sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Vuoden ensimmäiset piparkakkutalot ja 100 000 rikki!

Joulukuun alkoi yllättäen ja Joulun lähestyminen saa mielen suuntaamaan entistä enemmän kohti Joululeivonnaisia. Joulu on ihana juhla, jota on mukava suunnitella, ja joka yleensä menee ohi aivan liian nopeasti. Muutaman päivän päästä juhlitaan ensin itsenäisyyspäivää. Voisi melkein sanoa, että tämähän on yhtä juhlaa, sillä huomasin eilen sattumalta myös kävijälaskurini pyöräyttäneen 100 000 rajan rikki!!! Vau, aivan mahtavaa! :) Reilu 7 kuukautta sitten perustin tämän ainoastaan omaksi reseptipankikseni, mutta hetkessä tästä on tullut todella rakas harrastus. Kiitos kaikille täällä käyneille, toivottavasti olette viihtyneet ja tulkaa toki uudestaankin. Kommenttejanne on ollut ihana lukea ja toivon saavani niitä jatkossakin! Kukapa niistä ei pitäisi. Ne piristävät aina, vaikka päivä muuten olisi hieman harmaa. Ja toki mikäli teillä tulee jotain toiveita reseptien suhteen, muutosehdotuksia tai muuten vaan kysyttävää, niin jättäkää ihmeessä viestiä joko suoraan kommentit-kenttään tai vaikka sähköpostiin. Sataatonnia voisi jo juhlia vaikka arvonnan merkeissä, niin nyt olen sen verran mälsä tyyppi, etten järjestä sellaista.. Mutta seuraavaa merkkipaalua juhlitaan sitten kunnolla! :)

Ja siirrytäänpäs nyt alkaneen Joulukuun kunniaksi piparkakkutalojen pariin..


Lupasin leipoa esikoisen kanssa pipareita. Tein saman tein kahdet erilaiset piparkakkutaikinat. Toisen taikinasta tein vanhan ohjeen mukaan, jolla meillä kotona aina leivottiin piparit ollessani pieni. Taikina on lapsuusmuistojen lisäksi hyvä myös siksi, että siinä aineet sekoitetaan keskenään ilman keittämistä. Tämän takia taikina on usein leivontavalmis aika nopsaan. Lisäksi taikinassa on ripaus kardemummaa, joka antaa taikinaan ihanan säväyksen ja taikina maistuu raakana minulle juuri siltä oikealta. Ainoa miinus taikinassa on se, että ellei taikina ole täysin jääkaappikylmä, pitää kaulitessa käyttää melko paljon jauhoja, sillä se tarttuu alustaan todella herkästi. Mitä kylmempi taikina, sitä helpompi käsitellä. Taikina on meidän perheessä kulkenut nimellä Mamsellin piparkakkutaikina.


Kun kerran taikinoita riitti, harjoittelin samalla pitkästä aikaa piparkakkutalojen tekoa. Tein kaksi pientä taloa. Jok'ikinen vuosi näissä on sama ongelma. Juuri kun alkaa päästä vauhtiin ja löytää keinot näiden tekemiseen, on Joulu jo ohi. Ja vuoden päästä alkaa kaikki alusta :) Lisäharjoittelua kaivataan taas näissäkin. Toisesta talosta jäi yksi ikkuna uupumaan ja savupiiputkin jäivät kokonaan tekemättä.. Muutaman kerran jo mietin, kehtaanko viedä näitä mihinkään vai tuhotaanko nämä kotivoimin. Mies ja äiti kuitenkin kannustivat sen verran, että päätin laittaa ne eteenpäin. Talot päätyivät siis tarhan myyjäisiin.

Taikinoita riitti hyvin sekä omiin että tyttären leipomuksiin. Saatiin oikein urakalla leipoa sekä talonosia että tavallisia pipareita. Ihanaa puuhaa lasten kanssa tehtäväksi. Ja tänä vuonna myös tytär sai tuotoksiaan uuniin asti, eikä kaikki taikina päätynyt suoraan suuhun :)

Kerroin tehneeni kaksi piparkakkutaikinaa ja toisen niistä tein testimielessä munattomana. Tuota taikinaa oli yllättävän helppo käsitellä ja pipareista tuli erittäin rapeita. Ja lisäksi myös maukkaita :) 

Tässä tämä Mamsellin ohje. Tekisin muuten tähän taikinaan pienen muutoksen ja lisäisin siihen suolaa korostaakseni makuja. Sen takia suola on ohjeessa sulkeissa. Mausteita voi kukin muutella ja lisäillä makunsa mukaan. Itsekin ehkä laittaisin nykyään hieman enemmän neilikkaa ja lisäisin joukkoon myös hieman maustepippuria..

