Pohja sai ihanaa kinuskista makua tummasta ruokosokerista. Täytteeksi tämä Brita-kakku sai sitrusmaisen kermavaahdon ja tuoreita, makeita mansikoita. Koska kakun pohjat ovat makeita, halusin raikastaa täytettä ja lisäsin kerman joukkoon kaupan valmista limetahnaa. Nyt kun olen tehnyt paljon itse sitrustahnoja, tuo kaupan versio maistuikin todella makealla. Kyllähän se kermavaahto sai tahnasta mukavan limen maun, mutta samalla mukaan tuli enemmän sokeria ja makeutta kuin olisin kaivannut. Kyllä itsetehty sitruunatahna vain on parasta! Tämä ohje on sitruunalle, mutta samalla tavalla tahnan teko onnistuu limestäkin, korvaa vain sitruunan mehun samalla määrällä limen mehua. Ja tahnan tekeminenkin on niin helppoa, että se kannattaa ehdottomasti! Sitä kun laittaisi tuohon täytteeseen, niin mums ja nams! Vaikka siis olihan tämä näinkin todella herkullista!
Tein kakkupohjan yhdelle pellille eli valmiista, täytetystä kakusta tuli n. 20 cm x 35 cm kokoinen. Se olikin juuri sopivan kokoinen 8 aikuisen nautittavaksi, sillä siitä ei juhlien jälkeen ollut jäljellä kuin pienen pieni palanen.
Brita-kakku
Pohja:
150 g voita
1.25 dl tummaa ruokosokeria (tai tavallista)
3 keltuaista
2 tl vaniljasokeria
1.75 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
2.5 tl leivinjauhetta
1.25 dl maitoa
Päälle:
3 valkuaista
1.5 dl sokeria
0.5 dl Wienernougat crushia (tai mantelilastuja tai pähkinärouhetta)
Täyte ja päällinen:
2.5 dl kuohukermaa
250 g maitorahkaa
2 dl lime-curd-tahnaa (käytin kaupan, mutta suosittelen tekemään itse)
reilu 1.5 litraa mansikoita
tomusokeria
Ohje:
Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokerit vaahdoksi. Erottele keltuaiset ja valkuiset. Laita valkuaiset toiseen, tyhjään vatkauskulhoon odottamaan vuoroaan. Lisää keltuaiset yksitellen voi-sokeri-vaahtoon. Sekoita keskenään jauhot ja vaniljasokeri. Lisää ne vuorotellen maidon kanssa voi-sokeri-muna-seokseen. Älä vaivaa taikinaa. Levitä taikina leivinpaperin päälle pellille ohueksi kerrokseksi.
Vatkaa valkuaiset vaahdoksi samalla lisäten sokeria pienissä erissä. Levitä valkuaisvaahto pohjataikinan päälle. Ripottele päälle Wiener-nougat crushia. Paista 180 asteessa n. 25 minuuttia, kunnes pinta on saanut väriä pintaansa. Anna jäähtyä kunnolla. Leikkaa pohja kahtia. Siirrä toinen puoli tarjoilulautaselle (vasta kun pohja on kunnolla jäähtynyt).
Tee täyte vatkaamalla kerma vaahdoksi. Vatkaa joukkoon maitorahka. Lisää lime curd-tahnaa täytteen joukkoon oman makusi mukaisesti välillä maistellen seosta. Levitä yli puolet täytteestä pohjan päälle. Laita päälle reilusti mansikan puolikkaita. Nosta toinen pohjalevy päälle, levitä loput lime-kermavaahdosta. Koristele mansikan puolikkailla ja ripottele pintaan hieman tomusokeria. Käytä koristeeksi halutessasi myös esim. sitruunamelissan lehtiä. Nauti heti kokoamisen jälkeen.
Vinkki:
* Brita-kakun täytteiksi voi laittaa vaikka kauden mukaisia marjoja. Keväällä kakun täytteeseen voi käyttää esimerkiksi raparpereita, kesämmällä mansikoita, heinä-elokuussa vadelmia, mustikoita tai herukoita ja syksyllä puolukoita.
* Anna pohjalevyn jäähtyä kunnolla ennen siirtämistä. Jäähdyttyään pohja irtoaa leivinpaperista helpommin.
Vinkki:
* Brita-kakun täytteiksi voi laittaa vaikka kauden mukaisia marjoja. Keväällä kakun täytteeseen voi käyttää esimerkiksi raparpereita, kesämmällä mansikoita, heinä-elokuussa vadelmia, mustikoita tai herukoita ja syksyllä puolukoita.
* Anna pohjalevyn jäähtyä kunnolla ennen siirtämistä. Jäähdyttyään pohja irtoaa leivinpaperista helpommin.
