tiistai 24. kesäkuuta 2014

Pellillinen marjapiirakkaa


TaikakakkujenTaru on useasti tehnyt äitinsä ohjeella pellillisenpiirakkaa milloin milläkin marjalla ja täytteellä. Tarun kehut ovat olleet sitä luokkaa, että pakkohan sitä ohjetta oli itsekin kokeilla. Ja olipas todella hyvä, että kokeilin! Piirakka nimittäin oli todella ihanaa. Juuri niin kuohkea, pehmeä, ehkä jopa hieman höttöinen sekä mahtavan paksu, kuin Taru oli kertonut. Tätä teen taatusti vielä uudestaankin! Piirakka hupeni todella nopeasti ja maistui todella hyvin myös piirakkaa maistelleille vieraille, jotka pyysivät ohjeen heti mukaansa. Kiitos vielä kerran Taru, että jaoit tämän ohjeen kanssamme! :D


Piirakka siis hupeni silmissä, enkä ehtinyt ottamaan kunnon kuvaa. Yllä oleva kuvakin on napattu ennen piirakan uuniin laittamista. Kahvittelun jälkeen raparperin kohdalta löytyi vielä yksi kuvauskelpoinen pala, joten nappasin siitä häthätää pari kuvaa. Toivottavasti kuvista välittyy piirakan paksuus ja pehmoisuus. Jos ei, niin piirakkaa kannattaa ehdottomasti kokeilla itse ;)


En osannut päättää minkä makuista piirakkaa tekisin, joten laitoin erilaisia pakkasesta löytämiäni marjoja ja hedelmiä. Yhteen nurkkaan tuli mansikan lisäksi testimielessä mustaherukoita, toiseen punaherukoita, kolmanteen raparperia ja neljänteen vadelmia ja mustikkaa. Ensimmäinen makuyhdistelmä yllätti sopivuudellaan. Makea mansikka pehmensi mustaherukan voimakasta makua ja ne olivat oikein oiva pari.

Vaniljanystävänä muutin ohjetta sen verran, että lisäsin pohjaan vaniljasokeria. Muuten pidin pohjan samanlaisena. Käytin 7% kermaa, mutta sen voi varmaan hyvin korvata maidolla. Vaniljakastike kruunasi piirakan tällä kertaa. Tarun alkuperäisohjeessa piirakan päälle kuuluu kermaviili- tai maitorahkapäällinen, ja tällöin erillistä kastiketta ei kaivata. Tai no olisi piirakka maistunut toki ilman mitään lisäjuttuja, mutta eipä siitä haittaakaan ollut. Tässä vielä käyttämäni ohje:


Pellillinen piirakkaa

Aineet:
4 munaa
4 dl sokeria
2 dl maitoa
2 dl kermaa
  2 dl juoksevaa margariinia tai 200g sulatettua voita tai margariinia
7 dl vehnäjauhoja
5 tl leivinjauhetta
1 rkl vaniljasokeria

Päällinen:
Raparperin paloja
 Mansikoita ja mustaherukoita
Vadelmia ja mustikoita
Punaherukoita..
Sokeria

Ohje:
Vatkaa munat ja sokeri paksuksi, vaaleaksi vaahdoksi.  Sekoita kerma, maito ja sula rasva keskenään. Sekoita toisessa kulhossa leivinjauhe ja vaniljasokeri vehnäjauhoihin. Lisää kuivat aineet ja nesteet vuorotellen muna-sokerivaahtoon kolmessa erässä. Kaada taikina syvälle leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Laita päälle haluamiasi marjoja tai hedelmiä. Alla olevat kuvat on otettu ennen kuin piirakka kävi uunissa. Marjat upposivat pehmeän taikinan syvennyksiin paiston aikana.




Ripottele päälle vielä hieman sokeria. Paista keskitasolla 200 asteessa n. 30-35 minuuttia. Anna jäähtyä hetki ennen nauttimista.

