maanantai 30. kesäkuuta 2014

Suolattu suklaafudge paahdetulla mantelilla ja lakritsilla / Salted chocolate fudge with roasted almond and liquorice

Vietimme viime sunnuntaina toistamiseen esikoisen synttäreitä, tällä kertaa paikalla oli suvun toinen puoli. Laitan tarjoiluja pikku hiljaa tänne blogiin tulevien päivien aikana. Aivan ensimmäisenä laitan ohjeen näihin ihaniin juhlapöydästä löytyneisiin suklaafudgepaloihin. Olen tarjoillut tämäntapaisia fudgeja liki joka juhlassa viimeisen kahden vuoden aikana ja aina vaan ne maistuvat yhtä ihanille.


Samantapaisia ohjeita löytyy blogistakin jo useampiakin. Suklaafudge on kondensoidusta maidosta + suklaasta koostuva massa. Suklaat vaihtuvat hieman joka kerta sen mukaan mitä kaapista milloinkin löytyy ja fudge saa sisuksiinsa milloin mitäkin. Suosikkini on ehdottomasti lakritsi pähkinöiden/manteleiden kanssa ja niitä löytyi näistä nytkin.


En alunperin edes ajatellut näiden tekemistä, mutta löysin kaapista kokonaisia manteleita. En keksinyt niille siihen hätään mitään käyttöä, joten paahdoin ne uunissa napostelu tarkoituksiin. Kuitenkin paahtamisen jälkeen muistin nämä helpot suklaafudget ja halusin upottaa ne siihen. Manteleita olisi voinut olla vaikka enemmänkin, niin herkullisia ne olivat.

Olen usein käyttänyt suolapähkinöitä, sillä suola sopii suklaan kanssa yhteen korostaen sen makua. Koska tällä kertaa manteleissa ei ollut suolaa, lisäsin sitä fudgemassaan reilusti ja se sopi siihen paremmin kuin hyvin. Nam!

Suolattu suklaafudge paahdetulla mantelilla ja lakritsilla / Salty chocolate fudge

Koosta riippuen n. 80 palaa

Fudge-massaan:
300 g tummaa 50% suklaata
150 g maitosuklaata
1 prk kondensoitua maitoa (ei keitettyä)
25 g voita
0.75 tl suolaa
1 tl vaniljasokeria

Lisäksi:
n. 1.25 dl (reilu 80g) paahdettuja kokonaisia manteleita
n. 1dl (n. 50 g) mantelirouhetta
200 g lakritsin palasia

Ohje:
Paahda ensin mantelit. Kaada mantelit leivinpaperin päälle uunipellille. Paahda manteleita 200 asteisessa uunissa n. 5-10 minuuttia, kunnes ne saavat väriä pintaansa ja alkavat tuoksua paahtuneelle. Varo polttamasta manteleita! Anna jäähtyä sen aikaa kun teet fudgemassan.

Pilko kattilaan suklaat, kaada joukkoon kondensoitu maito sekä voi. Lämmitä koko ajan sekoittaen, kunnes suklaat ovat kokonaan sulaneet. Lisää suola ja vaniljasokeri.
Pilko manteleita ja lakritsinpalasia hieman pienemmiksi ja lisää suklaaseokseen. Sekoita joukkoon myös mantelirouhe. Kaada seos leivinpaperoituun n. 22 x 22 cm kokoiseen vuokaan. Laita jääkaappiin muutamaksi tunniksi. Leikkaa jähmettynyt levy sopivan kokoisiksi paloiksi. Säilytä jääkaapissa.

Vinkit:
* Fudget voi kääriä esim. sellofaaniin ja antaa lahjaksi
* Fudgepalat voi myös pakastaa
* Suklaafudgemassan joukkoon voi sekoitella liki mitä vain. Kokeile lakritsin ja manteleiden sijasta vaikka kuivattuja marjoja tai suosikkipähkinöitäsi.
* Suklaita voi vaihdella mielensä mukaan, mutta kannattaa muistaa, että mitä vaaleampi suklaa, sitä enemmän sitä tarvitaan. Esimerkiksi jos käyttää pelkkää valkosuklaata, sitä tarvitaan n. 800g.



6 kommenttia:

  1. Älyttömän herkullisen oloinen resepti. Mulla olisikin yksi purkki kondensoitua maitoa kaapissa, missä pvm juuri mennyt. Mutta - mantelit ja lakut yms. mahdolliset täytteet puuttuu. Pitää kuitenkin laittaa resepti talteen, niin teen varmasti joku kerta :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä ovatkin aivan älyttömän herkullisia! :D Voisin helposti napostella näitä yhdellä istumalla muutaman kourallisen. Sen takia en yleensä näitä teekään kuin vain silloin, jos olen jo valmiiksi suunnitellut antavani eteenpäin. Onneksi silloinkin saa nautiskella itse ylijäävistä reunapaloista ;D Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan ja testaamaan erilaisia täytteitä! Ja voihan näitä tehdä ilman täytettäkin pelkästä suklaasta ja kond. maidosta, niin pääsee nautiskelemaan pehmeästä suklaafudgesta ;)

      Poista
  2. Unohdin voin! Pian nähdään oliko paha moka :|

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noh, oliko paha moka? :) Voi antaa kiiltoa ja hitusen makua, mutta uskoisin maistuvan ilmankin :D

      Poista
  3. Kauanko nämä säilyvät jääkaapissa, voiko tehdä jo joululahjaksi valmiiksi? Ihania ohjeita sinulla myös makeisiin, valinnanvaikeus mitä tekis! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä säilyvät jääkaapissa kelmulla suojattua muutaman päivän hyvänä. Tarkkaa aikaa en valitettavasti osaa sanoa, sillä meillä nämä ovat joko kadonneet viimeistään neljäntenä päivänä tai sitten olen suosiolla pakastanut osan pidempiaikaista säilytystä ajatellen :) Mutta kyllä ainakin itse uskaltautuisin tekemään näitä valmiiksi ainakin jo huomenna sunnuntaina, mikäli tarkoitus on antaa lahjaksi viimeistään aattona. Hihih, kiva kuulla, että ohjeeni ovat mieleesi :D Toivottavasti löydät jotain herkullista leivottavaa :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...