Tuoreet mansikat sopivat kakkuun kuin nenä päähän ja toivat raikkautta muuten melko makeaan marenkiseen kakkupohjaan. Hieno keksintö tällainen Brita ja mielessäni on jo monenlaisia täytteitä, joita tekisi mieli testata.
Britan tekeminen oli muuten helppoa, mutta pohjaa tehdessäni huomasin yhden ongelman eli paistoajan määrittelemisen. Vertailin erilaisia reseptejä ja ohjeet saattoivat olla muuten samanlaiset, mutta paistoajassa oli huima ero. Ohjeissa käskettiin kiinnittämään huomiota marengin väriin. Tein oman taikinan ja otin kakun pois uunista 25 minuutin kohdalla, kun marenki oli saanut väriä pintaansa. Tuo pohja jäi raa'aksi. Muokkasin ohjetta hieman ja tällä kertaa se kypsyi 25 minuutissa, samalla myös marenki alkoi rusehtaa eli taikinan koostumus ja paistoaika oli tällä kertaa juuri sopivat.
Mikä on teidän keinonne tarkistaa Brita-kakun kypsyys?
Eihän keskelle pohjaa voi tökätä tikkuakaan. Vai voiko? Kuulisin mielelläni erilaisia vinkkejä :)
Tein tänään elämäni eka kertaa Brita-kakun (olen 56 v.) tyttäreni nimipäiväkakuksi. Tein ihan ohjeen mukaan, reunallisen uunipeltini pohjan mitat 30 x 42 cm ja tämä annos oli mielestäni sopiva siihen. Paistoaika oli vain hiukan yli 20 min ja kyllä, kokeilin kypsyyttä tikulla ihan keskeltä! Todella herkullista, sekä päivänsankari että muut tykkäsivät tosi paljon. Kiitos ohjeesta, tätä teen ihan varmasti toistekin. Ritva
VastaaPoistaKiitos Ritva kommentistasi! Todella hienoa kuulla, että kakku onnistui ja maistui teille :D Miten marenkipäällinen kesti tikulla tökkäämisen? Jotenkin luulin sen murentavan marengin pahasti, mutta ehkäpä minäkin ensi kerralla uskalla tarkistaa kypsyyden niin. Kiva, että ohjeesta oli teille hyötyä :)
PoistaVoih ja nam! Brita-kakku on niin hyvää ja tuo tekemäsi näyttää niin herkulliselta. Itse en ole myöskään koskaan vielä kokeillut, nyt olisi tarkotuksena kokeilla pojan synttäreille. Saas nähdä kuinka onnistuu...
VastaaPoistaKiitos Maiju :) Itse yllätyin kuinka helppoa Britan tekeminen on. Tai no, jossei nyt lasketa sitä yhtä raa'aksi jäänyttä pohjaa ja uudelleen yrittämistä.. Mutta sen verran innostuin, että tekisi mieli tehdä tätä jo uudestaan :) Kannattaa sinunkin ehdottomasti kokeilla, on niin herkkuakin :)
PoistaOnpa kerrassaan upea ja herkullisen näköinen Brita! Häpeäkseni myös minä tunnustan, etten ole koskaan tehnyt itse Brita-torttua. Meillä suvussa nuorin sisareni tekee sen aina juhliin, se on hänen bravuurinsa. Ehdottomasti kokeilen tätä ohjetta!
VastaaPoistaKiitos paljon Anne! Kokeilepas ihmeessä! Ja kun suvustakin löytyy Brita-asiantuntija, saat häneltä varmaan vielä mahdollisesti lisää vinkkejä tekemiseen :) Helppoahan tämä oli, vaikka jouduin hieman säätämään reseptiä ja paistoaikaa. Kun ehdit leivontapuuhiin, olisi kiva kuulla, miten onnistut :)
PoistaIhanan näköinen! Enpä ole minäkään Britaa koskaan tehnyt....se asia pitänee korjata pikapuoliin. Kun vaan kerkiäis...no kohta alkaa loma.
VastaaPoistaKiitos Tita :) Onneksi lomalla on taas aikaa leipoa hieman enemmän ja kokeilla kaikkea uutta. Tätä kannattaa ehdottomasti kokeilla, on niin ihanan kesäinen. Pohjan voi tehdä vaikka jo etukäteen valmiiksi, peittää sen löysästi vaikka kelmulla ja leivinliinalla ja täyttää seuraavana päivänä just ennen nauttimista. Sopii siten vaikka mökkeilyynkin :)
PoistaKiitos Heidi :) Oli kyllä tosi herkullista! Innostuin itsekin tästä niin paljon, että tekisi samantein mieli sännätä kokeilemaan erilaisia täytteitä. Mansikat oli kyllä niin täydellistä, että vaikea kuvitella mitään yhtä ihanaa. Mutta kokeilemalla se selviää, ja uskon maistuvan, on täytteenä mitä tahansa :)
VastaaPoista