perjantai 11. lokakuuta 2013

Kahviliköörinen juustokakku uunissa

Työkaverini täytti vuosia ja kyseli ehtisinkö leipomaan sen kunniaksi töihin jotain. Ja niin kiirehän ei koskaan ole, etteikö jotain ehtisi tekemään :) Sain leipomuksen suhteen täysin vapaat kädet. Koska aikaa leipomishetkestä tarjoiluun oli kaksi päivää, päätin tehdä juustokakun, sillä yleensä ovat parhaimmillaan vasta 1-2 vuorokauden päästä. Juustokakun makumaailmaa miettiessäni nappasin hyllystä Goof Food 101 Chocolate Treats-kirjan. Kirjan Tia Maria Cheesecake vaikutti niin herkulliselta, että päätin tehdä vastaavanlaisen kahvilikööriä käyttäen. Nappasin kirjasta suoraan käyttööni pari vinkkiä (paistotapa, ranskankermapäällinen), mutta muuten ohje on eri lähteistä ja omasta päästä sovellettu. Juustokakusta tuli mielestäni todella ihanaa! Suussasulavan pehmeä täyte maistui miedosti kahville ja pohja oli mukavan suklainen. Jos ei pidä kahvin mausta, voi täytteeseen kahviliköörin sijasta laittaa vaikka Baileysiä.


Kakku muistutti ulkoisesti tiramisukakkua ja yllätys olikin suuri kun se ei maistutkaan sille :) Pienellä amarettolisällä tästä toki olisi saanut tiramisun makumaailmaa muistuttava juustokakku :)


Paistotapa poikkesi aiemmin tekemistäni juustokakuista siinä suhteessa, että kakkua paistettiin kovassa lämmössä ensin 10 minuuttia, miedommassa reilu puoli tuntia ja sen jälkeen pidetään uunissa vielä pari tuntia. Kakku siis vietti uunissa aikaa miltei kolme tuntia. En tiedä oliko paistotapa onnistumisen salaisuus, mutta kakku oli todella suussasulavan pehmeä, ja mielestäni yksi parhaimmista paistetuista tekemistäni juustokakuista. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan! :) Valitettavasti palakuvaa tästä maukkaasta juustokakusta ei tullut otettua, siitä olisi nähnyt paljon paremmin tämän ihanan koostumuksen. Ensi kerralla sitten :)

Kuten ohjeen lopussa olevasta kuvasta näkyy, pinta hieman repeytyi siirtovaiheessa. Tämän olisi ehkä voinut välttää sillä, että olisi laittanut ranskankerma kuorrutteen kakun päälle vasta kun ottaa kakun pois uunista. Itse pidin kakkua hetken uunissa kuorrutteen laiton jälkeen ja se hieman kuivahti liikaa. Eipä siitä ollut muuta kuin ulkonäöllistä haittaa. Makuhan aina on tärkeintä :)

Pohjaksi tein keksipohjan sijasta Master Chef-ohjelmassa käyneen Donna Hay:n kehuman juustokakkupohjan kaakaojauheella höystettynä. Pohja oli todella helppo tehdä ja itse pidin siitä todella paljon sekä maun takia että myös siksi, että se leikkaantui todella helposti. Pohja oli maultaan suklainen ja sopisi varmaan todella hyvin suklaajuustokakkujen pohjaksi. Sitä pitääkin koittaa jossain vaiheessa :) Mutta tässä ensin tämän ihanan kahviliköörisen juustokakun ohje:

Kahvilikööri-juustokakku uunissa

Pohja:
1.75 dl vehnäjauhoja
3 rkl tummaa kaakaojauhetta
0.75 dl mantelijauhoja
4-5 rkl (Siro-)sokeria
100 g leivinmargariinia huoneenlämpöisenä

Täyte:
900 g Philadelphia-tuorejuustoa
2.25 dl tummaa ruokokidesokeria
250 g ranskankermaa
4 rkl vehnäjauhoja
3 mm vaniljajauhetta
4 munaa
6 rkl = 0.9 dl kahvilikööriä

Päälle:
150 g ranskankermaa
2 rkl kahvilikööriä
2 rkl tomusokeria

Koristelu:
n.1 rkl tummaa kaakaojauhetta (ohut kerros)

Ohje:
Nypi pohjan aineet sekaisin, kunnes seos näyttää tummilta leivänmuruilta. Vuoraa n. 23 cm irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla. Painele pohjataikina lusikalla vuoan pohjalle. Esipaista pohjaa 175 asteessa n.10-12 minuuttia.

