pakko todeta, että kyllä kannatti! Maku muuttui mielettömän paljon, ja hyvään suuntaan. Pähkinöiden pieni kitkeryys hävisi ja tilalle tuli hieno paahteinen maku. Nam! Tämän jälkeen en varmaan enää käytä paahtamattomia pähkinöitä lainkaan leivonnassa.

Maapähkinäleivokset

n. 20 x 30 cm uunipannulle. Yhteensä n. 25 kpl pieniä leivoksia.

Aineet:
125 g voita huoneenlämpöisenä
3.5 dl fariinisokeria kevyesti mittaan paineltuna
3 munaa
2.5 dl vehnäjauhoja
1.25 dl kaakaojauhetta
0.5 tl leivinjauhetta
0.5 tl suolaa
2 tl vaniljasokeria
1.25 dl suolattomia, paahdettuja maapähkinöitä rouhittuna
 
Kuorrutus:
60 g voita huoneenlämpöisenä
2.5 dl tomusokeria
n. 1 dl suolattomia, paahdettuja maapähkinöitä rouhittuna

Ohje:
Paahda ensin maapähkinät. Laita uuni lämpeämään 200 asteeseen. Laita leivinpaperoidulle uunipellille n. 3 dl suolattomia maapähkinöitä. Paahda uunissa n. 5-10 minuuttia välillä sekoittaen (paahdoin n. 8 minuuttia, kunnes ne alkoivat "haista" paahtuneille). Älä polta pähkinöitä. Anna jäähtyä. Laita pähkinät leivinliinan sisään ja hiero niistä kuoret pois. Rouhi pähkinät tämän jälkeen monitoimilaitteen terällä (tai käsin). Jos rouheen joukkoon tulee rouhiessa paljon hienoa pähkinäjauhoa, siivilöi jauhot pois (suht suuri reikäisellä) siivilällä. Ota rouheesta taikinaa varten erilleen n. 1.25 dl ja leivosten päälle jäljellä oleva n. 1 dl (tai mitä nyt sattuu jäämään).

Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja fariinisokeri vaahdoksi. Lisää munat yksitellen voimakkaasti vatkaten. Sekoita jauhot, kaakaojauhe, leivinjauhe, suola ja vaniljasokeri keskenään. Lisää ne sekä rouhitut pähkinät muna-voi-sokeri-vaahtoon hyvin käännellen. Kaada taikina leivinpaperoidulle n. 20 x 30 cm kokoiselle uunipannulle. Paista 175 asteessa n. 25-30 minuuttia läpikypsäksi. Testaa kypsyys esim. hammastikulla tökkäämällä se keskelle. Jos tikkuun ei tartu taikinaa, on leivos kypsä. Älä ylipaista kakkua, jottei se suotta kuivu. Anna levyn jäähtyä kunnolla.

Tee kuorrutus vatkaamalla voita ja tomusokeri vaahdoksi. Levitä jäähtyneen pohjan päälle. Jos kuorrute on vaikeasti levitettävissä, voit lämmittää sitä mikrossa muutaman sekunnin ennen levittämistä. Ripottele levitetyn kuorrutteen päälle maapähkinärouhetta.



8 kommenttia:

  1. Onpas herkullisen näköisiä! Mistä olet hankkinut nuo laatikot?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Nuo kuvassa näkyvät pienet laatikot löysin Turun Muovitukusta. Multa löytyy samanlaisia myös isompina ja ne olen tilannut Leipurin Putiikista.

      Poista
  2. Onpa herkullisen näköisiä. Kuulosta todella hyvälle ja voisi olettaa, että pienikin pala tyydyttää makeanhimon. Myyjäiset on tosiaankin hyvä syy kokeilla paljon eri reseptejä. Olen itse menossa jälleen jo perinteeksi muodostuneille joulumessuille ja olen jo kokeillut useampaakin ohjetta. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Tuo oli aika sopivan kokoinen suupala, vaikka kaltaiseni sokerihiiri olisi pystynyt syömään noita helposti useammankin.. Myyjäisiä saisi tosiaan olla useamminkin, niin saisi samalla lyhennettyä must-do-listaakin (edes hetkellisesti) :)

      Poista
  3. Näyttävät kyllä ihanilta! Ihan mahtavaa, kun saat leipoa, eikä tarvitse itse syödä! ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Näin on! Ihanaa kun sain leipoa eikä tarvinnut alkaa kaivaa pakkaseen lisää tilaa! ;) Vielä kun olisi useammin tällaisia hetkiä. Pitäisi varmaan perustaa konditorio, niin pääsisi kunnolla toteuttamaan haaveitaan :D

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...