Vinkit:
* Voit tehdä piirakkaan myös kermaviili- tai maitorahkapäällisen:
400 g (2 prk) kermaviiliä tai 500 g (2 prk) maitorahkaa
2 munaa
½-1 dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria 
Paista piirakkaa tällöin n. 35 minuuttia.
* Päälle voi ripotella myös vaikka kauramuruseosta (50 g rasvaa, 0.5 dl sokeria, 2 dl kaurahiutaleita, ripaus vaniljasokeria)
* Taikinan voi maustaa vaikka kardemummalla tai kanelilla. 
 


Piirakan kannattaa antaa jäähtyä kunnolla, jotta maut tasaantuvat. Itse kävin malttamattomana piirakan kimppuun vielä kun se oli kuuma ja miltei poltin kieleni. Pohja vaan oli niin ihanan pehmoinen, että olisi ollut silkkaa kidutusta odotella piirakan jäähtymistä :)

12 kommenttia:

  1. Kuinka hauska idea! Siis tehdä piirakan osiot eri marjoilla. En malta odottaa, että pakastin taas täyttyy marjoista ja pääsee testaamaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Laurs :D Meillä tehdään jostain syystä makeita piirakoita aika harvoin, tykkään silloin aina täyttää ne useammalla erilaisella marjalla, niin jokainen saa oman makunsa mukaisen palan :) Oli tosi hyvä piirakka, marjalla kuin marjalla. Kannattaa ehdottomasti kokeilla! :D

      Poista
  2. On kyllä petollinen idea laittaa eri marjoja eri kohtaan peltiä. Joutuu syömään liian monta palasta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta Kirsi! Ei ihme, että piirakka hupeni sitä tahtia, kun piti hieman maistella.. ;D

      Poista
  3. Toista kertaa tekemässä, huomenna suvun tapaaminen, vaniljakastikkeen ja jäätelön kanssa kahvipöytään kakun asemesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi hyvä ajatus tehdä kakun asemasta piirakkaa, ja vielä vaniljakastikkeen ja jäätelön kanssa, nam! Toivottavasti piirakka maistui ja juhlat sujuivat hyvin :)

      Poista
  4. Tää on tosi maukas piirakka, ja onneksi löysin tän ohjeen googlaamalla! Mulla ei ole ollutkaan mitään kunnon piirakkaohjetta. Yleensä tällä onnistuukin hyvin, mutta nyt viimeksi kun tein jäisistä viinimarjoista kermaviilitäytteellä, niin piirakka ei oikein noussut, eikä siitä tullut sellaista muhkeaa ja kuohkeaa kuten kuuluisi. Ja marjat upposivat aivan pohjalle. Onko mitään vinkkiä millä saisi sellaisen kuohkean kakun (viinimarjoista) eikä marjat painuisivat ihan pohjaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjojen pohjaan painumista voi kokeilla estää pyöräyttämällä marjat vehnäjauhoissa ennen taikinan päälle ripottelemista. Ja taikinaan voisi lisätä vaikka hieman (n.0.5-1dl) enempi vehnäjauhoja. Tuohon kuohkeuttamiseen en osaa sanoa mitään varmaa. Oiskohan päällinen ollut niin kostea, että vei osan kuohkeudesta pois.. Jos näin, niin ehkä vehnäjauhoilla kuorrutetut marjat ja vehnäjauholisä toimivat senkin pelastajana :)

      Poista
  5. Puolitin ohjeen ja tein sen halkaisijaltaan noin 27 cm piirakkavuokaan, päälle sekaisin tuoretta omenaa ja pakasteesta marjoja. Kiertoilmauuni kun minulla on, asteita laitoin 180. Annoin olla 30 minuuttia. Piirakka kohosi hyvin, luulin että tulee yli reunojen, mutta lässähti jäähtyessään. Lopulta huomasin piirakan olevan keskeltä raaka, joten laitoin takaisin uuniin, mutta päällinen paloi osin vaikka piirakka kyllä kypsyi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi, ettei piirakka onnistunut. Olisikohan kiertoilmainen uunisi ollut kuitenkin liian kuuma, kun kerran piirakka lopulta paloi päältä. Ehkä jatkossa kannattaa kokeilla hieman pienempää lämpötilaa, ja laittaa piirakan päälle vaikka folion palanen, jos näyttää siltä, että pinta uhkaa tummua liikaa ennen kuin piirakka on kypsä.

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...