Vähän kuin tieteen nimissä nappasin samana päivänä tehdystä, vielä lämpimästä piirakasta pienen palasen koemaisteluun ennen kuin jääkaappi kutsui piirakkaa. Piirakan ensi puraisu oli niin kostea, että jo epäilin piirakan olevan raaka. Tarkempi tarkistaminen osoitti piirakan olevan kypsä, mutta vain mielettömän kostea. Ensimaistelussa maistui hieman raparperin kirpeys, mutta valkosuklaan maku ei tuossa vaiheessa ollut aivan niin selvä kuin olin kuvitellut. Piirakka ei yllättäen suht suuresta sokerin ja valkosuklaan määrästä ollut lainkaan liian makea. Rapea kauramurupäällinen sopi piirakkaan paremmin kuin hyvin ja oli hilkulla, ettei piirakkaa olisi tullut mussutettua tuota pientä palaa enemmän. Niin maukasta se oli!
No jos nyt vikojakin pitää löytää (niinkuin mulla aina on tapana), niin tuorejuustokerros oli hieman rakeinen. Mutta senkin maistoi vain jos maisteli erikseen. Rakeisuus johtunee siitä, että piirakka vaati paksuutensa ansiosta hieman pidemmän paistoajan ja tuorejuustoseos hieman "kuivui". Itse käytin 25 cm vuokaa, mutta piirakka ehkä kannattaa tehdä hieman isompaan vuokaan, niin se kypsyy nopeammin, ja tuorejuustokerroskin pysyy lyhyemmällä paistoajalla sileämpänä. Vaikkakin (toistan edelleen samaa) eipä sitä hieman rakeista tuorejuustoa huomannut kun tuosta kokonaisuudesta.
Yö jääkaapissa tasoitti raparperin kirpeyttä niin paljon, että sitä ei oikeastaan enää edes huomannut. Piirakka maistui tämän vuoksi edellisiltaa makeammalla ja oli ehkä enemmänkin valkosuklaapiirakka kuin raparperipiirakka. Kauramuru oli pehmennyt, mutta oli silti tosi hyvä. Eli ihan sama missä vaiheessa piirakkaa söi, se maistui joka kerta. Myös muu perhe piti tästä paljon.
Jos tykkää kirpeästä, voi raparperia heittää mukaan reilumminkin. Tai vastaavasti vähentää hieman sokerin määrää tai laittaa vaikka pelkästään valkosuklaata tuomaan makeutta.
Valkosuklaa-raparperipiirakka
n. 25 cm pyöreään korkealaitaiseen piirakkavuokaan
Muruseos ja pohja:
2.5 dl vehnäjauhoja
2 dl isoja kaurahiutaleita
2.5 dl vehnäjauhoja
2 dl isoja kaurahiutaleita
1.5 dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
1 tl vaniljasokeria
1.25 dl juoksevaa rasvaa
Pohjataikinaan:
noin 2/3 muruseoksesta
1.25 dl piimää
1 kananmuna
1 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
1 tl vaniljasokeria
1.25 dl juoksevaa rasvaa
Pohjataikinaan:
noin 2/3 muruseoksesta
1.25 dl piimää
1 kananmuna
Täyte:
n. 6 dl (n. 300 g) raparperin paloja
200 g maustamatonta tuorejuustoa
n. 6 dl (n. 300 g) raparperin paloja
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 rkl sokeria
1 muna
1 muna
2 rkl vaniljasokeria
100 g valkosuklaata
Ohje:
Sekoita keskenään vehnäjauho, kaurahiutaleet, sokeri,
leivinjauhe, sooda sekä vaniljasokeri ja lisätään juokseva rasva.
Sekoita murumaiseksi seokseksi. Ota taikinasta reilu 2/3 ja
lisätään siihen piimä ja kananmuna ja vatkaa sileäksi taikinaksi.
Levitä taikina vuoan pohjalle. Valmistetaan täyte sekoittamalla
keskenään tuorejuusto ja sokerit sekä kananmuna. Lisää seokseen
sulatettu valkosuklaa. Levitä täyte pohjan päälle. Ripottele päälle vielä raparperin palat. Ripottele päällimmäiseksi vielä loput 1/3 muruseoksesta. Paista 180 asteessa n. 40 minuuttia, kunnes piirakka tuntuu keskeltä kevyesti paineltuna kiinteältä, mutta pehmeältä. Anna jäähtyä kunnolla.
Vinkki:
* Piirakasta tulee korkea, joten käytä tarpeeksi korkealaitaista vuokaa. Voit myös tehdä piirakan isompaan vuokaan, jolloin siitä tulee matalampi. Tällöin paistoaikakin on lyhempi ja tuorejuustokerroskin pysynee sileänä.
Vinkki:
* Piirakasta tulee korkea, joten käytä tarpeeksi korkealaitaista vuokaa. Voit myös tehdä piirakan isompaan vuokaan, jolloin siitä tulee matalampi. Tällöin paistoaikakin on lyhempi ja tuorejuustokerroskin pysynee sileänä.
Kuvista näkeekin, että pohja on ihanan kostea ja mehevä :)
VastaaPoistaKiitos Taru :) Sitä se oli :D
Poistaihanan näköinen! pitääkin tehdä joku päivä pitkästä aikaa raparperipiirakkaa! :)
VastaaPoistahttp://pinjan-siemenia.blogspot.fi/
Kiitos Pinja Rosa :) Raparperipiirakat ovat niin hyviä. Tekisi itsekin mieli tehdä edes yksi piirakka vielä tänä kesänä, nyt ku sain hieman lisää raparperejakin.
Poista