Tee tällä välin täyte. Vatkaa tuorejuusto ja sokerit sekaisin, kunnes seos on notkeaa. Lisää loput aineet hyvin sekoittaen. Älä kuitenkaan suotta vatkaa liikaa, jotta täytteeseen ei tule ilmakuplia. Voitele tai sprayaa vuoan reunat kevyesti ja kaada täyte vuokaan esipaistetun pohjan päälle. Kopsauta vuokaa pari kertaa pöydän pintaa vasten, niin täytteen pinta tasoittuu.

Laita uunipelti uunin alatasolle tai leivinpaperi alaritilän päälle, sillä kakku saattaa kypsyessään valuttaa lientä uunin pohjalle. Laita vuoka uuniin ja paista ensin 200 asteessa 10 minuuttia. Laske lämpötila 90 asteeseen ja jatka paistamista 35 min.. Laita uuni pois päältä, avaa uunin luukku raolleen. Laita vaikka haarukka uuniluukun väliin. Jätä vuoka uuniin vielä 2 tunniksi.

Sekoita päällisen ranskankerma, likööri ja tomusokeri keskenään ja levitä kakun päälle heti kun otat kakun pois uunista. (Itse levitin päällisen kakun ollessa vielä uunissa jäähtymässä. Päällinen kuivui turhan paljon kakun hyytyessä jääkaapissa ja repeili kakun siirtovaiheessa. Päällinen on siis parempi levittää myöhemmin). Kakun kuuluu vielä hytistä keskeltä tässä vaiheessa. Se kiinteytyy jääkaapissa.  Jäähdytä kakku kunnolla huoneenlämmössä. Vuoraa vuoka kelmulla ja laita jääkaappiin tekeytymään vähintään seuraavaan päivään asti. Siirrä kakkun tarjoiluastialle ja ripottele päälle tummaa kaakaojauhetta ohut kerros ennen tarjoilua.


Kakku sai päälleen tarjoiluhetkellä vielä muutaman Geisha-keksin.. Ja kylläpä taas tuo keinovalossa otetun kuvan värisävyn hallinta on hankalaa..

10 kommenttia:

  1. Tämä pääsi oitis kokeilulistalle! Juustokakut on mun suurta herkkua ja jos ne vielä maistuu hieman kahville, niin sen parempi! Kiitos ihanasta ohjeesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Itse pidin tästä paljon ja töissäkin kakku hupeni todella nopsaan. Tulehan sitten kertomaan mitä tykkäsit kakusta :)

      Poista
  2. Voi hyvät hyssykät, tämä näyttää ihan taivaallisen hyvältä! Linkitin sut, niin löydän tänne takaisin, koska tämä resepti menee ehdottomasti kokeiluun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Todella hyvää olikin! Suosittelen ehdottomasti koittamaan. Kerrothan sitten mitä pidit :) Ja minut voi aina mielihyvin linkittää. Tulen hetken päästä vastavierailulle :)

      Poista
  3. Näyttää tosi hyvälle ja resepti on ihanan kuuloinen. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Tykkäsin tästä kovin ja nyt mielessä pyörii muidenkin vastaavanlaisten juustokakkujen testaus :)

      Poista
  4. Vaikuttaa tosi herkulliselta kakulta. Laitetaanpa ohje kokeiltavien kasvavaan joukkoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Hyvältä maistui :) Olisi kiva kuulla mitä pidit, jos ehdit testailemaan jossain vaiheessa :)

      Poista
  5. Tälläinen paistettava juustokakku on yksi niistä leivonnaisista joita en ole kokeillut, eli aukko sivistyksessä. En tiedä miksi ne on jäänyt, mutta asia tarttisi korjata pikimmiten :) Kehusi ja kuvasi saavat mielenkiintoni taas heräämään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Tämä mielestäni todella hyvää. Luulen, että tämän salaisuus oli osin paistotavassa. Kakku ei päässyt suotta kuivumaan, vaan säilyi suussasulavan pehmeänä. Paistetuissa juustokakuissahan pitää olla varovainen, ettei paista niitä liikaa. Sillon ne kuivuvat. Ja kyllähän se kahviliköörikin antoi ihanan säväyksen :) Sun pitää ehdottomasti koittaa koittaa tehdä juustokakkua uunissa :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...