Piparkakkutalot Mamsellin piparitaikinasta

Aineet:
250 g voita tai margariinia
3 dl sokeria
2 dl siirappia
1.5 rkl kanelia
2 tl inkivääriä
2 tl neilikkaa
2 tl kardemummaa
(0.5 tl suolaa)
2 munaa
n. 9-10 dl vehnäjauhoja (taloja varten enemmän)
2 tl soodaa

Pikeeri:
1 valkuainen
muutama tippa sitruunan mehua
n. 3.25 dl tomusokeria

Ohje:
Hiero huoneenlämmössä pehmennyt rasva ja sokeri sekaisin keskenään puulusikalla. Lisää siirappi, mausteet ja munat yksitellen koko ajan hyvin sekoittaen. Yhdistä jauhot ja sooda. Sekoita ne nopeasti taikinaan. Älä vaivaa taikinaa liikaa, muuten piparkakuista ei tule rapeita. Laita taikina jääkaappiin muutamaksi tunniksi tai yön yli. Kaulitse taikinaa jauhoja apuna käyttäen ja ota muoteilla paloja. Paista pipareita 175 asteessa n. 5-10 minuuttia koosta riippuen. Anna palojen jäähtyä kunnolla ennen koristelua.

Tee pikeeri. Vatkaa valkuaista hetki ja lisää sitruunan mehu. Kun valkuaiset alkavat vaahtoutua, lisää tomusokeria pienissä erin jatkuvasti vatkaten. Lisää tomusokeria, kunnes vaahdon koostumus on sopiva. Koostumus riippuu käyttötarkoituksesta. Paksummalla pikeerillä saa esim. liimattua paloja yhteen ja ohuempaa pystyy käyttämään alueiden täyttämisessä.  

Vinkit:
* Jos haluaa tehdä taloja tai muita pipareita, joiden haluaa pitävän mallinsa, suosittelen pienen koe-erän paistamista. Näin näkee paljonko keksit leviävät paistuessaan. Jos ne leviävät liikaa, kannattaa lisätä taikinan joukkoon enemmän jauhoja. 
* Jos haluat pehmeitä pipareita, tee pipareista paksumpia ja paista vähemmän aikaa. Keksit nousevat ensin, mutta ovat valmiita kun ne laskeutuvat.
* Jos pidät mausteisemmista pipareista, laita kanelia 2 rkl ja kaikkia muita mausteita 3 tl. Voit lisätä joukkoon vielä 2 tl maustepippuria.



17 kommenttia:

  1. Söpöjä piparkakkutaloja! Sullakin on piparkakkukausi siis alkanut :) Yksi tuttava kysyi gluteenitonta piparkakkutaloa....hmmm.... pitää kai testata onnistuuko sellaisen kokoaminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :) Piparkakku(taikina) tuo kyllä paljon Joulun tuntua. Mulla on suunnitteilla on tehdä vielä paljon enemmänkin piparileivonnaisia, saas nähdä mitä ehtii. Hmm. Gluteeniton piparitaikina saattaa olla hieman haasteellisempi käsitellä, mutta eiköhän sekin onnistu :)

      Poista
  2. Sullahan on vaan 43 lukijaaxD "100 000 rikki!" lol

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh. Tällaista kommenttia olen jo odotellutkin :) En tietääkseni kirjoittanut lukijoiden määrästä mitään, vaan tuosta käyntilaskurista, joka tuossa sivun laidassa seisoskelee. Se on MINULLE suuri luku. No, virheellisesti kirjoitin sen olevan kävijälaskuri, vaikka se laskeekin kaikki käynnit mitä sivustollani pyörii eli vain käynnit. Joka tapauksessa omaksi reseptipankiksi tehty blogi on saanut enemmän käyntejä, kuin koskaan olin ajatellut. Ja mitä tulee tuohon lukijamäärään, niin siinä on 43 lukijaa enemmän kuin blogia tehdässäni koskaan ajattelin :)

      Poista
  3. Onnittelut hienosta kävijämäärästä! 100 000 on huippusaavutus tuossa ajassa.:) Ihan selkeästi ja ymmärrettävästi kirjoitit kävijälaskurista. Jotkut tuntuvat ajattelevan niin, että blogiin liittyneiden lukijoiden määrä on selkeästi verrannollinen blogin kävijämääriin, muttei se aina vain niin ole.;) Omaan blogiinikin liittyy hieman "laiskasti" lukijoita, mutta kävijöitä sen puoleen riittää huimasti enemmän. Hurjan iloinen olen jokaisesta liittyneestä lukijasta, mutta vieläkin iloisempi kävijämääristä.:) Liittyneiden lukijoiden määrä on useasti paljon kiinni siitäkin, kuinka paljon itse jaksaa käydä liittymässä muihin blogeihin. Sitä kautta saa äkkiä vastavuoroisesti omaan blogiin lisää liittyjiä...

