sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Helpot sitruuna-valkosuklaamakeiset

Selailin tekemiäni leivonnaisia, joita en ole vielä julkaissut ja ajattelin kerätä niitä lähipäivinä tänne. Tällainenkin ohje löytyi arkistoni kätköistä. Mmmm! Sitruunaa ja valkosuklaata.. Ne sopivat todella hyvin yhteen. Yhdistin ne tehden näitä erittäin pehmeitä, suussasulavia, sitruunaisia valkosuklaamakeisia. Kuten aiemmat tekemäni fudget, myös nämä on tehty käyttäen pohjana kondensoitua maitoa. Lisänä on sitruunaa ja valkosuklaata sekä osassa hieman turkinpippurirouhetta, ja muuta ei sitten tarvitakaan. Helppoa kuin mikä! Ja mielestäni hyvää!


Tein siis karkeista samantein kahdenlaisia versioita. Toisiin ripottelin päälle turkinpippurirouhetta ja toiset jäivät ilman lisähöystettä. Molemmat olivat mielestäni oikein hyviä.

Makeiset kannattaa säilyttää jääkaapissa. Ne voi myös muotoilla käsin vaikka palloiksi ja pyöritellä vaikka tomusokerissa. Sitruunan mehun sijasta voi toki halutessaan käyttää reilummin kuorta, jos haluaa koostumuksesta kovemman, mutta ei halua luopua sitruunaisuudesta.

Ja kuvat tuli taas räpsitty kiireessä.. 

Helpot sitruuna-valkosuklaamakeiset

Aineet:
1/2 prk kondensoitua maitoa
250 g valkosuklaata
2 rkl sitruunan mehua
1 sitruunan kuori raastettuna

Päälle:
8 turkinpippuria pieneksi rouhittuna tai kaupan valmista rouhetta maun mukaan

Ohje:
Laita fudgen aineet kattilaan ja lämmitä seosta miedolla lämmöllä kunnes suklaa sulaa koko ajan hämmentäen. Varo polttamasta seosta pohjaan. Kaada massa leivinpaperilla vuorattuun astiaan (n.20 x 20 cm tai pienempään) ja ripottele halutessasi päälle turkinpippurirouhetta. Rouheen voi halutessa myös sekoittaa suoraan massaan ennen massan kaatamista astiaan. Laita astia jääkaappiin jähmettymään muutamaksi tunniksi. Leikkaa sopivan kokoisiksi paloiksi. Nauti!

8 kommenttia:

  1. Herkullisen näköisiä! Itsekkin tein viime jouluksi samantapaisia ja ne oli tosi makeita. Pieni pala riitti. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Nämä olivatkin oikein herkullisia. Pehmeitä, sitruunaisia, suussasulavia, makeita.. Eli hyviä! :) Olen kerran aiemminkin tehnyt samantapaisia, mutta ne olivat tuplasti makeampia. Näissä varmaan tuo kondensoitu maito hieman vaimensi valkosuklaan liiallista makeutta ja pystyi(n) syömään useammankin kuin yhden. Toisaalta olen sellainen sokerihiiri, että makea kuin makea uppoaa helposti :)

      Poista
  2. Siis herkullisen näköisiä! Mun pitää lopettaa kohta sun blogin seuraaminen kun aina löytyy jotain mitä olisi kokeiltava :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe :) Tiedän tuon tunteen, kun blogeja selatessa leivontasormet alkavat syyhyä ja must do-lista kasvaa. Kiva kuulla, että blogini saa sinussa aikaan saman reaktion :D Siihen ei taida auttaa muuta kuin ohjeiden kokeileminen ;)

      Poista
  3. Ihania! Reseptistä tuli mieleen, että kauppojen hyllyiltähän löytyy nykyään Fazerin leivontasuklaa maussa valkosuklaa-sitruuna! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Oi, tuo suklaalevy pitääkin hetimmiten käydä ostamassa! On varmaan ihanaa :P

      Poista
  4. näyttääpä ihanille :3

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...