    Hienoja piparkakkutaloja!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Katja :) Totta puhut. Lukijoiden määrä ja kävijöiden määrät eivät kulje käsi kädessä. Itse en edes ole tuota lukijoiden määrää pahemmin katsellu. Kuten sanoit, sekun on kiinni melko pitkälti omasta aktiivisuudesta muiden blogien suhteen. Onhan se hienoa nähdä käyntilaskurin pyörivän eteenpäin. Tulee niin hyvä mieli, kun huomaa, että omat tekeleet kiinnostavat muitakin :)

      Poista
  4. Ihanat piparitalot! Onnea valtavasta kävijämäärästä!

    VastaaPoista
  5. Onnea onnea mahtavasta kävijämäärästä! :D Noista tulee ihan mahtava fiilis, kun huomaa, että ihmisiä kiinnostaa omat touhut :) Sullakin on niin hieno blogi ja jaksat kirjoitella paljon neuvoja ja vinkkejä ohjeiden mukaan. Näin kaikki aloittelijatkin onnistuvat sinun resepteissä. Sitten vielä tiedät hirmuisesti asioista ja se asiantuntevuus näkyy. Tykkään sun blogista tosi paljon ja pyörinkin täällä aina joskus ihan vaan inspiraatiota hakemassa :D
    Suloisia piparkakkutaloja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Taru! :) Mulle tuli kirjoitustasi lukiessa todella hyvä mieli! Ihanaa kuulla, että ajattelet noin :D Ja todella mukavaa, jos löydät blogistani inspiksiä leivontaan! :)

      Poista
  6. Ihana piparkakkutalo! Onnea kun blogisi on saanut niin paljon kävijöitä. (:
    Sun reseptit on tosi kivoja, ja kuvat hyvälaatuisia, ainoa miinus on ehkä ulkoasu. Sitä voisi vähän piristää, kun kuvasikin ovat niin hienoja. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katri kehuista ja hyvästä muutosehdotuksesta :) Olen samaa mieltä ulkoasusta, se kaipaa "hieman" piristystä. Yritinkin jossain vaiheessa muuttaa sitä, mutta jostain syystä en saanut muutoksia onnistumaan.. Koitan uudestaan taas paremmalla ajalla. Ja ehkä siinä vaiheessa otan yhteyttä sen bannerin suhteen, mikäli tarjouksesi on vielä voimassa :)

      Poista
    2. Juu, tekisin mielelläni sinulle bannerin, vaikkapa nuo kuningatar-tuorejuusto-browniet sopisivat siihen todella hyvin. ;)

      Poista
  7. Sulla on ihana blogi! Voisin kertoa plussia ja miinuksia:
    +Hyvälaatuiset ja selkeät kuvat.
    +Ei kovin paljon kirjoitusvirheitä
    +Laadukkaita postauksia.
    -Banneri, liian tylsä.
    IHANA BLOGI! Ja ihanaa että 100 000 meni sulla rikki, mulla se on vielä 98 00 katselukerran päässä:(
    ismileeveryone.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon kommenteista ja hyvästä muutosehdotuksesta :) On mukava kuulla, että blogini miellyttää. Kun löydän aikaa, laitan sivujen ulkoasun uusiksi, banneria myöten :)

      Poista
  8. Banneri pitäis munkin uusia - jos osaan. Pitää perehtyä siihen vähän tarkemmin jossain vaiheessa. Hienoja kuvia sulla on ja mahtava blogi muutenkin. Itse en banneriin kovasti kiinnitä huomiota, mutta kai se pitäis minunkin muuttaa, kun se sieltä kuitenkin ekana silmille ponkaisee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tita :) Mäkään ei ole (omaan) banneriin kiinnittänyt huomiota, mutta nyt sitä on tullut katseltua eri silmin ja kyllähän se kaipaa vaihtoa. Senhän kaikki ekana huomaa. Sitten vaan kun vielä löytyy se hetki, että ehtii paneutumaan kunnolla siihen :) Ajattelin pistää koko blogin värimaailman samalla hieman raikkaammaksi.

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...